null Nyt tarvitaan lisää tietoa

Nyt tarvitaan lisää tietoa

Vastauksessaan kirjoitukseemme Kirkon lähetystyön toimikunnan puheenjohtaja, piispa Simo Peura kertoo sitoutuvansa Suomen lainsäädäntöön, piispainkokouksen ohjeistuksiin ja lähetysstrategiaan (VL 1.12.). Hyvä.

Peura selostaa vastauksessaan muun muassa parisuhderukousta ja kristillistä avioliittokäsitystä, vaikka ne eivät liity kyseessä olevaan asiaan, lähetystyövarojen kohdentamiseen. Nyt puheena olevassa asiassa on kyse yhdenvertaisuuslain ja rikoslain noudattamisesta sekä siitä, miten lähetysjärjestöt sitoutuvat kirkon linjaan suhteessa naisten pappeuteen sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Peura toivoo, että luottamus lisääntyisi ja mielikuvien sijaan keskusteltaisiin tiedon varassa. Sitä mekin toivomme. Tiedon, ja sitä kautta luottamuksen, lisäämiseksi olisi hyvä saada vastaus ainakin seuraaviin kysymyksiin.

Kirkko on sitoutunut noudattamaan yhdenvertaisuus- ja rikoslakia ja kohtelemaan ihmisiä kunnioittavasti. Miten kirkon virallisia lähetysjärjestöjä voivat olla sellaiset järjestöt, joiden johtajat viime vuonna julkisesti allekirjoittivat tällaisen, rikoslaissakin kiellettyyn työsyrjintään kehottavan virkkeen: ”Kirkon tulee pidättäytyä antamasta tukea samaa sukupuolta olevien liitoille ja ilmaista, ettei se ota palvelukseensa tällaisessa suhteessa eläviä”?

Peura kertoo sitoutuneensa kirkon linjaukseen, jonka mukaan ”homoseksuaalien loukkaaminen sanoin tai teoin on vastoin lähimmäisenrakkauden periaatetta”. Onko tämä ajatus yhteensopiva edellä mainitun lähetysjärjestöjen linjauksen kanssa?

Ovatko Vantaan ja Helsingin seurakuntayhtymät Peuran käsityksen mukaan ylittäneet valtuutensa päättäessään budjettiensa lähetystyövarojen kohdentamisesta? Mitkä seikat Vantaan ja Helsingin päätöksissä olivat ”kirkon yhteisistä linjauksista poikkeavia lisäehtoja”, jotka Peuraa huolettavat?

Miksi syrjiviä asenteita edustavien ja jopa syrjintää käytännössä harjoittavien ihmisten vakaumusten suojeleminen tuntuu olevan tärkeämpi asia kuin naisten ja seksuaalivähemmistöjen suojeleminen syrjinnältä?

Piispa Peura pelkää, että ”lähetystyö joutuu kirkkopolitiikan pelikentäksi”. Oman käsityksemme mukaan kysymys on siitä, millä periaatteilla seurakuntalaisten yhteisiä varoja jaetaan. Seurakunnat ovat tähänkin asti päättäneet näistä asioista itsenäisesti ja demokraattisesti. Uutta on vain se, että niistä keskustellaan nyt julkisesti.

On hyvä, että sekä kirkon että lähetystyön periaatteet selvitetään avoimella keskustelulla. Mikäli kirkon sisäiset toimivaltasuhteet kaipaavat selvennystä, selvitettäköön niitäkin.

Sari Roman-Lagerspetz
ja Johanna Korhonen
seurakunnan luottamushenkilöitä, Vantaa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.