null Nuorisotila Kirjavassa on kavereita ja vertaistukea

Yhdessä. Peppiina Purtilo sylissään Manteli-kissa ja vierellään Eeti Virta. Kuva: Jukka Granstrom

Yhdessä. Peppiina Purtilo sylissään Manteli-kissa ja vierellään Eeti Virta. Kuva: Jukka Granstrom

Hyvä elämä

Nuorisotila Kirjavassa on kavereita ja vertaistukea

Kaikenlaiset nuoret ovat tervetulleita tilaan, jossa ei tarvitse esittää olevansa muuta kuin on.

Espoon keskuksessa viime vuoden lopulla avatusta nuorisotila Kirjavasta on tullut Peppiina Purtilolle ja Eeti Virralle tärkeä osa vapaa-aikaa. Kirjavassa tavataan kavereita ja siellä voi vapaasti olla oma itsensä.

"Se on sellainen paikka, jossa ei koskaan tarvitse miettiä sitä, joutuuko johonkin ikävään keskusteluun, jossa pitää puolustaa omia oikeuksia", Purtilo kertoo.

"Kirjavassa ei tarvitse kahta kertaa miettiä, voiko tyttöystävästä puhua ihan avoimesti", Virta lisää.

Purtilo ja Virta tutustuivat toisiinsa aikoinaan Espoonlahden seurakunnan nuorisokahvila Sodessa. Tutustuminen johti rakastumiseen ja pari on ollut yhdessä pari vuotta. Kirjavan he löysivät pian sen avaamisen jälkeen.

Kirjavan taustalla oli kuuden hengen kaveriporukka, joka teki kaupungille ehdotuksen sateenkaarevan nuorisotilan avaamisesta. Myös seurakunta on mukana Kirjavan toiminnassa.

Muunlaisia on muitakin, et ole yksin

Purtilo on abiturientti ja valmistautuu parhaillaan syksyn ylioppilaskirjoituksiin. Virta opiskelee viikot Hyvinkäällä tavoitteenaan luonto-ohjaajan tutkinto. Hän tulee usein viikonloppuisin Espooseen ja Kirjavaan, jossa ei tarvitse selitellä omia ajatuksiaan.

"Jos vaikka olisi huono päivä sukupuoli-identiteetin kanssa, niin sinne voi silti mennä, kun ihmiset ymmärtää." 


 

Noteerattu. Erityisnuorisotyönohjaaja Mio Kivelä on Setan palkitsema Vuoden sateenkaarinuori. Kuva: Eija Harju.

Eeti Virta kertoo, että hän on muunsukupuolinen, mikä hänen kohdallaan tarkoittaa, että eri päivinä hän ilmaisee sukupuoltaan eri tavoilla.

"Minä saatan jonain päivänä ilmaista itseäni miehenä ja jonain päivänä naisena, ja jonain päivinä en minään", hän täsmentää.

Tällaisissa pohdiskeluissa pystyvät Kirjavassa auttamaan seurakunnan työntekijät, kuten erityisnuorisotyönohjaaja Mio Kivelä. Kivelä on transmies, joka sai kesäkuussa Setan myöntämän Vuoden sateenkaarinuori -palkinnon.

Kivelä kertoo, että seurakunnan työntekijät tarjoavat Kirjavassa sateenkaareville nuorille mahdollisuuden keskustella myös hengellisyyteen liittyvistä teemoista.

"Samalla nuoret näkevät, että heistä välitetään kirkonkin suunnalta, sillä osalla voi olla takana hyvinkin vaikeita kokemuksia ja pelkoja suhteessa kirkkoon", Kivelä sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.