Olisi vaikea olla uskomatta
Ihmettelen, kuinka pinnallisesti useimmat elävät. Ei pysähdytä ajattelemaan Luojan suuria tekoja, joiden seurauksena ylipäätään olemme olemassa. Jo apostoli Paavali puhui tästä roomalaiskirjeensä ensimmäisessä luvussa (jakeet 18–21).
Tiedekin osoittaa, että kaikella olevaisella on alkunsa, ja silloin tarvitaan myös kaiken alullepanija, sillä mitään ei synny itsestään. Maailmankaikkeus ei ole kaaos, joka syntyisi alkuräjähdyksestä, vaan se on tarkasti hienosäädetty elämää varten. Sattuman todennäköisyys on täysin olematon.
Se, että ihminen on persoona, joka ajattelee, tuntee ja pohtii totuutta, todistaa Jumalasta, joka on myös persoona. Emme ole pelkkää materiaa, pelkkä kone, vaan inhimillinen olento.
Jokaisella ihmisellä on syntymästään saakka taju jumaluudesta, kunnes hän tietoisesti sulkee sen pois elämästään. Ihminen on luonnostaan uskonnollinen, se nähdään kaikissa kulttuureissa. Ihmisellä on muun muassa taju oikeasta ja väärästä, ilman Jumalaa se ei olisi mahdollista.
On paljon todisteita Jumalan olemassaolosta, mutta ettei Jumalaa olisi, sitä on lähes mahdoton todistaa. Maailmankuvan kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, kun otetaan Jumala Luojana kuvaan mukaan.
Miksi sitten monet sulkevat tietoisesti Jumalan pois elämästään? Ehkä siksi, että usko Jumalaan merkitsisi nöyrtymistä ja sen tunnustamista, että olen ollut väärässä. Se pakottaisi arvioimaan koko elämän uusiksi, mikä on monille mahdoton ajatus. Joutuisimme etsimään uskon yhteyttä Luojaamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen.
Kirjoitin tämän siinä toivossa, että heräät pohtimaan maailmankuvaasi.
Kari Jutila
Jaa tämä artikkeli: