Kosmoksen yksinäiset. – Shoppailu uskontojen ja vaihtoehtohoitojen valintamyymälässä on yhtä lailla vakavaa yritystä uskon hyppyyn kuin perinteinenkin uskonnollisuus. Voiko eksistentiaalinen angsti olla koskaan pinnallista? kysyy Marketta Mattila. Kuva: Esko Jämsä
Olemattomuuden valo
Kokemus kosmoksen huikaisevasta tyhjyydestä ja ihmisen yksinäisyydestä iskee koska tahansa, tietää toimittaja Marketta Mattila.
Kuumeessa Marketta Mattilaa alkoi ahdistaa. Viisivuotias tajusi olevansa äärettömän pieni olio äärettömän suuressa maailmassa. Äitiressukka yritti höösätä ympärillä helpottaakseen oloa, mutta tyttö tajusi, ettei edes äiti voi varsinaiselle ongelmalle mitään.
– Katsot taivaalle illan pimeydessä ja tiedät, että Andromedan galaksi nielaisee Linnunratamme reilun kahden miljardin vuoden kuluttua. Olet kuvitellut, että on jotakin kestävää, minkä varaan olet elämäsi rakentanut, mutta joudut kysymään, onko se vain oman mielesi rakentama konstruktio.
Avaruus ahdistaa. – Tätä vältetään sanomasta ääneen. Se on hirvittävän kova kokemus, jota yritetään häivyttää taustalle, mutta se tulisi kohdata rehellisesti. Myös Jumalan salaisuudessa on jotakin kauhistuttavaa, Marketta Mattila näkee.
Teologi Bernhard Welte kutsuu tätä tuntemusta ”ei-olemisen kokemukseksi” kirjassaan Olemattomuuden valo (suom. Terhi Kiiskinen ja Teemu Sippo, Loki 2008).
– Welte määrittelee olemattomuuden ja äärettömyyden synnyttämät kauhun kokemukset yhdeksi Jumalan ulottuvuudeksi. Jumala on liian iso ihmisen ymmärrettäväksi.
– Ei-olemisen kokemus on ekumeeninen, vaikka uskonnon antamat todistajanlausunnot Jumalasta ovatkin aina aika- ja kulttuurisidonnaisia.
Seurakuntanuoresta sosialistiksikääntynyt Marketta Mattila mielsi itsensä 15-vuotiaana kommunistiksi. Rippikoulu aiheutti uskonkriisin, ja hän pani uskonasiat pitkäksi aikaa jäähylle.
Kriittinen nuori intellektuelli?
– No ainakin yritin kovasti olla, Marketta naurahtaa. – Minun oli älyllisesti vaikeaa ymmärtää kristinuskoa. Ei se ole vieläkään otettavissa haltuun älyllisesti, mutta nyt ymmärrän ainakin älyni pienuuden.
Tampereella tiedotusoppia opiskellut yhteiskuntatieteiden maisteri eteni urallaan. Mattila kirjoitti juttuja lehtiin, työskenteli Uuden Suomen kulttuuritoimituksen päällikkönä, toimitti kulttuuriohjelmia radioon ja televisioon.
– En etsinyt elämääni merkitystä. Ajattelin, että minulle riittää bluesvoittoinen ja ironinen ote maailmaan – sillä piti selvitä.
Vaan ei selvitty. Mattilasta on ”vähän kliseistä” sanoa, että eksistentiaaliset kysymykset aktivoituivat erokriisissä, mutta niin vain kävi 2000-luvun vaihteessa.
– Kun oman olemisen perustat murtuvat, ja ihminen joutuu elämässään pimeään kohtaan, pintaan pulpahtavat perimmäiset kysymykset.
Marketta luonnehtii itseään tyypilliseksi nykyihmiseksi, joka on lukenut runsaasti tajuntaa räjäyttäviä teoksia, ja jonka päässä on käynyt kaiken aikaa ajatusten mekkala. Kriisi pakotti hiljentymään.
– Olin ajatellut, että buddhalaisuus voisi olla älyllisesti fiksu valinta. En kuitenkaan kasvanut buddhalaiseksi. Ajattelin, että ehkä luontevin kanava etsiä vastauksia on tämä koruton, mutta syviä kysymyksiä käsittelevä luterilaisuus.
– En löytänyt luterilaisuudesta ainoaa oikeaa uskontoa, vaan kysymisen tavan, joka resonoi oman hätäni ja historiani kanssa.
Filosofista ja teologista kirjallisuutta kahlatessaan Marketta koki, ettei kirjaviisaus vie kuin portille: uskonkysymysten käsittelyyn kaivataan toisia ihmisiä. Hän osallistui ystävänsä kanssa jumalanpalveluksiin, kävi teologisia keskusteluja – ja liittyi takaisin kirkkoon, josta nuorena erosi.
– Tarvitsemme yhteisten oljenkorsien jakamista ja niiden varassa roikkumista. Usko on useimmille meistä vähän epäselvä ja häilyvä kokemus, mutta voimme antaa – kuten Welte sanoo – todistajanlausuntoja siitä, miten Jumala on kutakin koskettanut tai kuinka olemme aistineet Hänen poissaolonsa tai läheisyytensä uskon pimeässä yössä.
Perusteelliset pohdinnat kääntyivät tv-katsojien iloksi. Marketta ja työtoverinsa Raisa Rauhamaa ovat toimittaneet vuodesta 2003 lähtien Voimalaa, joka palaa ruutuihin tammikuussa. Keskusteluohjelma on esitellyt erilaisia elämänkatsomuksia syvällisesti, älyllistä uteliaisuutta sekä inhimillistä ymmärrystä ja empatiaa osoittaen.
– Ei kannata jumittua ihmisten luomiin uskonkäsitteisiin ja dogmeihin, vaan yrittää nähdä niiden läpi: jokaisen sisältä löytyy jumalallinen kipinä ja salaisuus. Kaikilla on kaipuu sielun eheyteen.
– Elämän ajoittaisesta absurdiudesta ja nöyryytyksistä huolimatta tässä kaikessa on mieli. Voimme jakaa toisillemme uskoa, toivoa ja lohtua. Se pelastaa nihilismiltä. Ellemme kykene uskomaan, että hyvä ja rakkaus ovat totta tässä maailmassa, meillä ei ole yhtään mitään.
Janne Villa
Jaa tämä artikkeli: