null Nysse tuli?

Odotan. Menikö juna sittenkin jo? Kuva: Plainpicture/Kuvaario

Odotan. Menikö juna sittenkin jo? Kuva: Plainpicture/Kuvaario

Nysse tuli?

Kävin oppikoulun pari ekaa vuotta Jokelan yhteiskoulussa, jos se nyt ketään kiinnostaa. Sinne mentiin Järvenpäästä junalla. Ja tultiin samalla kyydillä pois.

Meitä oli monta, jotka koulupäivän päätyttyä suunnistimme Jokelan asemalle odottamaan junaa.

Tuijotimme ratakisoja Hyvinkäälle päin, josko juna kohta ilmestyy horisonttiin. Se oli aina jotenkin majesteettista. Lipui äänettömästi asemalaiturille, avasi ovensa ja kipusimme sisään.

Tässä kuva odottamisesta. Valvomisesta. Juna tuli, minä olin valmis.

Odottaminen on adventin teema. Jeesusta ja valtakuntaa on odotettu 2000 vuotta. Olemme asemalaiturilla, valvomme ja tähyämme. Koska se tulee, odotus loppuu?

Mitäpä jos juna tuli jo? Lipui vaan niin äänettömästi, että odottajat eivät huomanneet. Eivät älynneet hypätä kyytiin. Ovet sulkeutuivat suhahtaen, juna lähti ja osa odottajista jäi odottamaan, että josko se juna kerran saapuu.

Tekstit kertovat, että valtakunta tulee hiipien. Kuin varas yöllä. Ja valvominen on sitä, että tajuaa mitä kello on. Tyhmät sen kun nukkuu.

2000 vuotta Jeesuksen evankeliumi on tehnyt työtään Euroopassa. Valtakunta on monessa mielessä tullut. Orjuus on poistettu, kaikille kuuluu perusterveydenhuolto, lapset pääsevät kouluun, naisen asema on muuttunut.

Ei odottaminen tähän tyhjene. Odotan valtakuntaa, joka on ajan ja historian tuolla puolen. Sitä, jossa isäni ja äitini jo ovat.

Jospa juna on jo asemalla?

Olli Valtonen

2. adventtisunnuntai

Kuninkaasi tulee kunniassa
Väri: violetti tai sininen
Valo: kaksi kynttilää
Tekstit: Ps 80: 15–20; Jes 35: 3–6; Hepr 10: 35–39; Luuk 12: 35–40

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.