Kokemusta on. Elina Hermanson sanoo olevansa hyvä neuvomaan muita, koska on itse epäonnistunut kasvattajana niin monta kertaa. Vieressä Marianne-tytär.
Oma pää kuntoon!
Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkäri Elina Hermanson kehottaa vanhempia hoitamaan omat kriisinsä ennen lasten murrosikää.
Teksti Marjaana Perttula
Kuva Jani Laukkanen
On paljon helpompaa, jos perheessä on yksi kriisi kerrallaan.
– Vain tasapainoinen vanhempi jaksaa olla hyvä vanhempi, sanoo Elina Hermanson , joka työskentelee Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylilääkärinä.
Lääketieteen tohtori Elina Hermanson aloitti nykyisessä tehtävässään Helsingissä kesäkuun alussa. Hän on erikoistunut lastentauteihin ja toiminut aiemmin nuoriso- ja koululääkärinä Vantaalla sekä koululääkärinä Kirkkonummella. Hän on kirjoittanut nuorille ja heidän läheisilleen suunnatun kirjan Oonks mä normaali (Tammi 2010). Lääkärinä Hermanson vastailee Hyvä terveys -lehden lukijapalstan kysymyksiin.
– Olen itse epäonnistunut monta kertaa ja siksi jo aika pätevä antamaan neuvoja muille, hymyilee kahden nuoren aikuisen ja yhden murrosikäisen äiti.
Helsingin koulu- ja opiskeluterveydenhuollon yksikössä työskentelee 24 koko- tai osa-aikaista lääkäriä. Se kuulostaa paljolta. Yhtä kokopäivälääkäriä kohti on Helsingissä kuitenkin noin 6 100 koululaista ja opiskelijaa, kun suositus on 2 100.
– Onneksi työporukka on hyvin motivoitunutta ja pätevää, ja olen innoissani tästä työstä, Elina Hermanson kertoo.
Hän muistuttaa, että Helsingissä on ison kaupungin mahdollisuudet ja ongelmat.
– Nuorilla on harrastusmahdollisuuksia, mutta kilpailu on kovaa. Pelkään, että Suomi jakautuu hyvä- ja huono-osaisiin, ja vähitellen me hyväosaiset elämme vartijoiden ja muurien maailmassa. Jos näin käy, se tapahtuu ensimmäiseksi juuri Helsingissä, hän jatkaa.
– Täällä on paljon yksinäisiä ja muualta tulleita. Maahanmuuttajalapsista on hyvä muistaa, etteivät he ole valinneet muuttoa, vaan heidän vanhempansa. Monella on siksi aika rankkaa, hän lisää.
Kapinointi ja kiukuttelu ovat osa murrosikään kuuluvaa itsenäistymisprosessia. Kiukuttelun voimakkuus ja ilmaisutavat riippuvat temperamentista, kasvatuksesta, ympäröivästä kulttuurista ja siitä, miten paljon nuori uskaltaa tai osaa ilmaista itseään ja ahdistustaan.
– Lapset aistivat hyvin herkästi vanhempiensa tunteita ja jaksamista. Jos lapsesta tuntuu, että vanhemmat eivät kestä hänen murheitaan, hän piilottaa ne vanhemmiltaan, Hermanson sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi nuoren, joka kokee olevansa vaikkapa koulussa syrjitty tai jollain tavalla ei-hyväksytty. Nuori ei kuitenkaan kerro ongelmista vanhemmalleen, jos vanhemmat kiukuttelevat, juovat, riitelevät tai tekevät avioeroa.
– Miten murkku sitten reagoi? Yksi jähmettyy, ei uskalla itsenäistyä eikä kapinoida mitenkään, jolloin hän samalla jää kehityksestä jälkeen ja helposti neurotisoituu.
– Toinen kääntää pahan olon itseensä ja ”ylitsemppaa”, esimerkiksi alkaa tarkkailla syömistään ja painoaan sairaalloisesti. Kolmas hakeutuu kodin ulkopuolelle kaveripiiriin, joka tarjoaa hyväksyntää. Mitä nämä kaveripiirit sitten ovat, voi olla vähän sattumanvaraista, Hermanson luettelee.
Murrosikä koettelee usein vanhempien hermoja. Nuoren paiskoessa ovia vanhemman pitäisi osata pysähtyä ja kuunnella nuortaan. Pahin virhe on välinpitämättömyys.
– Kuunteleminen ja välittäminen on paljon tärkeämpää kuin se, että heti keksisimme jotain ratkaisuja. Aikalisä auttaa usein. Nukutaan yksi yö ja palataan sitten aiheeseen, Hermanson sanoo.
Ulkopuolisen avun hakemista pitää harkita silloin, jos nuoren käytös tai olemus muuttuu tai jos hän sulkeutuu, eikä jaksa huolehtia itsestään tai koulustaan. Apua on haettava myös, jos nuori ilmaisee jatkuvaa ahdistusta päivästä toiseen.
– Nurkkaan ajettukin nuori on yhä ajatteleva ja tunteva olento – ei häntä väkisin pysty auttamaan. Tärkeää on, ettei ulkopuolista apua demonisoida ja uhata esimerkiksi sanomalla, että ’jos et nyt ryhdistäydy, viemme sinut psykiatrille’, Hermanson sanoo.
Hän neuvoo vanhempaa sanomaan vaikka näin: ”Nyt olen ihan neuvoton, ja tuntuu, ettemme oikein osaa itse nähdä miten tästä tilanteesta päästäisiin ulos. Haetaan yhdessä ulkopuolista apua. Voi olla, että joku ulkopuolinen näkisi tilanteen eri tavalla ja selkeämmin ja pystyisi sen takia auttamaan.”
Sanojen asettelu on taitoa vaativaa, sillä liian usein nuori kokee ammattiauttajan puheille ohjaamisen hylkäämisenä tai todisteena siitä, että häntä pidetään hulluna.
Hermanson muistuttaa, että kouluikäisen lapsen perhe voi lähteä hakemaan apua ongelmiin kouluterveydenhuollon kautta. Vaikeat mielenterveysongelmat vaativat terveydenhoidon ammattilaisia, mutta lääkärien ja hoitajien sijasta sopiva auttajataho – juttelupaikka – saattaa löytyä kuraattorin luota tai vaikka seurakunnasta.
– Turha luulla, että kukaan nuori kasvaisi aikuiseksi yksinomaan vanhempiensa avulla, Elina Hermanson muistuttaa.
Jaa tämä artikkeli: