Nuorten ääni kuuluviin
Nuoret ehdokkaat. Herttoniemeläiset Miia Kotilainen (vas.), Kaisa Muhonen, Pinja Katve, Nina Pitkänen ja Simo Sukki ovat olleet aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Nuorisotyöntekijät ovat kannustaneet heitä ehdokkuuteen.

Nuoret ehdokkaat. Herttoniemeläiset Miia Kotilainen (vas.), Kaisa Muhonen, Pinja Katve, Nina Pitkänen ja Simo Sukki ovat olleet aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa. Nuorisotyöntekijät ovat kannustaneet heitä ehdokkuuteen.

Nuorten ääni kuuluviin

Herttoniemen nuoret seurakuntavaaliehdokkaat haluavat välittää eteenpäin sitä hyvää, mitä ovat seurakunnasta saaneet.

Herttoniemi on yksi niistä Helsingin seurakunnista, joissa on eniten nuoria ehdokkaita seurakuntavaaleissa. Alle kolmekymppisiä on asettunut ehdolle seitsemän. Kaikki ovat Kirkko keskellä kylää -listan ehdokkaina.

Kulosaaren yhteiskoulun lukiota käyvä abiturientti Kaisa Muhonen, 18, kuuluu vaalien nuorimpiin ehdokkaisiin. Hän kiinnostui seurakunnassa vaikuttamisesta viime vuonna päästyään tutustumaan kirkolliskokouksen työskentelyyn Turussa.

Muhonen haluaa muuttaa kirkkoa nuorille helpommin lähestyttäväksi. Myös diakoniatyö tuntuu hänestä tärkeältä. Muhosen kokemuksen mukaan nuoret ovat tervetulleita vaikuttamaan seurakunnassa.

– Ainakin meillä nuoria on innostettu mukaan ja tuettu ehdokkuudessa. Seurakunnassa on tullut sellainen olo, että meitä halutaan aidosti kuulla, hän kertoo.

Kaikki Herttoniemen nuoret ehdokkaat ovat olleet aktiivisesti mukana seurakunnan toiminnassa, kuten rippileireillä, isosina ja kerhonohjaajina. Ehdokkuuteen heitä ovat kannustaneet seurakunnan nuorisotyöntekijät.

Kauppatieteitä opiskeleva Nina Pitkänen, 22, lähti mukaan, vaikka ajankäyttö mietityttikin.

– Olen ollut niin paljon nuorisotyössä mukana, että olisi hienoa päästä päättämään myös toiminnan puitteista, hän sanoo.

Erityisesti lapsi- ja nuorisotyö tuntuvat Pitkäsestä tärkeiltä. Hän toivoo, ettei ainakaan niistä ryhdytä karsimaan taloudellisesti vaikeina aikoina. Muuten aletaan nakertaa pohjaa tulevaisuudelta.

– Vapaaehtoistyöllä voidaan tehdä isojakin asioita pienillä kustannuksilla. Siihen kannattaa panostaa, hän sanoo.

Koulunkäyntiavustajana työskentelevä Miia Kotilainen, 23, toivoo pääsevänsä vaikuttamaan siihen, että laadukas nuorisotyö jatkuu seurakunnassa edelleen.

– Minulle on ollut sanoinkuvaamattoman tärkeää kasvaa seurakunnan nuorena. Tuntuu hyvältä ajatella, että voisin itse antaa muille siitä, mitä olen saanut, hän sanoo.

Sosionomiksi ja kirkon nuorisotyönohjaajaksi pian valmistuvaa Kotilaista kiinnostaa päästä tutustumaan kirkolliseen työhön päättäjän näkökulmasta.

– Haluaisin kiinnittää huomiota erityisesti yksinäisyyteen. Sitä voisi vähentää esimerkiksi siten, että eri-ikäiset kohtaisivat toisiaan seurakunnassa enemmän.

Edellisissä, vuonna 2010 pidetyissä, seurakuntavaaleissa 16-vuotiaat pääsivät ensimmäistä kertaa äänestämään. Simo Sukki, 24, pitää muutosta hyvänä. Hänestä nuoria pitää rohkaista vaikuttamaan.

– Pari kaveriani oli viime vaaleissa ehdokkaina, ja he kehuivat kokemusta mielenkiintoiseksi, hän kertoo.

Koulunkäyntiavustajaksi sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajaksi opiskeleva Sukki haluaa tehdä seurakunnan päätöksentekoa näkyvämmäksi tavallisille seurakuntalaisille.

– En halua olla vain yhden asian tai ikäryhmän puolella vaan puhua yhteisöllisyyden puolesta. Seurakunta on yhdessä olemista ja toimimista, hän sanoo.

Päiväkodissa lastenhoitajana työskentelevä Pinja Katve, 21, toivoo pääsevänsä näkemään luottamustehtävässä seurakunnan kokonaiskuvaa.

– Vaalit ovat aina tuntuneet minusta kaukaisilta. Halusin kokeilla, millaista olisi päästä vaikuttamaan sisältä päin, hän sanoo.

Katve uskoo, että nuorten mielipiteet pääsevät kuuluviin seurakunnassa, jos omaa ääntään käyttää ja tietää, kenelle ideat kannattaa esittää.

– Herttoniemessä nuorille annetaan isojakin vastuutehtäviä. Se kasvattaa itseluottamusta. Siihen pitäisi kiinnittää huomiota, miten hiljaistenkin ääni saataisiin kuuluviin, Katve sanoo.

Seurakuntayhtymien seurakuntavaaleissa pidetään kahdet vaalit, joissa on omat ehdokaslistat. Niissä valitaan paikallisten seurakuntaneuvostojen ja yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet. Sama ehdokas voi olla ehdolla joko yhdessä vaalissa tai kummassakin.

Herttoniemen nuorimmista ehdokkaista kaikki seitsemän pyrkivät seurakuntaneuvostoon. Ehdokkaista Jenny Salo, 19, ja Oona Kaunisto, 19, eivät päässeet haastatteluun. Pitkänen, Muhonen, Sukki ja Kaunisto ovat lisäksi ehdolla yhteiseen kirkkovaltuustoon.

Alle 30-vuotiaita on molemmissa vaaleissa ehdolla yhteensä 94 eli 14 prosenttia kaikista ehdokkaista. Seurakuntaneuvostoihin heistä pyrkii 93, yhteiseen kirkkovaltuustoon 56.

Nuorten ehdokkaiden osuus on pysynyt suunnilleen samana edellisiin vaaleihin nähden. Kaikkien ehdokkaiden keski-ikä on 49.

Lukumäärällisesti eniten alle 30-vuotiaita ehdokkaita seurakuntaneuvostoon on Tuomiokirkkoseurakunnassa (11) sekä Herttoniemen, Haagan ja Vuosaaren seurakunnissa (kaikissa 7). Yhteiseen kirkkovaltuustoon eniten nuoria pyrkii Tuomiokirkkoseurakunnasta (10) sekä Malmin ja Kallion seurakunnista (molemmista 6).

Jaa tämä artikkeli: