Ville Montosen seuraava etappi on maailmanmestaruuskisat, jotka järjestetään ensi vuonna Espoossa. Hänen kotijoukkueensa on Näpäjä Icewind. Kuva: Karoliina Ek
Nuori joukkue lähellä täydellisyyttä
Lontoon paralympialaisissa maalipallon kultamitalin voittanut joukkue on pelaaja Ville Montosen mukaan lähellä täydellisyyttä. Joukkue pystyy hallitsemaan pelirytmiä ja pelaajien taidot täydentävät toisiaan. Tuomas Nousu kuvailee joukkuetta sanomalla, että pojat ovat keskenään läheisiä velikultia.
”Nuori ja nälkäinen joukkuehan meillä on”, toteaa maajoukkueen kolmas espoolainen pelaaja Erkki Miinala.
Kultamitalin varmistuttua loppuottelussa Brasiliaa vastaan Montonen ajatteli, että nyt on tehty se, mitä pitikin.
”Oli se unohtumaton fiilis, kun kultamitali ripustettiin kaulaan. Neljä, viisi vuotta on tehty hommia tämän eteen”, Miinala muistelee.
Kultamitali poiki joukkueelle kutsun linnanjuhliin itsenäisyyspäivänä. Kutsua osattiin odottaa, sillä presidentti Sauli Niinistö kävi urheilu- ja kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen kanssa katsomassa joukkueen ensimmäiseksi voittopeliksi kääntyneen ottelun brittejä vastaan.
Linnan juhliin meno jännitti, mutta Montoselle vielä kovempi paikka oli astella brittipeliin.
”En ollut siinä vaiheessa käynyt vielä kertaakaan kentällä. Tiesin, että siellä on vaimo, äiti, anoppi ja appiukko katsomassa. Sekä presidentti, yksi ministeri ja 7 000 englantilaista. Ja britit vastassa”, hän kuvailee.
Menestys ei tule ilmaiseksi
Nousu ja Montonen ovat molemmat valmistuneet Arla-Instituutista Espoosta hierojiksi ja työskentelevät tällä hetkellä yrittäjinä.
Montonen päätyi yksityisyrittäjäksi, koska työpaikkaa ei löytynyt. Hänen kokemuksensa mukaan työnantajilla on ennakkoluuloja näkövammaisia kohtaan. Usein työhaastattelussa sanottiin, että Montonen kuuluu kärkiehdokkaisiin, eikä näkövamma haittaa. Töitä hän ei kuitenkaan saanut.
”Mummoni on hieroja. Hän oli myös innoittaja, miksi halusin itsekin hierojaksi”, 22-vuotiaana oman yrityksen perustanut Montonen kertoo.
Työelämän ja ammattiurheilun yhteensovittaminen vaatii järjestelykykyä.
”Pitää tehdä tarpeeksi töitä, että pystyy elämään, ja harjoitella niin paljon, että pystyy tekemään maksimisuorituksen. Kyllä siinä on aika kovilla”, Montonen miettii.
Lisästressinä on huoli siitä, tuleeko valituksi kisoihin lähtevään joukkueeseen. Neljä vuotta sitten Montonen jäi ulos Pekingin joukkueesta. Asian sulattelemiseen meni muutama päivä.
”Ajattelin, että hemmetti vie, sitten minä menen Lontooseen.”
Litteroitsijana työskentelevä Miinala valmentaa Suomen sarjassa maalipallojoukkue GB Lionsia, mutta pelaa itse ainoastaan kansainvälisiä pelejä. Miinala luonnehtii itseään intohimoiseksi maalipallon suhteen.
”Haluan tukea nuorten kehittymistä ja antaa kaiken, mitä minulla on annettavana”, toista vuottaan valmentajana toimiva Miinala sanoo.
Elämä kuljettaa
Jos Montosella ei olisi näkövammaa, hän ei olisi koskaan päätynyt Arla-Instituuttiin opiskelemaan, eikä olisi tutustunut maalipalloon. Hän ei myöskään olisi tavannut vaimoaan Sannia, joka opiskeli samassa oppilaitoksessa lähihoitajaksi.
”Tulin eräänä aamuna tunnille vähän myöhässä, kun en päässyt sängystä ylös ajallaan. Vieressä istui nätti tyttö ja esittäydyin. Aloimme jutella ja jotenkin kävi näin”, hän kertoo.
Peliurallaan Montonen tavoittelee sekä maailman- että suomenmestaruutta. Myös Miinala haaveilee tulevien MM-kisojen voitosta. Eikä ihme, sillä seuraavat maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuonna 2014 Espoossa.
Nousu puolestaan lopetti maajoukkuepelaamisen vuoden 2012 loppuun. Hän jatkaa maalipallon parissa harrastusmielessä.
”Nyt tavoitteena on normaali arki. Haluan olla perheen kanssa”, kolmevuotiaan pojan isä miettii.
Maalipallo
Näkövammaisille kehitetty laji, jossa tavoitteena on torjua vastustajan maalintekoyritykset.
Palloa heitetään lattiaa pitkin. Pallon nopeus on parhaimmillaan 70 km/h. Koripallon kokoisen pallon sisällä on kulkusia ja pelaajien silmät on peitetty suojalaseilla sekä pätsätty eli teipattu kurkkimisen estämiseksi.
Näkövammaisuus on paralympialaisissa jaettu neljään luokkaan. B1 on täysin sokea, B2 vaikeasti heikkonäköinen, B3 heikkonäköinen ja B4 näkövammainen. Paralympialaisissa maata saavat edustaa ne, joiden näkövamma on luokkaa B1-B3.
Jaa tämä artikkeli: