Nurmikon herra
Kenttäpäällikkö Jani Kurvinen hoitaa työkseen Helsingin 75-vuotiaan Olympiastadionin nurmikkoa ja järjestää tapahtumia. Työ on vaihtelevaa ja mielenkiintoista. Juuri siksi Kurvinen on pysynyt alun perin kesätyöpaikaksi tarkoitetussa työssään jo yli kymmenen vuotta.
Nurmikon hoitaminen on perushommaa. Eri stadioneiden nurmikoiden kuviot vaihtelevat. Ruudut ja raidat ovat selkeässä suosiossa, ja näillä muodoilla on myös tarkoituksensa.
– Linjat auttavat linjatuomareita huomaamaan esimerkiksi paitsiot. Katsojien on helpompi seurata pelaajien ja pallon liikkumista suurella kentällä. Pelaajat niitä tuskin katselevat, itsekin jalkapalloa I-divisioonassa pelannut Kurvinen naurahtaa.
Kuvioiden tekeminen on mielenkiintoista. Suunnittelu alkaa yleensä reilua viikkoa ennen peliä. Kentän laidalla on eri etäisyyksien päästä toisistaan pieniä vihreitä natsoja. Näiden mukaan vedetään linjanarut, joiden pohjalta maalauskoneella tehdään ajolinjat. Lopulta tehdään ajokartta, jonka mukaan nurmikko ajetaan.
– Kun nurmi kääntyy eri suuntiin, auringon valo taittuu eri kohdista eri tavoin. Tällöin nurmikko luo illuusion siitä, että se olisi monivärinen. Myös lannoittamalla voidaan vaikuttaa nurmikon väriin, mutta sillä säädellään koko nurmikon perusväriä, sen vaaleutta ja tummuutta, Kurvinen kertoo.
Nurmikon tila on aiheuttanut paljon päänvaivaa viime vuosina. On jännitetty sen kestämistä ja pohdittu koko nurmikon uusimista. Pieniä paloja on kunnostettu silloin tällöin, mutta koko nurmikon uusiminen maksaa paljon. Ei siis ihme, että kenttäpäällikön sydämeen sattuu joka kerta, kun moukari osuu nurmikkoon.
Syyskuussa hevoset valtaavat Stadionin ensi kertaa sitten vuoden 1952 olympialaisten. Nurmikolle tämä tietää jonkinasteisia tuhoja.
– Toisaalta on aivan älyttömän makeaa nähdä hevoset tässä hienossa ympäristössä. Uskon, että opin tässä tapahtumassa paljon uutta myös nurmikon suojaamisesta ja korjaamisesta. Vuoden 2014 Talviklassikon jälkeen koko nurmikko sitten uudistetaan.
Kenttäpäällikkönä Jani Kurvinen tekee paljon yhteistyötä eri tapahtumajärjestäjien kanssa. Yhteistyötahoja riittää urheilun pukumiehistä boheemeihin konserttijärjestäjiin. Yhdessä pohditaan rekkojen ajoreittejä sekä kentän suojaamista lavarakenteilta ja katsomoilta.
Stadionin juoksuradan päällyste uusittiin vuonna 2010. Remontin jälkeen oli massiivinen U2:sen keikka ja heti perään samalla viikolla starttasi Suomi–Ruotsi-maaottelu. Hieno tapahtumaviikko oli yksi Kurvisen työuran haasteellisimpia.
– Kävimme Saksassa tutustumassa uusimpiin oppeihin kentän suojauksesta ja sovelsimme niitä täällä. Valtava lava, tonneittain tavaraa ja rekat kentällä hirvittivät. Lopputarkastuksessa löysimme vain yhden pienen sormenpään kokoisen mutterista jääneen jäljen. Helpotus oli suuri.
P.S. Asun vaimoni, kolmen lapseni ja kahden koiran kanssa täällä Stadionilla. Tässä rauhallisessa paikassa asuminen on ihan huippusiistiä, eikä työmatkakaan ole pitkä.
Vaadin muilta täsmällisyyttä ja huolellisuutta. Toimin myös itse näiden periaatteiden mukaisesti.
Nautin kesällä aurinkoisesta lomasta. Lasteni lempihommaa on juoksentelu Stadikan nurmikolla, kun sitä kastellaan. Tämä viilentää mukavasti.
Susanna Sokka
Jaa tämä artikkeli: