
Eero Grönlund. Kuva: Jani Laukkanen
Omaishoitajan oma elämä jää elämättä
Eero ja Raili Grönlund jäivät eläkkeelle 15 vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluttua Raili Grönlundilla todettiin Parkinsonin tauti.
”Vaimo on nyt lähes sokea ja tarvitsee pyörätuolia tai rollaattoria”, Eero Grönlund kertoo. Oireisiin on syötävä useaa eri lääkettä päivittäin; lääkitys muuttuu sairauden edetessä.
Raskasta on myös, että vaimo ei ole sama ihminen kuin aiemmin; sairaus muuttaa myös hänen käytöstään.
Eero Grönlund sanoo suoraan, että hänellä ei ole omaa elämää. ”Kuukaudesta kolme viikkoa olen ympäri vuorokauden kiinni vaimoni hoitamisessa. Kun hän on viikon intervallihoidossa, yritän elää myös itselleni. Viime viikolla ehdin jo Nuuksioon saakka, mutta patikoinnin alkumetreillä soi puhelin. Vaimo ja hoitajat olivat eri mieltä lääkityksestä ja minua tarvittiin apuun”, Grönlund kertoo.
Yli 80-vuotias, itsekin invalidisoitunut mies ei enää jaksaisi pitää yllä kotisairaalaa.
”Omaishoitajuudesta irti pääseminen ei ole helppoa. Yli vuoden verran olemme nyt odottaneet, etta vaimolle löytyisi hoivakotipaikka.”
Myötä- ja vastamäessä läheisen ihmisen kanssa haluaa jokainen yrittää niin pitkään kuin mahdollista. ”Tunnen suurta riittämättömyyttä. Kaveria ei jätetä -periaate istuu tiukassa, mutta olisi kiva elää itsellekin”, Grönlund sanoo.
Lue koko juttu näköislehdestä.
Jaa tämä artikkeli: