Nuorten valmennus vaatii kypsyyttä
Iloinen juniori. 10-vuotias Luka Niemelä harrastaa jääkiekkoa Espoon Bluesissa. Isä Jaan Niemelä iloitsee siitä, että Luka nauttii pelaamisesta.

Iloinen juniori. 10-vuotias Luka Niemelä harrastaa jääkiekkoa Espoon Bluesissa. Isä Jaan Niemelä iloitsee siitä, että Luka nauttii pelaamisesta.

Nuorten valmennus vaatii kypsyyttä

Nuorten kilpaurheilu on usein ammattimaista. Valmentajan tärkein tehtävä on kuitenkin nähdä urheilija ihmisenä.

Moniin nuorten jääkiekko- ja jalkapallojoukkueisiin riittäisi tulijoita enemmän kuin sisään mahtuu. Parhaiden joukkueiden sisälläkin kilpailu on kovaa. Vain parhaat saavat peliaikaa.

”Valmentaja hakee voittoa hinnalla millä hyvänsä. Jääkiekossa on yleistä, että osa joukkueesta istuu penkillä eivätkä kaikki edes pue varusteita päälleen”, espoolainen 17-vuotiaan jääkiekkoilijan isä Harri (nimi muutettu) tietää.

Jos nuori istuu vaihtopenkillä kuukaudesta toiseen, Harri miettisi vaihtamista alemman tason joukkueeseen. Joskus nuori itsekin kokee, etteivät taidot riitä. Mutta Harri kertoo nähneensä pelaajien valintatilanteissa myös epäoikeudenmukaisuutta.

”Kun pelaajan vanhempi on joku ’silmäätekevä’, hyvin usein hänen lapsensa valitaan pelaamaan, vaikka tarjolla olisi muitakin samantasoisia pelaajia”, hän sanoo.

Oikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia on seurannut siitäkin, että kilpajoukkueen valmentajana on ollut jonkun pelaajan isä.

”Isä ei saisi toimia valmentajana kilpajoukkueessa enää 11–12-vuotiaiden ja sitä vanhempien ryhmissä.”


Kansainvälisesti tunnettu huippuvalmentaja Alpo Suhonen muistaa edelleen lämmöllä vuosikymmenten takaista valmentajaansa, joka ymmärsi kysyä nuorelta jääkiekkoilijalta: ”Tulitko mielelläsi harjoituksiin?”

”Siihen kiteytyy syvää viisautta, ja siitä pitäisi nykyäänkin valmennuksessa lähteä”, Itävallan Jääkiekkoliiton urheilujohtajana työskentelevä Suhonen painottaa.

Jos pelaajat tulevat mielellään harjoituksiin, se kertoo Suhosen mukaan joukkueen hyvästä hengestä. Sellaisessa joukkueessa keskittyminen ja energia suuntautuvat harjoituksiin ja peliin eivätkä pelaajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin.

”Keskittyminen on pelaajan tärkein ominaisuus”, Suhonen sanoo.

Vaikka valmentaja valmentaa yksilöitä, hän on Suhosen mukaan vastuussa myös joukkueen vuorovaikutussuhteista. Niistä huolehtiminen kuuluu myös nuorten valmentamisessa vaikeimpiin, mutta joukkueen menestymisen kannalta oleellisimpiin tehtäviin.

”Valmentajan pitäisi pystyä kääntämään kilpailutilanteet niin, että jokainen urheilija ymmärtää kilpailevansa itsensä kanssa. Kilpaurheilujoukkueen energia yksinkertaisesti vähenee, jos joukkueessa on huono ilmapiiri.”

Nuorten valmentamisen tärkeimpänä tavoitteena on Suhosen mukaan johdattaa heidät oppimaan urheilijana ja sisäistämään oppimisen merkitys.

”Urheilija ei ole valmentajan väline eikä objekti, eikä valmentaja saa toteuttaa omia haaveitaan joukkueen avulla”, Suhonen painottaa.


Jääkiekkoharrastuksen viime syksynä aloittaneen espoolaisen Nikon isä yllättyi muutamien vanhempien käytöksestä kentän laidalla. Samanlainen meuhkaaminen ja kiroilu olisi isän mukaan työelämässä mahdotonta.

”Joskus huudetaan omille, toisinaan toisten lapsille. Kyse on kuitenkin vain pelistä ja tärkeintä on, että lapset pelaavat”, hän muistuttaa.

Harria on välillä ihmetyttänyt myös joidenkin valmentajien kielenkäyttö.

”Kielenkäyttö on joskus todella törkeää, kun joukkue on menestynyt heikosti ja sitä yritetään herätellä. Asioita voi käydä läpi monella tavalla, eikä ole ollenkaan hyvä asia, jos valmentajaa pelätään”, hän toteaa.

Ääritapauksissa kasvatustehtävän unohtava valmennus voi aiheuttaa nuorelle mielenter­veys­ongelmia. Alpo Suhosen mukaan yksi suurimmista virheistä on epärealististen elämäntavoitteiden luominen. Suhosen mukaan nuori tietää itse parhaiten, missä mennään, ja siihen kannattaa luottaa. Vanhempien tehtävä on olla läsnä ja kannustaa.

”Urheilussa on paljon hyviä esikuvia, ja jotkut saavat siitä jopa ammatin. Mutta jääkiekko tai jalkapallo eivät ole koko maailma, ja urheilijan ura on ohi suhteellisen nuorena. Siksi elämää pitäisi ajatella pitkällä aikajänteellä ja opiskella, vaikka rinnalla olisikin urheilu-ura.”

Suhonen mukaan oma joukkue voi olla nuorelle myös tärkeä henkinen turvapaikka. Jos omat perheolot eivät ole kunnossa, joukkueen kanssa on turvallista ja hauskaa.

Myös aikuisten jääkiekossa henkisiä ongelmia syntyy, jos pelaajan tavoitteet ovat epä­realistisia ja vääränlaisia, kuten rahan ja julkisuuden tavoittelu. ”Ongelmia voivat aiheuttaa myös vastustajan vahingoittaminen ja väkivalta”, Suhonen lisää.


Luka Niemelä, 10, harrastaa jääkiekkoa Espoon Bluesin ”harrastejoukkueessa”. 28 pojan joukkue harjoittelee Matinkylän jäähallissa kolme kertaa viikossa. Pelaajat jaettiin viime vuonna kolmeen tasoryhmään, joista paras treenaa yli 5 kertaa viikossa.

”Onneksi Luka ei kuulu siihen ryhmään”, isä Jaan Niemelä huokaisee.

Isän mukaan Luka on oman ryhmänsä parhaita pelaajia. Hän nauttii harrastuksestaan ja saa pelata. Paremmassa ryhmässä tilanne olisi toinen.

”Itsetunnolle on hyväksi, kun pelaa sellaisessa ryhmässä, jossa onnistuu ja saa paljon peliaikaa. Täytyy muistaa, että NHL- tai liigapelaajia tulee vain tuhannesosasta pelaajia. Tässä asiassa täytyy olla realisti”, isä sanoo.

Jaa tämä artikkeli: