Uuteen kotiin. Palmen perheelle oli aatteellinen ratkaisu muuttaa hienostokaupunginosasta uuteen moderniin Vällinbyn lähiöön.
Olof Palmen tarina
Pääministeri Olof Palme murhattiin Tukholmassa Sveavägenin ja Tunnelgatanin kulmassa 28. helmikuuta 1986.
Tästä alkaa Kristina Lindströmin ja Maud Nycanderin (ohjaus ja käsikirjoitus) dokumentti Palmesta. Tunnelgatanin kulmaan ja hautajaisiin se myös päättyy. Viimeiseksi jäävät Palmen sanat, jotka löytävät suvaitsemattomuuden juuret aatteiden sijasta ihmisten arjesta.
Kiinnostava Palme-dokumentti kertoo aluksi Palmen lapsuudesta, isän menetyksestä, koulukiusaamisesta, Yhdysvalloissa Kenyon Collegessa koetusta muutoksesta ja paluusta kotiin.
Elokuva liittää sutjakkaasti yhteen valokuvia, filmimateriaalia, Palmen puheita, työtovereiden ja poliitikkojen kommentteja. Myös vaimo Lisbeth Palme ja Palmen kolme poikaa kertovat isästään. Perhefilmejä nähdään, muun muassa hellyttävä Palme konttaamassa kalliolla poikansa kanssa.
Elokuvan näkökulma on yhden miehen elämää laajempi. Palmen nousu osuu vuosiin, jolloin Ruotsi vaurastuu ja tulevaisuus on avoin. Valtaan päästyään Palme ympäröi itsensä nuorilla puoluetovereilla ja ehkä silloin alkoivat varomattomat siirrot. Dokumentti ei silottele valintoja.
Lindströmin ja Nycanderin muotokuva Palmesta kertoo ristiriitaisesta miehestä, joka sai suuren vallan ja myös käytti sitä. Harva nykypoliitikko esimerkiksi puhuu yhtä selvin sanoin kuin Palme arvostellessaan Hanoin pommituksia jouluna 1972.
Hänestä on sanottu, että hän petti säätynsä. Palmea on kehuttu siksi, että hän pitkään ainoana länsimaisena valtionpäämiehenä vastusti Etelä-Afrikan apartheidiä. Puhujana hän innosti kuulijoitaan ja piti kiinni näystä, jossa unelmien Ruotsi on tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, avoin ja suvaitsevainen. Mutta hän osasi myös julman arvostelun taidon.
Vähitellen huhut ja skandaalit sumensivat Palmen mainetta, ja hän sai vastaansa syytöksiä jopa sosialidemokratian pettämisestä. Mielenosoituksissa paiskittiin katuun Palme-nukkea, ja pojat pelkäsivät isänsä puolesta.
Pelko ei ollut aiheeton.
Marja Kuparinen
Jaa tämä artikkeli: