null Nürnbergistä Roomaan

27.3. Nürnberg.

27.3. Nürnberg.

Nürnbergistä Roomaan

Tapani Tukiainen käveli Martti Lutherin jalanjäljissä Alppien yli Ikuiseen kaupunkiin.

Toista kertaa maailman tunnetuinta pyhiinvaellusreittiä, pohjoisespanjalaista Santiago de Compostelan tietä kulkiessaan Tapani Tukiainen mietti, mihin seuraavaksi. Himalajallakin kolmesti kulkenut lahtelainen sairaalapappi haki haastetta eläkkeelle siirtymisen kuukausiin. Mitä jos lähtisi Lutherin jalanjäljissä Roomaan?

Hanke kävi lähestyessään vielä hullummaksi. Tukiainen päätti jättää jalanjälkiin sovittautumisen sikseen ja ottaa Lutherin kaverikseen matkaan.

— Alussa se oli teoreettinen ajatus ja epäilin, tulisiko siitä mitään. Kun sitten lähetin me-muotoisia tekstiviestejä kotiin, vaimo luuli minun kokonaan seonneen. Vahvasti koin, että meitä oli siinä kaksi. Luther oli yliminä, ankara ukko, mutta toisaalta myös humoristi ja muusikko, tiedostamaton sisäinen lapseni, Tukiainen sanoo.

Ensimmäiset päivät

Nürnbergistä Roomaan on 1100 kilometriä. Tapani Tukiainen käveli niistä 1080. Maaliskuun lopussa 2008 hän lensi kylmään ja sateiseen Nürnbergiin ja aloitti matkan tutustumalla augustinolaisluostariin, josta Luther oli vuonna 1510 lähtenyt Roomaan. Luther oli matkalla munkki Anton Kressin apumiehenä selvittämässä augustinolaisluostarien uudistuskiistaa.

Nürnbergin ja sitä seuraavan yöpymispaikan Tukiainen oli varannut etukäteen. Muuten hän käveli edellisiltana tehdyn suunnitelman mukaan. Ensimmäiset sata karttalehteä hän oli tulostanut mukaan, Pohjois-Italian Comoon posti toi loppureitin lehdet.

Irtiotto tavallisesta elämästä oli täydellinen, kun tärkeää oli vain syöminen, käveleminen ja seuraava yösija.

— Työläintä oli halvan nukkumapaikan löytäminen. Sen takia joutui usein kävelemään ylimääräisiä kilometrejä.

Alppien yli

Ennen matkaa Tukiainen yritti siirtää nykykartalle Lutherin käyttämän kauppa- ja pyhiinvaellusreitin.

1500-luvun Roomassa käynti oli Lutherille työmatka, mutta varmasti myös pyhiinvaellus, arvelee Tukiainen. Miten Luther liikkui, sitä hän ei kyennyt varmaksi jäljittämään.

— Vaikka Luther oli kolmekymppinen nuori mies, ei hän olisi vanhemman Kressin kanssa ollut jouluna 1510 Roomassa ja jo helmikuussa taas Nürnbergissä, ellei hevoskyytiäkin olisi välillä käytetty.

"Irtiotto tavallisesta elämästä 
oli täydellinen, kun tärkeää oli vain
syöminen, käveleminen ja seuraava yösija."

Tukiaisen reitti jäljitteli Lutherin ja Kressin matkaa Septimer-solan, Passo del Settimon, kautta.

— Nukuin yön siinä, mistä talvisaikaan suljettu Septimer-sola lähtee. Itse jouduin ylittämään Alpit Julierpassin kautta, 2284 metriä meren yläpuolella.

Como-järven rannassa Tukiainen päätti käyttää samaa kyytiä kuin uskoi Lutherin viisisataa vuotta aikaisemminkin hyödyntäneen. Pitkulaisen järven pohjoispäästä laiva tuo etelärannan Comon kaupunkiin.

— Laivasta nouseminen oli kulttuurishokki. Oli lauantai-ilta ja kävelin retkikamppeissa hyvin pukeutuneitten ihmisten keskelle. Rantahotellin pihaan ajoi punainen Lamborghini ja koppalakkinen mies tuli vastaan.

Pyhiinvaeltajapummi

Yksinkulkeva reppuselkäinen ymmärrettiin Italian puolella kyselemättä pyhiinvaeltajaksi. Aquapendentessä katolinen fransiskaanipappi syötti, juotti ja nukutti Tukiaista kirkollaan ja kehotti kymmenkesäisiä konfirmoitaviaan tervehtimään pyhiinvaeltajaa. Lapset suutelivat Tukiaisen hämmästykseksi pyhiinvaeltajan kättä.

— Sain matkaan puisen vaellussauvan, ja kun messu oli illalla kuuden aikaan, menin viimeisenä ehtoollisjonoon ja kysyin, voinko minäkin saada. Se oli ainoa ehtoolliseni sillä matkalla.

"Yksinkulkeva reppuselkäinen ymmärrettiin Italian 
puolella kyselemättä pyhiinvaeltajaksi."

Ystävällisiä apureita oli muuallakin. Firenzessä postiljooni heitti autollaan majapaikkaan. Lago di Bolsenan lähellä vastaantulija opetti, ettei pyhiinvaeltajan kannata hotellissa nukkua. Mikset mene pappiloiden ovelle, mies ihmetteli. Ne syöttäisivät, juottaisivat ja nukuttaisivat vaikka muslimin.

Tavaksi Tukiainen ei osannut sellaista ottaa, etenkään, kun Lutherin kanssa teki matkaa.

— Lutherin mielestä olin jo muutenkin ihan pummi, kun tuon tuosta kysyin joltakin tupakkaa. En millään halunnut ostaa kokonaista askia, mutta aina välillä teki mieli yksi polttaa.

Viimein Roomassa

Tie Sienasta Roomaan oli kinkkistä kuljettavaa. Liikennettä oli paljon, tie kapea ja käsivarsi ruusupuskan piikeissä. Jalan kulkeva pyhiinvaeltaja tunsi olevansa jalattomien maassa. Kukaan muu ei kävellyt.

Kun matkaa Roomaan oli 25 kilometriä, pyhiinvaellusreitti muuttui moottoritieksi. Tukiainen piti rankkaa sadetta baarissa. Vihdoin tuli vastaan töhryinen kyltti, joka opasti Roomaan ja Pietarinkirkolle.

Vartin yli kolme 29. toukokuuta, suunnilleen kaksi kuukautta Nürnbergistä lähtönsä jälkeen, Tukiainen oli lopulta Rooman pohjoisella portilla, samalla, jonka kautta Luther oli tullut kaupunkiin viisisataa vuotta aikaisemmin.

— Otin viinilasillisen, baarissa oli hiljaista. Kun tarjoilija kuuli, että olen tullut kävellen ja kulkenut Himalajallakin, hän toi albumillisen kuvia Nepalin- ja Intian-matkoiltaan.

Tukiainen lähti jatkamaan viimeisiä kilometrejä. Hän kuvitteli kävelevänsä suoraan Villa Borghesen puistoon, mutta eksyi ja tulikin Teveren rantaan. Lisämutkilta varjeltuakseen hän seurasi jokea Pietarinkirkon luo ja siitä birgittalaisluostariin Piazza di Farneselle.

— Vaikka täällä piti pyhiinvaeltajankin maksaa yösijasta ja ruuasta, birgittalaisluostarin kattoterassilta aukeava Rooma ja suomalainen sisar Marja-Liisa saivat minut tuntemaan, että olen tullut perille.

Luther maailmanpyörässä

"Paaviako menet tapaamaan", pyhiinvaeltajalta oli kysytty matkan varrella ja hämmästelty, kun Tukiainen oli vastannut epäillen. Sen sijaan koko kahden kuukauden ajan hänen repussaan oli kulkenut kaksi Hiljaisuuden ystävien tervehdystä, trappistiluostari Tre Fontaneen ja Jeesuksen pikkusisarille.

Sisäinen matkakumppani Luther oli alkuun lähdössä mukaan toimittamaan niitä perille.

— Siinä eukalyptuskujalla hän sitten perui ja sanoi, ettei tulekaan, Tukiainen kertoo.

Kaveri oli keksinyt parempaa puuhaa.

— Matkan varrella oli huvipuisto, ja kun olin toimittanut tervehdykset perille ja palasin Luna-parkiin, näin Lutherin maailmanpyörässä. Siinä maailmanpyörän vieressä jätin hänelle hyvästit.

Inhimillisempi mies

Sisäinen matkatoveri pysytteli koko pitkän kävelyn ajan viidensadan vuoden takaisissa piintymissään. Vain vaivoin hän oli pystynyt myöntämään, että äitikirkossa oli jotakin muuttunut.

— Sehän on oikeastaan hänen ansiotaan. Vastauskonpuhdistus muutti myös katolista kirkkoa, Tukiainen sanoo.

— Mutta mitä kävin messuissa ja muissa, Lutherista ei yleensä näkynyt jälkeäkään.

Etukäteen Luther ei ollut Tukiaiselle järin tuttu, paremminkin pelottava hahmo. Nuorelle papille Luther oli ollut etupäässä oppimestari ja sisäinen pakkopaita.

— En ole koskaan ihaillut Lutheria. Mutta matka toi hänestä inhimillisemmän puolen esiin. Tuntuu, ettei hän ole ollut sinut itsensä kanssa. Toisaalta, jos hän ei olisi ollut niin peräänantamaton, ei olisi syntynyt luterilaisuuttakaan.

Luterilaisuuden nykytilasta Luther ei ollut suostunut kummia sanomaan.

— Comoon mennessä nahisteltiin, hänestä mittaa ottanut matkatoveri Tukiainen sanoo.

— Yritin valittaa ja kertoa, miten onneton kirkko meillä on, mutta en tullut ymmärretyksi. Sanoin, että olen kateellinen katolisille isille. Heillä on seurakuntalaisiinsa sellainen yhteys, joka meiltä luterilaisilta puuttuu.


 

 

 

Kävelijän repun on oltava kevyt

Santiago de Compostelan -vaelluksella Tapani Tukiaisella oli tavaraa 11 kiloa, matkalla Nürnbergistä Roomaan kahdeksan.

— Hammasharjankin sahasin poikki ja pyyhkeeksi pakkasin sideharsoa. Teltta ja makuupussi olisivat painaneet liikaa, kaksi kuukautta Saksan Nürnbergistä Italian Roomaan kävellyt Tukiainen kertoo.

Kesken matkan posti toi kesäisempää vaatetta, paluupostiin Tukiainen pakkasi kylmän sään kamppeet. Goretex on pyhiinvaeltajan kova sana. Läpikastunutta on tienpäällä vaikea saada kuivaksi.

Matkabudjetti oli 5500 euroa. Siihen sisältyivät myös vaimon kanssa vietetyt Rooman-päivät. Yöpymisten keskihinnaksi tuli 43 euroa.

Santiago de Compostelan -vaelluksella ei tarvita edes omaa karttaa, simpukan kuvia seuraamalla pääsee perille. Saksan, Sveitsin ja Italian läpi kulkijan on sen sijaan päätettävä ja löydettävä reitti itse.

Tukiaisen tulevia matkoja hidastaa vain kipeä päkiä.

— Jos rahaa olisi ja kunto riittäisi, Via Francigena, Englannin Canterburysta Roomaan vievä pyhiinvaellusreitti kiinnostaisi. Matkaa Ranskan halki kulkevalla reitillä kertyy 1500 kilometriä. Aikaa olisi varattava kolme kuukautta.

Sopivaksi päivämatkaksi Tukiainen suosittelee kahtakymmentä kilometriä.

— Kahville pysähdyin kymmenen kilometrin jälkeen. Usein jätin syömisen iltaan. Kun yhdeksän maissa aamulla lähdin liikkeelle, hitaasti kävellen olin perillä yhden ja kolmen välillä iltapäivällä. Yösijaa etsiessä saattoi mennä myöhemmäksi.

Hiljainen kulkija seurustelee enimmäkseen itsekseen.

— En ole koskaan opetellut kieliä. Saksaa ja englantia puhun huonosti, italiaa vain vähän. Mutta katukahvilan nurkassa yksikseen kirjoitteleminen sopii minulle hyvin.

Jaa tämä artikkeli: