Nuorisotakuussa ongelmana asuminen
ARAn 11.2. julkaistun selvityksen mukaan alle 25-vuotiaiden asunnottomien määrä on räjähtämässä käsiin. Asunnottomia nuoria tilastoitiin jo 2050, kun vuosi takaperin heitä oli 640 vähemmän. Nuorten osuus kaikista asunnottomista on jatkanut kasvuaan koko 2000-luvun ajan.
Vuoden 2013 alusta voimaan astui nuorisotakuu, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä yhteiskunnasta tarjoamalla opiskelu, työ- tai harjoittelupaikan kolmen kuukauden sisällä. Nuorisotakuu on ehdottoman tarpeellinen; työministeri Ihalaisen mukaan alle 25-vuotiaita on kortistossa 43 800 ja heistä 19 prosentilla työttömyys venähtää yli kolmen kuukauden pituiseksi.
Nuorisotakuun virallisissa kirjauksissa on eräs asia kuitenkin jäänyt valitettavan vähälle huomiolle – nimittäin asuminen. Jos nuorella ei ole kotia, hänen on vaikeaa tai lähes mahdotonta sitoutua mihinkään, mikä vaatii jatkuvuutta ja säännöllistä päivärytmiä. Voimavarat kuluvat seuraavan yöpaikan järjestämiseen ja hyvinkin alkanut opiskelu on vaarassa keskeytyä.
Kohtuuhintainen asuntokanta on ehdoton edellytys asunnottomuuden vähentämiselle. Kotoaan itsenäistyvät nuoret ovat pienten ja usein epäsäännöllisten tulojensa vuoksi hankalassa asemassa vuokra-asuntoja hakiessaan. Jos nuori on velkaantunut ja menettänyt luottotietonsa, on asunnon saaminen esimerkiksi yksityisiltä vuokramarkkinoilta lähes mahdotonta. Asunnottomuus koskettaa väliaikaisesti monia aivan tavallisia nuoria. Useimmiten riittäisi yksinkertaisesti se, että nuorille olisi tarjolla asuntoja, joihin heillä on varaa.
Nuorten elämäntilannetta tulee tarkastella kokonaisuutena, yli sektorirajojen. Oma koti on lähtökohta itsenäistymiselle ja oman elämän rakentamiselle. Toisaalta koulutus ja työelämään pääseminen mahdollistavat taloudellisen itsenäisyyden. Nyt jos koskaan vaaditaan eri hallintokuntien aitoa halua yhteistyöhön. Nuorisotakuu ei riitä taistelussa syrjäytymistä vastaan, jos se jättää asumisen huomioimatta.
Kaisa Tuuteri
Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhanke
Minna Vierikko
Nuorisoasuntoliitto ry
Jaa tämä artikkeli: