Vaihtelua omaishoitoon. Vartiokylän kirkon jumppasali oli ahkerassa käytössä omaishoitajien virkistyspäivänä. Oskar viihtyi renkaissa sillä aikaa kun Aapo sai lohtua lastenohjaaja Päivi Lindbergin sylissä.
Omaishoitajaperheet tarvitsevat vahvistusta
Omaishoitajien virkistyspäivä Vartiokylän kirkolla tarjosi piristystä vammaisten ja pitkäaikais- sairaiden lasten vanhemmille.
Teksti Eila Jaakola
Kuva Jani Laukkanen
Vartiokylän seurakunnan virkistyspäivän palautteissa toistui kommentti ”ihana, rento päivä!”.
Päivän ohjelmaan kuului muun muassa luento arjen voimavaroista. 5−10-vuotiaille omaishoidettaville lapsille ja heidän sisaruksilleen oli siksi aikaa järjestetty tekemistä jumppasalissa, muskarissa ja askartelupajassa turvallisten hoitajien ohjauksessa.
Päivän järjestivät yhteistyössä Helsingin kaupunki ja Itä-Helsingin seurakunnat. Arjen virkistyksen lisäksi päivä tarjosi aikuisille vertaistukea ja lapsille elämyksellisiä kokemuksia.
− Haluamme toimia seurakuntana myös niiden perheiden kanssa, joiden mukaan tuleminen muuhun säännölliseen toimintaan ei ole niin helppoa tai vaatii erityisjärjestelyjä, Mikaelin seurakunnan lapsityönohjaaja Noora Hynynen kuvaili.
Kuusivuotias pellavapää viilettää jumppasalissa sählymailan kanssa.
– Pojallani on autismi ja laaja-alainen kehityshäiriö, Hanna -äiti kertoo.
– Alituisesti on oltava varuillaan, koska poika saattaa sännätä hetkessä vaikka auton alle. Hän on herttainen poika, mutta nukkuminen on levotonta. Rankkaa on.
Hanna kertoo, että hoitoavun palkkaamiseen saa tukea 10 tunniksi kuukaudessa.
– Muiden kuin siskoni kanssa hän ei suostu toistaiseksi jäämään.
Energisen pojan äiti toivoi, että autistisille lapsille olisi omaa kerhotoimintaa.
– Emme voi mennä esimerkiksi tavanomaiseen muskariin. Vihaisia katseita saamme muuallakin niin paljon.
Tulevaisuus ja tekemättömät työt huolettavat Minttu Kujanpää-Kyyhkystä ja Jami Kauppista . He ovat paikalla 5-vuotiaan Leonin ja 9-vuotiaan Hetan kanssa. Leon on kehitys- ja liikuntavammainen.
– Leon oppii asioita omassa tahdissaan, se on ilahduttavaa. Hän on niin iloinen ja aurinkoinen, ettei hänen hoitamisensa ole raskasta, vaan kaikki muu siinä ympärillä, vanhemmat kertovat.
Pariskunta kertoo, että syksyllä alkavan koulunkäynnin järjestelyt ovat olleet vaikeita.
– Luvattiin, että tietoa tulee, mutta lopulta piti itse tietää, millainen koulupaikka olisi Leonille paras.
– Iltapäivähoito- ja koulukyytihakemusten jättöaika oli umpeutumassa ennen kuin tuli tieto koulupaikasta. Itse pitää osata kysyä ja selvittää asioita, ja papereita ja liitteitä tarvitaan rutkasti, vanhemmat kertoivat.
Kouluttaja, erityislastentarhanopettaja Taisto Lehtinen muistutti esityksessään, että elämää tulisi ajatella elämänä eikä sarjana hankaluuksia.
– Omaa hyvinvointia tulee vahvistaa, ja oman itsensä kohtaamiseen on varattava aikaa. Akusta riittää virtaa, kunhan sitä käytetään ja ladataan oikein. Pitäisi osata jättää näkymätön kivireki taakseen ja keskittyä rakentamaan hyvää mieltä itselle ja samalla muillekin perheenjäsenille.
Lehtinen kannusti vanhempia hakemaan ja ottamaan vastaan ammattiapua silloin, kun siihen on tarvetta. Keskustelussa todettiin, että ammattilaisia on paljon eri tahoilla, mutta heistä ei tiedä eivätkä he välttämättä tiedä toisistaankaan.
Alkuvaiheessa, kun vammainen lapsi on syntynyt tai lapselle on saatu diagnoosi, vanhemmat ovat yleensä niin stressaantuneita, ettei apua jaksa tai ehdi hakea. Haasteena mainittiin myös omaishoitajavapaiden kirjavat käytännöt ja niihin liittyvä byrokratia.
− Diakoniatyöntekijä voi olla ensimmäinen auttava taho. Häneltä voi saada tukea ja hän osaa ohjata oikean avun lähteille, Herttoniemen seurakunnan perhetyön diakoni Karoliina Hämäläinen toi esiin.
Jaa tämä artikkeli: