Nykymessu keskittyy yksilöön
Erityisjumalanpalveluksista on tullut kirkossa pysyvä formaatti.
On isänpäivän ilta. Asematunnelissa on sattunut vesivahinko, ja metrot eivät kulje keskustaan. Eirassa on hiljaista. Mikael Agricolan kirkon viereisellä leikkikentällä kuuluu lasten iloluontoista mekastusta, mutta lähettyvillä on vain joitakuita kulkijoita. Itse tuhatpaikkainen kirkko on kuitenkin melkein täynnä, sillä pian alkaa Tuomasmessu.
– Tästä tulee hyviä eväitä viikkoon, kun saan olla Jumalan hoidossa, kertoo Kari Hokkanen. Alun perin tuttavan vinkistä messuun osallistunut Hokkanen on jo 14 vuoden ajan ollut vakiokävijä. Hän myös tietää, mitä tilaa.
– Saarna ei ole minulle erityisen tärkeä, vaan tulen tänne Jumalan sanan takia. Messu on antoisa ja kasvattaa minua henkisesti, Hokkanen sanoo.
Myös musiikki on magneetti: – Se on pirteää ja svengaavaa, vaikka saisi toki olla enemmän rock’n rollia ja jazzia.
Kirkollisessa mittakaavassa Tuomasmessu on tilastollinen kummajainen. Adventtina 2000 otettiin käyttöön uusi jumalanpalveluskaava, jonka valmistelu alkoi jo 1980-luvulla. Heti tuoreeltaan kirkossakävijämäärät käväisivät nousussa, mutta sittemmin ne ovat vuodesta toiseen pudonneet tasaisen varmasti, viimeisen neljän vuoden aikana yhteensä seitsemän prosenttiyksikköä.
Tuomasmessu on kuitenkin pitänyt pintansa. Syys- ja kevätaikaan messuun saattaa osallistua liki tuhat seurakuntalaista, ja keskiarvo kelluu koko ajan 500:n paremmalla puolen.
– Kun Tuomasmessua hahmoteltiin, kyse ei ollut protestista normaalille päiväjumalanpalvelukselle. Halusimme vain sellaisen messun, joka sopi urbaanin ihmisen sykkeeseen ja elämäntapaan, sanoo HelsinkiMission toiminnanjohtaja ja Tuomasmessun yksi perustaja, pastori Olli Valtonen.
Yksi suosion syy on eittämättä musiikki.
– Kun maaseudulla vielä 1980-luvun lopulla kauhisteltiin, jos joku yritti tuoda kirkkoon haitaria, Tuomasmessun musiikki sovitettiin alusta pitäen rytmi-instrumenteille. Toiseksi messuun haluttiin vähemmän puhetta ja enemmän spontaanisuutta, Valtonen luetteloi.
Tuomasmessun liturgiassa on meditatiivisia elementtejä, joiden aikana yksilö voi syventyä rauhassa omakohtaisiin asioihinsa. Pian messun alkusanojen jälkeen on rukousjakso, jolloin osa seurakunnasta liikkuu eri puolilla kirkkotilaa sijaitsevien rukousalttareiden ääreen. Kirkon etuosassa on mahdollisuus pieneen sielunhoitosessioon. Katolisen kirkon vaikutteita on siunauksen yhteydessä tapahtuva öljyllä voitelu.
– Se on rukouksen näkyvä symboli. Tällöin meidän fyysinen puolemme yhtyy rukoukseen, eikä hengellisyys jää ainoastaan päänsisäiselle sanojen tasolle, Valtonen selittää.
Menikö jumalanpalvelusuudistus harakoille, kun kiinnostus ”viralliseen” päiväjumalanpalvelukseen vähenee jatkuvasti? Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Pentti Miettinen ei lähde mukaan kepeisiin johtopäätöksiin.
– Samaan aikaan, kun jumalanpalvelusta on uudistettu, yhteiskunnassa on ollut laaja rakenteellinen muutos, hän sanoo.
Erityisesti työelämän muutokset ovat rikkoneet yhtenäiskulttuurille ominaisen rytmin ja kaikille samanaikaisesti yhteiset rituaalit.
– Kirkkoon menemiseen tarvitaan nykyään jokin erityinen sysäys. Lapsiperheet tulevat messuun silloin, kun seurakunnassa järjestetään erityinen perhemessu. Samaan tapaan maaseudulla järjestetyt erityiset kesämökkiläisten kirkkopyhät ovat suosittuja, Miettinen sanoo.
– On aika mahdotonta ajatella, että enää syntyisi yksi uusi universaali messu, joka kiinnostaisi kaikkia. Tällöin erityismessujen tarve korostuu, Miettinen arvioi.
Monimuotoisuuden tukeminen oli myös jumalanpalvelusuudistuksen tietoinen lähtökohta. Tuomasmessu voidaan siis nähdä tämän trendin ennakoivana esimerkkinä. Muita lähtökohtia olivat muun muassa virkamiesmäisyydestä luopuminen ja riviseurakuntalaisten aktiivinen osallisuus esimerkiksi tekstienlukijoina.
Teksti: Juhani Huttunen
Jaa tämä artikkeli: