Irti ikuisesta syyllisyydestä. Yhden ihmisen ei kuulu vastata siitä, että kukaan lähipiirissä ei pety ja kaikki ovat aina tyytyväisiä. Jokainen on itse vastuussa tunteistaan ja reaktioistaan.
Oletko syntynyt syylliseksi?
Kärsitkö syyllisyydentunteesta, vaikka olet tehnyt parhaasi? Väärästä syyllisyydestä voi päästä eroon.
Teksti Outi Reinola
Kuvat Sirpa Päivinen ja Ari Koivulahti
Kuulostaako tutulta: teet niin tai näin, aina väärin päin? Jonkun muun mielestä olisi pitänyt tehdä toisin. Jäätkö jossittelemaan ja tuntemaan syyllisyyttä?
|
Anna on luvannut miehelleen ja lapsilleen, että perhe viettää pääsiäisen vuokramökillä. Yhteistä lomaa on hartaasti odotettu. Juuri ennen lähtöä Annan iäkäs äiti ja sisko kummastelevat, miten Anna voi hylätä äidin kaupunkiin. Äiti itkee jäävänsä yksin. Annalle tulee syyllinen olo ja paha mieli. Voiko hän lähteä mökille? Kysymys: Onko Anna syyllinen aiheesta vai aiheetta?
Teologi ja kirjailija Anna-Liisa Valtavaara tarkistaa faktat ennen kuin vastaa. Vain faktojen avulla voidaan erottaa oikea ja väärä syyllisyys. Hän haluaa tietää, mitä Anna on jo tehnyt äidin hyväksi tai mitä jättänyt tekemättä.
– Terve syyllisyys nousee omista teoista tai tekemättä jättämisistä. Silloin syyllisyyden aiheuttaja on nimettävissä. Teon voi korjata tekemällä toisin ja pyytämällä anteeksi, Valtavaara sanoo.
– Vääristynyt syyllisyys liittyy koko omaan persoonaan ja voi olla jatkuva tunnetila, joka velloo epämääräisenä pahana olona. Sen aiheuttajaa on vaikeampi nimetä. Tuntuu, että olen itse väärä.
Epäterveelle syyllisyydentunteelle on tyypillistä, että se nousee toisten sanoista tai teoista. Juuri näin käy Annalle. Hän oli hyvillä mielin lähdössä mökille, kunnes äiti ja sisko soittivat. Anna on elänyt perheensä kanssa äidin ehdoilla: kutsunut äidin kotiinsa jouluisin ja viikonloppuisin, käynyt äidin luona, hoitanut asioita ja järjestänyt hoitoapua pääsiäiseksi. Silti äiti ja sisko onnistuvat herättämään Annassa syyllisyyden tunteen.
– Kuulostaa, että Annan tuntema syyllisyydentunne on epätervettä, Anna-Liisa Valtavaara sanoo.
– Anna ei ole hylännyt äitiä eikä jättänyt häntä pulaan. Hän ei ole tehnyt väärin eikä pettänyt lupauksiaan. Anna saattaa olla ylivastuullinen henkilö, jonka napanuora äitiin ei ole kunnolla katkennut.
Kiertäessään ympäri Suomea puhumassa Valtavaara on nähnyt ja kuullut paljon. Siksi hän arvaa Annan tarinan jatkon:
– Anna on luultavasti pahalla tuulella koko loman, koska tilanne kalvaa häntä. Hän purkaa kiukkuaan lapsille ja miehelle. Pahimmassa tapauksessa Anna lähtee kesken loman takaisin äitiä auttamaan.
Annan syyllinen olo seurauksineen ei ole Valtavaaran mukaan reilua omaa perhettä kohtaan. Vastuuketjussa ensisijaisena on oma perhe eli omat jälkeläisemme ja puolisomme.
|
Anna-Liisa Valtavaara on erotellut oikean ja väärän syyllisyyden tunnusmerkkejä. Hänen mukaansa oikea syyllisyys on elämää suojelevaa ja estää meitä toimimasta väärin. Oikean syyllisyyden tarkoitus on pysäyttää väärä teko ja ohjata korjaamaan tehty virhe. Terveen syyllisyydentunteen avulla ihminen kykenee tunnustamaan virheensä ja pyytämään anteeksi.
– Terveen syyllisyyden tarkoitus ei ole vangita ihmistä loppuiäksi vaan se kutsuu mahdollisimman pikaiseen muutokseen. Se viestittää, että tarttis tehdä jotain. Kun teko on hyvitetty, anteeksi pyydetty ja annettu, syyllisyyden kuuluisi poistua, Valtavaara sanoo.
– Oleellisen tärkeää on osata myös uskoa anteeksi. Jos anteeksiantoa ei tule ihmiseltä, asian voi jättää Jumalalle.
Väärä syyllisyys on viheliäisempi vastus. Se tuntuu tahraavan ja peittävän alleen kaiken hyvän. Väärä syyllisyys nalkuttaa koko ajan. Epämääräinen ikävä olo painaa jatkuvasti. Mistä se johtuu?
Valtavaara huokaisee.
– Toivoisin, ettei aina tarvitsisi vastata, että se lapsuus, se lapsuus. Mutta sieltä se väkisinkin juontaa. Syyllistyvä ei ole saanut lapsuudessaan kokemusta, että hän on riittävän hyvä ja arvokas, hän sanoo.
Syyllistyjä on ehkä oppinut, että oma arvo ansaitaan suorittamalla. Virheistä on syyllistetty lasta. Vasta, kun kaikki on tehty viimeisen päälle, on tullut kiitosta.
– Syyllistyjän itsetunto perustuu suorittamiseen, Anna-Liisa Valtavaara sanoo. – Ydinajatus on, että jos olisin täydellinen ja tekisin aina kaiken täydellisesti, en joutuisi kokemaan syyllisyyttä.
Valtavaara toteaa, että surullisen monet on kasvatettu näin. Lasta on saatettu myös kasvattaa häpäisemällä. Koulussa on voitu nauraa suureen ääneen väärälle vastaukselle tai ottaa lapsen virhe luokan edessä vahingolliseksi esimerkiksi.
Kodissa on ehkä esiintynyt aiheetonta syyttelyä ja kohtuuttomia rangaistuksia. Kiusaaminen ja nolaaminen ovat omiaan viemään pohjan terveen itsetunnon kehittymiseltä.
– Jatkuva moittiminen, mitätöiminen ja vertailu muokkaavat mielen maaperää syyllistymiselle. Vanhemmat ovat saattaneet myös suoraan syyllistää lasta tai uhata hylkäämisellä, Valtavaara listaa.
– Tai ehkä kotona on vallinnut ankara ilmapiiri. On ollut tiukat rajat, paljon pelkoa ja vähän iloa. Ihminen on sidottu häpeään.
Koska aiheeton syyllisyyden tunne kumpuaa epäterveestä itsetunnosta, syyllisyydellä on paljon liittolaisia. Valtavaaran mukaan koko aihepiiri liittyy yhteen. Syyllisyyden liittolaisia ovat häpeä, arvottomuus, liiallinen kiltteys, ylihuolehtiminen, pelot ja katkeruus. Ylisyyllistyjä tuntee syyllisyyttä jopa omasta hyvästä olostaan ja lepohetkistään.
| Syypää kaikkeen? Väärä syyllisyys vaivaa jatkuvasti. Siitä voi kuitenkin päästä eroon. |
Syyllisyyttä tutkiessaan Anna-Liisa Valtavaara on löytänyt syyllistyjien sisältä valehtelijan: ihmisen omat tunteet.
– Omat tunteet voivat olla hyvinkin harhaanjohtavia. Tunne voi perustua valheellisiin uskomuksiin omasta itsestä. Oma tunne saattaa syyttää jopa virheestä, jonka joku muu on tehnyt, Valtavaara varottaa.
Tunteen sijaan hän kehottaa käyttämään järkeä ja tarkistamaan faktat. Usein auttaa keskustelu ulkopuolisen kanssa.
– Syyllinen kokee olevansa arvoton ja huono, mutta samaan aikaan hän uskoo olevansa niin mahtava, että hänen syytään on kaikkien paha olo, Valtavaara huomauttaa.
– Se, joka uskoo pystyvänsä vaikuttamaan kaikkien elämään, nostaa itsensä kaikkivaltiaaksi. Kukaan ei kuitenkaan voi olla syyllinen kaikkeen.
Epäterve syyllisyydentunne on läheisriippuvuuden kumppani. Silloin syyllistäjä uskoo, että hänen kuuluu vastata siitä, että kaikki ovat tyytyväisiä. Ylivastuullinen läheisriippuvainen ei kestä, jos joku pettyy tai on surullinen, koska kokee sen olevan hänen syytään. Jokainen on kuitenkin itse vastuussa tunteistaan ja reaktioistaan.
Anna-Liisa Valtavaara kertoo esimerkin naisesta, jonka mies ajoi kolarin. Mies sai vaimonsa uskomaan, että syyllinen oli vaimo, koska tämä oli hidastellut kotona ja saanut miehen huonolle tuulelle. Mies pääsi mielestään siksi lähtemään myöhässä ja ajoi ylinopeutta. Vaikka vaimo ei ollut autossa mukana, hän syyllisti vuosia itseään kolarista.
– Tämä on suotta syyllistyjälle tyypillistä: ihminen ei ole ollut edes paikalla, mutta uskoo aiheuttaneensa tapahtuneen, Valtavaara hymähtää. – Olennaista on kysyä, olenko minä todella vaikuttanut asiaan. Painoinko kaasupoljinta? Järki on hyvä apuväline totuuden etsimisessä.
Totuus tekee vapaaksi, varsinkin syyllisyydestä. Valtavaara kehottaa listaamaan omia syyllisyydentunteita paperille ja kynän kanssa miettimään, mikä oli omaa syytä, mikä ei. Puhuvatko tunteet totta vai onko syyllisyyden määrä kohtuuton? Samoin kannattaa pitää kirjaa siitä, vatvooko vanhoja asioita vai voisiko jo päästää irti.
– Iso asia on opetella päästämään irti syyllistyjän roolista. Kun joku syyllistää aiheetta, hänelle voi sanoa, että tuota minä en ota vastaan, Valtavaara neuvoo.
Niin hän neuvoisi myös esimerkkimme Annaa. Tämä voisi sanoa äidille ja siskolle, että syyllistäminen on aiheetonta ja hänellä on oikeus nauttia lomastaan.
Valtavaaran mukaan syyllistäjä kieltää usein oman osuutensa, kuten Annan sisko, ja yrittää sysätä vastuun muille. Jokaisen syyllistyjän kannattaa valita seuransa tarkkaan. Rohkaisevien ja kannustavien ystävien tuki on arvokasta syyllisyyteen taipuvaiselle.
|
Monia painaa syyllisyyden lisäksi pelko Jumalan vihasta. Jumalan nimissä on tehty väärin ja syyllistetty ihmisiä. Lapselle on saatettu sanoa, että Jumala rankaisee, jos ei ole kiltisti. Tai on tehty erilaisia syntilistoja.
Aiheettomasta syyllisyydentunteesta vapautuminen on pitkä, mutta kannattava tie. Se on myös jatkuva kertauskoulu: yhä uudestaan on huomattava, kantaako väärää syyllisyydentunnetta ja opeteltava päästämään siitä irti.
– Myös itselleen ja virheilleen on opeteltava antamaan anteeksi, Anna-Liisa Valtavaara muistuttaa.
– Jos on tehnyt parhaansa, ei voi enempää, vaikka joku pettyy. Ajattele Jeesusta: hän oli täydellinen, mutta siltikään hän ei kelvannut ihmisille!
Valtavaara palaa kristinuskon ydinsanomaan:
– Jeesus toi ratkaisun syyllisyyteen. Kaikki todellinen syyllisyys on sovitettu. Jokainen meistä on Jumalalle rakas, myös jokainen itsensä arvottomaksi kokeva ja suotta syyllistyvä.
Valtavaara tuo vielä uuden näkökulman syyllistyjän elämään: väärä syyllisyys on tavattoman itsekeskeistä. Siinä ei siis pidä rypeä.
– Syyllistyjä pyörii itsensä ympärillä ja miettii koko ajan omaa kelpaamattomuuttaan. Vapaus syyllisyydestä tuo tilaa ajatella muitakin. Syyllisyyden häkkiin ei kannata jäädä. Meidät on tarkoitettu elämään vapaudessa ja ilossa. Vain siten voimme avautua kokemaan sekä ihmisten että Jumalan rakkautta.
Lisää aiheesta: Anna-Liisa Valtavaara,
Syyllinen olo – syystä vai suotta? Kirjapaja 2014.
Jaa tämä artikkeli: