Caren Schröder käyttää töissään sekatekniikkaa. Kiinnostus karttoihin näkyy myös hänen töissään. Kuva: Karoliina Ek
Nuorisokuoron matka synnytti rakkauden Suomeen ja suomeen
Espoossa asuva saksalais-suomalainen Caren Schröder ei tunne koti-ikävää.
Oitbackan kartanon Orangerissa kuuluu vilkas puheen sorina, enimmäkseen suomea ja saksaa. On elokuun loppupuoli ja kuvataiteilija Mesi Angervon alias Caren Schröderin Erdkunde/Maantiede-näyttelyn avajaiset.
Värikkäät ja yllätykselliset seka- ja paperikollaasitekniikoilla toteutetut työt kutsuivat katsomaan kuvia lähempää: samassa taulussa toisensa saattavat kohdata vaikkapa veistos Roomasta ja sarjakuva. Tai palanen karttaa ja lehdestä repäisty tekstinpalanen.
Työt saivat hyvälle mielelle.
”Se oli niin hieno paikka pitää näyttely. Vanha, valoisa talvikasvihuone poikkeaa aika tavalla tyypillisistä näyttelytiloista”, kertoo Caren Schröder muutamaa kuukautta myöhemmin.
Sää suosi näyttelyä ja näyttelyvieraista jäi mukavia muistoja.
”Läheisen koulun opettaja toi oppilaat näyttelyyn. Tein heille pienen tehtävän: kirjoitin paikannimiä ja sitten lapset saivat etsiä, mistä taulusta mikin sana löytyy. Sillä tavalla kuvia oli ihan pakko katsoa”, naurahtaa Schröder.
Edellisestä näyttelystä on ehtinyt vierähtää parikymmentä vuotta.
”Tuli lapsi ja tein päivätyötäni. Maalannut olen koko ajan. Nyt tuli sopiva hetki näyttelylle. Lapsikin on muuttanut kotoa opiskelemaan.”
Ihastus maahan ja kieleen jäi pysyväksi
Mesi Angervo on Schröderin taiteilijanimi. Työkseen hän opettaa saksaa Aalto-yliopistossa.
Mutta miten Hannoverin seudulta kotoisin oleva Schröder on päätynyt Suomeen ja Kurttilaan?
”Kävin ensimmäistä kertaa täällä nuorisokuoron mukana 14-vuotiaana ja ihastuin heti kieleen ja maahan. Halusin aina takaisin. Vanhemmat ihmettelivät, he suuntasivat matkansa yleensä Italiaan. Saksalainen miehenikin – hänkin opettaa saksaa – on joskus toivonut, että olisin silloin nuorena matkannut vaikka Espanjaan, sillä siellä on lämmin. Täällä kuitenkin olemme molemmat.”
Kiintymys jäi pysyväksi, vaikka Schröder palasikin Saksaan. Hän opiskeli entisöintiä Saksassa ja Amsterdamissa ja taidetta Kasselissa.
”Kerran Göttingenissä ollessani huomasin, että siellä voi opiskella yliopistossa fennougristiikkaa. Ilahduin kovasti. Olin turhautunut akateemiseen taiteen opiskeluun ja kaipasin jotain konkreettisempaa.”
Caren Schröderin ensimmäinen suomen kielen opettaja sanoi, että hän kyllä opettaa suomea, jos Schröder opiskelee myös germanistiikkaa. Pelkällä fennougristiikan opiskelulla kun olisi vaikea saada töitä.
”Niin minä sitten opiskelin sekä fennougristiikkaa ja germanistiikkaa Saksassa ja valmistuin. Vuonna 1989 sain stipendin tehdäkseni väitöskirjaa Suomessa”, kertoo Schröder.
Muurin murtuminen muutti suunnitelmat
Sitten muuan maailmaa myllertänyt tapahtuma muutti Caren Schröderin suunnitelmat.
”Berliinin muuri murtui. Saksasta tuli tärkeä kieli ja tarvittiin opettajia. Sain työpaikan silloisesta Teknillisestä korkeakoulusta, ja se mahdollisti sen, että saatoin jäädä Helsinkiin.”
Usein kerrotaan, että ulkomaalaisen on hankalaa sopeutua Suomeen. Schröderiä ei ole koti-ikävä vaivannut.
”Saksa on niin lähellä, sinne on helppo matkustaa. Minun sopeutumiseni on ollut helppoa varmasti jo sen vuoksi, että osasin kieltä ja tunsin entuudestaan myös suomalaisia. Ja pääkaupunkiseudulla on tietysti paljon kansainvälistä väkeä.”
Punainen talo Kurttilassa
Ensin Schröder asui Helsingissä, mutta kun perheeseen alettiin odottaa lasta, tuli halu muuttaa jonnekin, jossa lapsi voisi olla vapaammin pihalla ja luonnossa. Paikka löytyi Kurttilasta. Vaikka alueelle on nyttemmin rakennettu paljon, pihalle löytävät tiensä lintujen ja oravien lisäksi peurat.
”Tämähän on kuin unelma, punainen puutalo ja meri lähellä. Rakastan merimaisemaa!”
Alkuun Schröder toi Saksassa käydessään tänne ruokia, joita ei Suomesta tuolloin saanut.
”Toin juustoja, sveitsiläistä suklaata, rucolaa… Nyt vien mukanani Fazerin suklaata Saksaan päin. Nythän Suomesta saa kaikkea. Kun Lidl tuli, saimme täältä myös tyypilliset saksalaiset joulumakeiset.”
Caren Schröderin mielestä Euroopan unioni ja Suomen avautuminen on tehnyt maalle hyvää.
”Täällä on kaikin tavoin rennompaa kuin aiemmin. On kahviloita ja ravintoloita, joissa ei enää katsota niin tiukkaan, että on sopivat vaatteet, jotta voi päästä sisään.
Espoolainen Caren Schröder on ollut jo yhdeksäntoista vuotta ja oppinut arvostamaan kotikaupunkiaan.
”Täällä on hienoja paikkoja ja tapahtumia. Suvisaaristo esimerkiksi. Espoon tuomiokirkko on kuin helmi ja pidän myös Espoonlahden kirkosta. Kulttuurikeskuksessa on kaikkea saman katon alla. Ja kun kesä on melkein ohi, tulee vielä Espoo Ciné. Ja Kauklahti on niin mukavasti pikkukaupunkimainen”, luettelee Schröder.
Ylpeä Suomen passista
Schröderin isä ja hänen miehensä vanhemmat asuvat Frankfurtin lähellä. Pariskunnan tytär puolestaan opiskelee Münchenissä. Saksaan on siis vetoa.
”Nyt kun vanhemmat ovat vanhoja ja tytärkin on Saksassa, käymme siellä useammin. Mutta aina kun tulen takaisin, olen iloinen. Suomi on koti.”
Caren Schröder on aidosti saksalais-suomalainen, passia myöten.
”Minulla on kaksoiskansalaisuus. Saksassa ei voi enää äänestää, kun on asunut poissa kaksikymmentä vuotta. Tuumin, että on epäreilua, jos en voi äänestää missään. Ja koska maksan tänne verotkin, hain kansalaisuutta. Olin niin ylpeä, kun sain Suomen passin. Se on vielä niin kauniskin.”
Uutta näyttelyä Schröder ei ole vielä ajatellut.
”Maistelen vielä Oitbackan näyttelyn tunnelmia. Mutta ehkä seuraavan näyttelyn kokoamiseen ei mene sentään kahtakymmentä vuotta.”
Kuka?
Caren Schröder, taiteilijanimeltään Mesi Angervo.
Mitä?
Taivaanrannanmaalari.
Miten?
Pensselillä, lastalla ja käsillä.
Motto?
"Nichts Schöneres unter der Sonne als unter der Sonne zu sein."
Jaa tämä artikkeli: