Olemme eri mieltä, mitä tarkoittaa omatunto
Avioliittolain käsittely on tehnyt omastatunnosta ajankohtaisen käsitteen. Siihen vedotaan auktoriteettina. ”Omantunnon asioista” äänestettäessä ei sovelleta ryhmäkuria. Näissä yhteyksissä ei kuitenkaan aina ole selvää, mitä kukin tarkoittaa omallatunnolla. Puhe omantunnon mukaan toimimisesta voi myös helposti vinoutua.
Suomen sana omatunto ilmaisee, että kysymys on jollakin tavalla tuntemisesta ja tietämisestä (-tunto). Sana korostaa lisäksi yksilöllisyyttä (oma-). Ratkaisevaa on, miten minä asian ymmärrän ja koen.
Ruotsissa sama sana (samvete) viittaa siihen, että on kyse tietämisestä, jonka ihminen jakaa jonkun toisen kanssa (sam-vetande). Tämä avarampi sisältö kuuluu myös kreikan ilmaisuun (syneídesis) ja latinan kieleen (conscientia). Omantunnon kanssa ei toimita yksin.
Kenen kanssa ihminen sitten jakaa sen käsityksen, jonka tulkiksi hänen omatuntonsa ilmoittautuu? Vastaus on vaihdellut eri aikoina. Apostolin mukaan pakanoillakin on sisimmässään tunto oikeasta ja väärästä, sillä ”lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin” (Room. 2:14).
Omatunto on ihmisen palvelija, eikä ihminen omantunnon. Omatunto on ennen muuta lahja meille. Sitä käytämme sen mukaan mihin pyrimme elämässä. Kristitylle omantunnon sisältö määrittyy Jumalan yhteydestä. Kirkko toimii kansan omanatuntona. Tavoitteena tulisi olla opettaa uskonpuhdistuksen periaatteen mukaisesti, ”suuren yksimielisyyden vallitessa” (Augsburgin tunnustus I).
Pertti Sistonen
Vihti
Jaa tämä artikkeli: