Usko on nähdyksi tulemista. Jumalan ja ihmisen. Kuva: Plainpicture/Kuvaario

Ole minulle

• 24.02.2014 13:45

Kun paastonaika taas pian alkaa, on kirkossa tapana puhua tekemisestä, valmistautumisesta ja muutoksesta. Moni jopa luulee uskon olevan pääasiassa tekemistä: pyri tähän, karta tuota ja ponnistele ahkerasti.

Kysymys on kuitenkin pohjimmiltaan tekemistä syvemmästä asiasta: olemisesta, katsomisesta ja nähdyksi tulemisesta. Jumalan ja ihmisen.

Laskiaissunnuntain latinankielinen nimi esto mihi viittaa psalmin 31 ensimmäisiin sanoihin: ”Ole minulle.” Ole minulle kallio, ole minulle vuorilinna ja turvapaikka.

Siihen voisi hyvin lisätä: Ole minulle Jumala. Ole minulle muuta kuin pelkoni heijastus, ajatusteni hutera luomus, vanha oljenkorsi josta en uskalla laskea irti.

Ole minulle Jumala. Kun ajattelen tätä uskaliasta pyyntöä, joudun kasvokkain sen kanssa, mitä Jumala minulle merkitsee, mitä oikeastaan koko sanalla tarkoitan.

Toistanko vain laiskasti mielikuvia, jotka ovat tarttuneet jostain matkaan vai olenko valmis tutkimaan, mitä oikeastaan pyydän? Entä jos käsitykseni Jumalasta onkin tyhjää täynnä?

Saatan joutua luopumaan lempikuvista, joita niin usein käytän: armollinen valo, avara rakkaus, jatkuva luominen, salattu läsnäolo ja uudeksi tekevä henki. Jospa nekin ovat vain koreaa kuorrutusta sen ankaran totuuden edessä, että Jumala on, mutta minulla ei ole mitään keinoa pakottaa häntä olemaan minulle.

On vain paaston aloittava yksinkertainen toive ja kaikesta turhasta riisuttu alaston rukous: Ole minulle!

Marja Kuparinen

Laskiaissununtai (Esto mihi)

Jumalan rakkauden uhritie
Väri: vihreä
Valo: kaksi kynttilää
Tekstit: Ps. 31: 2–6, Jer. 8: 4–7, 1. Kor. 13 tai Gal. 2: 19–21, Joh. 12. 25–33