Omalle tielle
Hengellisissä harjoituksissa kuunnellaan Jeesusta ja omia tunteita.
Tunteita ja tuoksuja. Niitäkin teologian tohtori Pirkko Lehtiö löysi, kun hän alkoi lukea Raamatun kertomuksia eläytyen ja kuunnellen. Hän käyttää lähes 500 vuotta vanhaa ignatiaanisten hengellisten harjoitusten menetelmää.
Harjoitusten synty ajoittuu 1520-luvulle, jolloin espanjalainen upseeri Ignatius de Loyola makasi haavoittuneena sairasvuoteella. Hän luki aikansa kuluksi pyhimyselämäkertoja ja perehtyi Jeesuksen elämänvaiheisiin. Pyynnöstä hän alkoi opettaa hengellisiä löytöjään ja myöhemmin kirjoitti harjoituksensa kirjaksi.
Vaikka Ignatiuksen Hengellisiä harjoituksia on julkaistu myös suomeksi, Lehtiö sanoo, että se on parempi jättää hyllyyn. Omin päin lukemalla harjoituksia ei ymmärrä, vaan ne avautuvat vasta ohjattuina.
– Ohjaaja on välttämätön, jotta pääsee juoneen mukaan ja oivaltaa harjoitusten tarkoituksen. Harjoituksilla ei ole mitään tiettyä päämäärää, johon vaeltajaa eli niiden suorittajaa ohjattaisiin. Ohjaaja on rinnallakulkija. Yhdessä vaeltajan kanssa hän yrittää kuunnella, millä tavalla Jumala johdattaa vaeltajaa ja mitä siinä tapahtuu, Lehtiö kertoo.
Alun perin hengellisiä harjoituksia käytettiin Ignatiuksen perustamassa jesuiittaveljeskunnassa. Jesuiitat suorittivat neljä viikkoa kestäneet harjoitukset kerran tai kaksi elämänsä aikana.
Viimeisen sadan vuoden aikana nämä harjoitukset on löydetty uudelleen. Jesuiitat ovat tehneet paljon tutkimustyötä ja alkaneet taas käyttää niitä. Harjoituksista on kiinnostuttu muuallakin kuin katolisessa kirkossa. Myös Suomessa järjestetään kahdeksan päivää kestäviä ignatiaanisia retriittejä, joissa harjoitukset käydään läpi.
Harjoitukset on mahdollista tehdä myös niin kutsutussa arkiretriitissä, jossa vaeltaja varaa kahdeksan viikon aikana päivittäin tietyn ajan hiljentymiseen ja tapaa säännöllisesti ohjaajaa joko henkilökohtaisesti tai ryhmässä.
Kun menetelmä on tullut tutuksi, sitä voi hyvin käyttää päivittäisen hiljentymisen apuna. Arkiretriitin jälkeen voi jatkaa vaikkapa Markuksen evankeliumin parissa.
Kuin sauvakävelyä
Hengellisiä harjoituksia ei kukaan voi toiselle suositella. Vaeltajaksi lähtemisessä ratkaisevaa on oma tarve ja halu. Niiden lisäksi vaeltajalta vaaditaan kurinalaisuutta. Verukkeeksi ei kelpaa väsymys tai kiire, eikä sekään, ettei tunne saavansa tekstistä mitään irti.
Pirkko Lehtiö vertaa hengellisiä harjoituksia sauvakävelyyn. Toisena sauvana on Raamattu ja toisena rukous.
– Kuunnellaan, mitä Raamattu puhuu. Rukoillaan, hiljennytään ja annetaan tilaa Pyhän Hengen työlle kussakin vaeltajassa erikseen. Ei ole yhtä tietä, vaan jokaisella on ihan oma tiensä.
Yhteistä erilaisille vaeltajille Ignatiuksesta itsestään alkaen on Lehtiön mukaan se, että he tutustuvat Jeesukseen ja hänen elämäänsä mahdollisimman perusteellisesti.
– Pääasiana ei ole tiedollinen, eikä opillinen puoli, vaan sen kuunteleminen, mikä Raamatun kertomuksissa koskettaa minun elämääni. Arkiretriitissä lähdetään liikkeelle siitä, kuka minä olen, mikä on Raamatun ihmiskäsitys ja kuka Jumala on minulle. Siitä siirrytään Jeesuksen elämän seuraamiseen.
Lehtiön mukaan arkiretriitissä riittää päivittäinen parinkymmenen minuutin pysähdys. Halutessaan tai tarvitessaan samaan tekstiin voi palata useamman kerran.
– Ennen tekstin lukemista hiljennytään ja yritetään keskittyä siihen, että ollaan Jumalan puhuttelussa. Alkurukouksessa voi kertoa ja kysellä, mitä odottaa tai mitä tarvitsisi.
Kaikki aistit käyttöön
Raamatun evankeliumikertomusten äärellä lähdetään tietoisesti käyttämään mielikuvitusta. Rakennetaan kertomukselle näyttämö. Siihen tarvitaan kaikkia aisteja. Voi esimerkiksi havainnoida tapahtumapaikkaa ja vuorokaudenaikaa. Mitä ja keitä paikalla on ja miten he siihen sijoittuvat? Missä Jeesus on? Millainen ilmapiiri on? Millaisia ääniä kuuluu? Entä miltä siellä tuoksuu?
– Kaikkein tärkein kysymys on, missä kohdassa minä olen siinä kertomuksessa. Se ei tarkoita sitä, että samastuisin johonkin henkilöön, vaan sitä, missä olen tai haluaisin olla. Mikä on minun suhteeni Jeesukseen? Kuinka lähellä häntä tai muita henkilöitä olen? Lehtiö kuvailee.
– Sitten ruvetaan kuuntelemaan, mistä siellä puhutaan. Kuka sanoo, mitä ja kenelle? Koko tapahtuma konkretisoidaan omassa mielikuvituksessa. Jokin asia ehkä kolahtaa juuri minulle. Tärkeintä onkin selvittää, mitä kuulen itselleni sanottavan.
Lehtiö on huomannut, että joskus yksi ainoa sana jossakin kertomuksessa alkaa puhua, ja siitä avautuu oma maailmansa.
– Siinä saattaa keskittyä johonkin, joka alkuun näytti sivuseikalta, mutta joka antaa jotakin, mitä ei osannut odottaakaan.
Kun prosessi on käyty läpi, saadut kokemukset kootaan rukoukseksi. Harjoitus päätetään Isä meidän -rukoukseen.
Mielikuvituksen voima
Pirkko Lehtiö tutustui ignatiaanisiin harjoituksii n lähes kolmekymmentä vuotta sitten ollessaan lähetystyössä Hongkongissa.
– Olin jo pitempään kokenut, että olin rukouselämässäni lukkiutunut paikoilleni. Lukkiutuminen juontui varhaisesta vaiheesta elämässäni, jolloin rukouspiireissä oli pakon tuntu ja usein toisen käännyttämisen tarvetta. Minulla oli sellainen ihan väärä käsitys rukouksesta, että sen pitäisi olla paljon puhumista. Myöhemmin minusta alkoi tuntua, että niin se ei voi olla.
Siinä hengellisessä perinteessä, jossa Lehtiö oli kasvanut, ei juuri arvostettu tunteita tai mielikuvitusta. Ne tulivat häntä vastaan ignatiaanisissa harjoituksissa.
– Jouduin kuuntelemaan, millaisia tunteita minussa herää Raamatun kertomusten äärellä. Jos omat tunteensa uskaltaa nimetä, ne paljastavat aika paljon.
– Toinen tärkeä asia harjoituksissa on mielikuvitus. Meidät on opetettu ajattelemaan, että mielikuvitus kuuluu lapsuuteen. Emme näe niitä mahdollisuuksia, joita sisältyy siihen, että kohtaa oman mielikuvitusmaailmansa.
Lehtiö toteaa, että vaikka hengellisten harjoitusten varsinaisena tavoitteena ei ole itsetuntemuksen lisääminen tai itsensä terapointi, usein niin käy. Hän on kokenut sen itsekin. Joskus joku tietty asia nousee toistuvasti esiin ja odottaa selvittämistä.
– Minusta tuntuu, että saan harjoituksista sen, mitä jotkut hakevat psykoterapiasta. Ratkaisevaa on se, että uskaltaa nähdä ongelmansa ja olla rehellinen itselleen ja Jumalalle.
Lehtiö arvioi, että kun harjoituksiin syventyy, muuttuu niin suhde Raamattuun, omaan itseen kuin Jumalaankin. Raamatun sanoma alkaa elää, rukous saa uusia virikkeitä. Hänelle itselleen suuri löytö on ollut evankeliumikertomusten Jeesuksen ihmisyys. Jeesuksesta on tullut läheisempi. Samalla on tullut näkyviin, millainen on se Isä, josta Jeesus puhuu.
– Rakastava. Mutta onko se muka yllätys?
Arkiretriitti Tikkurilassa
Tikkurilassa aloittaa syyskuussa arkiretriittiryhmä. Ryhmää ohjaajaa Vantaan seurakuntien johtava kasvatustyön pastori Tarja Korpela.
Ryhmä kokoontuu 12.9. alkaen joka toinen torstai kello 17–18 Vantaan seurakuntien tiloissa Unikkotiellä. Retriitti kestää kahdeksan viikkoa.
Ryhmään mahtuu viisi tai kuusi osanottajaa. Osallistuminen on ilmaista.
Osallistujat lukevat itsenäisesti kotona jokaiselle päivälle annetut raamatunkohdat ja syventyvät niihin. Tekstin nostamia ajatuksia ja asioita on hyvä kirjoittaa muistiin. Niistä puhutaan tapaamisten yhteydessä.
Ilmoittautumiset 5.9 mennessä Tarja Korpelalle, tarja.korpela@evl.fi tai p. 050 388 8501.
Jaa tämä artikkeli: