Olen rupusakkia
Aloin kirjoittamaan tätä ennen nukkumaanmenoa. Jos saan unta, minulla on ikävä noita lapsia. On neljä polvea, eikä ne ole kiinnostuneet minusta. Saan olla yksin.
Sunnuntait ovat kaikkein ikävimpiä, en pysty lähtemään yksin mihinkään, kun istun pyörätuolissa ja tartten auttajaa. Olen kai niin huono ihminen, etten kelpaa omaisille. Se on surullista.
Elämä kohtelee kaltoin meitä vanhoja. Olenkin jo aika iäkäs ja voisin lähteä Luojani luo, mutta ei ole aika vielä.
Vanha mummo
Jaa tämä artikkeli: