null Nyt tarvitaan lisää luottamusta

Nyt tarvitaan lisää luottamusta

Sari Roman-Lagerspetz ja Johanna Korhonen osallistuivat luottamushenkilöinä päätöksiin, joilla leikattiin määrärahoja lähetysjärjestöiltä. He ovat tyytymättömiä Sana-lehden haastattelussa esittämääni kritiikkiin. Kantani perustuu piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen päätöksiin sekä kirkon lähetysstrategian linjauksiin.

Naispappeuden osalta lähetysstrategiassa edellytetään, että ”seurakuntien ja lähetysjärjestöjen yhteistyössä kirkon lähetysjärjestöt toimivat kirkkomme päätöksen (1986) ja seurakuntien käytäntöjen mukaan”. Järjestöt eivät voi vaatia naispappeuden torjumista yhteistyön ehtona. Työvuorojärjestelyt on torjuttu piispainkokouksen selonteolla vuodelta 2006. Kirkko ei ole sen sijaan kieltänyt mielipiteen vapautta eikä vaatinut, että järjestöjen pitäisi palkata naispappeja työntekijöikseen.

Strategia linjaa myös ulkomaista yhteistyötä: ”Toimiessaan ulkomaisten yhteistyökirkkojen kanssa kirkon lähetysjärjestöt noudattavat niiden virkaratkaisuja eivätkä lisää jännitteitä omalla toiminnallaan.” Lähetysjärjestöt ovat tämän hyväksyneet.

Koska lähetysstrategia valmistui 2008, siinä ei oteta kantaa samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin. Tältä osin odotettiin piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen päätöksiä. Ne ovat yhdenmukaiset. Niissä korostetaan kolmea lähtökohtaa: ihmisarvon kunnioitusta, kristillistä avioliittokäsitystä ja omantunnon vapautta.

Ensinnä todetaan: ”Kaikkiin ihmisiin on suhtauduttava avoimesti ja heitä on kohdeltava kunnioittavasti. Homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisen rakkauden periaatetta”. Toiseksi piispainkokous ja kirkolliskokous sitoutuivat kristilliseen käsitykseen avioliitosta miehen ja naisen liittona. Kolmanneksi todettiin omantunnon vapaus. Se tarkoittaa, että homoseksuaalisuudesta on olemassa erilaisia näkemyksiä ilman yksimielisyyden pakkoa.

Lähtökohdat ovat kokonaisuus, jonka varaan rakentuu kirkon työntekijän mahdollisuus rukoilla parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja puolesta. Päätös tehtiin yksinkertaisella enemmistöllä vetoamalla siihen, että kirkon opetus ei ole muuttunut. Kirkolliskokous ei edellyttänyt muiden teologisten näkemysten omaksumista.

Olen sitoutunut kaikkiin edellä todettuihin linjauksiin. Sitä samaa odotan kirkon lähetysjärjestöiltä, mutta myös seurakunnan luottamushenkilöiltä.

Henkilöstön palkkaamisessa on noudatettava lakia. Roman-Lagerspetzin ja Korhosen valitsema sitaatti on lähetysjärjestöjohtajien vetoomuksesta tammikuulta 2010. Sillä pyrittiin vaikuttamaan piispainkokoukseen, ennen kuin se muodosti kannan parisuhderukoukseen. Tuohon aikaan meihin vedottiin yhtä voimakkaasti myös vastakkaisesta suunnasta. Piispainkokous kuitenkin hyväksyi parisuhderukouksen kummastakin äärikannasta poiketen siten kuin edellä on kuvattu.

Sittemmin asiaa on tiedusteltu uudelleen lähetysjärjestöiltä. Marraskuussa 2011 määräraha-asian Helsingin seurakuntayhtymässä esitteli Pentti Miettinen. Hän arvioi lähetysjärjestöjen selvityksiä näin: ”Kyselyvastauksissa kaikki järjestöt ilmoittivat kunnioittavansa perusihmisoikeuksia ja jokaisen ihmisen ainutlaatuisuutta Jumalan luomana seksuaalisesta suuntautumisesta tai muista ominaisuuksista riippumatta. Yksikään järjestö ei hyväksy syrjintää missään muodossa eikä rajoita ihmisten mahdollisuutta toimia järjestössä sukupuolisen suuntautumisen tai muun ominaisuuden vuoksi.”

Mikäli seurakunnat ottavat käyttöön kirkon yhteisistä linjauksista poikkeavia lisäehtoja, ajaudumme vaikeuksiin. Lähetystyö joutuu kirkkopolitiikan pelikentäksi. Lähetyksen arki unohtuu ja apua tarvitsevat jäävät sitä vaille. Tunnemmeko riittävästi lähetystyön todellisuutta?

Keskustelua käydään helposti mielikuvien varassa. Nyt tarvitaan luottamusta eri tavoin ajattelevien seurakuntalaisten välille. Seurakunnissa päätöksiä tekevien ja lähetysjärjestöjen edustajien tulisi kohdata kasvokkain ja kuunnella toisiaan. Vain siitä voi syntyä molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus.

Simo Peura
Kirkon lähetystyön toimikunnan
puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.