Taidetta seinälle. Terhi Ekebom on tekemässä maalausta Sarjakuvakeskuksessa nähtävään Puutarha-näyttelyyn, joka esittelee taiteilijan monipuolisia töitä.
Omannäköistä jälkeä
Tämänvuotisen Puupää-hattupalkinnon saaneen sarjakuvataiteilija Terhi Ekebomin piirrostöiden lähtökohtana ovat omat rankatkin kokemukset.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Sirpa Päivinen
Korkea huopahattu, Pekka Puupään hatun mukaan tehty, on suomalaisen sarjakuva-alan tärkein tunnustus. Terhi Ekebom oli toivonut saavansa hatun päähänsä jonain päivänä, ja nyt toive toteutui.
Viisi sarjakuva-albumia 13 vuodessa tehnyt Ekebom on kahdeksas Puupäähatun voittanut naispiirtäjä. Sarjakuva-ala oli pitkään miesvaltainen, kunnes 1990-luvulla kuvioihin alkoi tulla naisia.
Ekebomin mukaan tilanne on nyt se, että sarjakuvaharrastajissa on enemmän tyttöjä kuin poikia.
– Tyttöjä vetää japanilainen manga. Tyttöjen ja naisten vahvuutena on, että he tekevät rohkeita ja omakohtaisia sarjakuvia.
Ekebom piirsi jo kolmevuotiaana sarjakuvia mielessään liikkuneista asioista. Myöhemmin niiden tekeminen unohtui. Sitten hän meni Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellessaan sarjakuvakurssille.
– Tajusin, että on paljon sellaista, mistä ei ole vielä piirretty. Tarinan kertominen oli kuitenkin alussa vaikeaa. Olin nuori ja ehdoton enkä halunnut mitään esikuvia. Jäljestä tulikin omannäköistä, mutta edistyin hitaasti.
Terhi Ekebom alkoi piirtää ensimmäistä albumiaan öisin vuonna 1996, jolloin hän oli pienen tyttövauvan äiti. Ekebom ripusti piirrokset olohuoneen seinälle, ja kun hän huomasi jatkumoa joissakin kuvissa, hän säilytti ne ja heitti muut pois. Jäljelle jääneistä piirroksista muodostui lopulta äitiydestä kertova A Cow´s Dream, joka julkaistiin vuonna 2001.
Hentoa ja koristeellista viivaa piirtävä Ekebom kokeili parissa sarjakuva-albumissaan raapetekniikkaa. Hän teki työt omatekoiselle raapekartongille, jossa vahaliitujen värit paljastuvat mustan pinnan alta.
– Tyttäreni opetteli tätä vanhaa tekniikkaa kuvataidekoulussa, ja silloin muistin, miten taianomaiselta se tuntuu. Siinä oli sekin hyvä puoli, että kun vaihtoi välillä tekniikkaa, sai tarinan virtaamaan uudella, yllättävällä tavalla.
Ekebom kokee piirtämisen rauhoittavana, omana hetkenä. Tosin piirtäminen voi tuntua myös tuskalliselta, jos mikään ei toimi.
– On kuin olisi pimeä pönttö, josta kalastellaan vieheellä. Tarina sitten tarttuu tietynlaiseen vieheeseen, hän kuvailee.
– En käytä piirtämisessä apuna tietokonetta, koska minusta virheet saavat näkyä. Virheet eivät vain saa olla niin isoja, että se vaikeuttaa tarinan lukemista.
Piirtäjä kertoo sarjakuviensa perustuvan paljolti hänen omiin kokemuksiinsa. Viime syksynä julkaistu Kummituslapsi sai alkunsa raskaassa elämänvaiheessa, jolloin Terhi Ekebom sairasti munasarjasyöpää. Syöpää vastaan taistelemiseen liittyi syvää surua siitä, ettei hän voi saada enää lapsia.
Syöpähoitojen aikaan hän luki lehtijutun japanilaisesta metsästä, jonne oli aikoinaan hylätty varattomien perheiden lapsia ja vanhuksia. Nykyään samassa metsässä tehdään itsemurhia.
– Symppasin ajatusta, että joku on yksin metsässä ahdistavassa tilanteessa. Tunsin olevani itsekin siellä metsässä.
– Kehitin tarinan naisesta, joka on kohdannut elämässään jotain, mistä hänelle on tullut paha olo. Samaa pahaa oloa koetaan myös läheisessä metsässä, josta kummituslapsi ilmestyy naisen elämään.
Sairastuminen oli juuri 40 vuotta täyttäneelle Ekebomille eräänlainen rajapyykki. Hän oli hajottanut itseään joka suuntaan, mutta nyt oli pakko pysähtyä.
Ekebom puhuu Raamatun sisaruksista Martasta ja Mariasta, jotka ovat askarruttaneet häntä pikkutytöstä lähtien. Hän oli aina kokenut olevansa toimelias Martta.
– Marttana voi kuitenkin hukata päiviä ja ihmissuhteita, kun yrittää olla loputtoman reipas ja kantaa vastuuta. Tajusin, että vastuuta voi jakaa ja joskus asioiden voi antaa vain olla – toimia siis kuin luottavainen Maria.
Oli selvää, että syöpähoitojen aikana Terhi Ekebomia ahdisti ja pelotti. Pelkoa aiheuttivat sekä kovat fyysiset kivut että kuoleman läheisyys.
– Seisoskellessani kerran Vuosaaren metroasemalla huomasin siellä valkoisen kaakeliseinän ja siinä oven. Siinä ei lukenut mitään, ja ajattelin, että se voisi olla ovi kuolemaan, kirkkaaseen valoon. Ajatus tavallaan helpotti, vaikka halusinkin palavasti elää.
Nyt terveenä Ekebom toteaa olevansa erilainen ihminen kuin ennen sairastumistaan, vaikka ei välttämättä haluaisi.
– Sairastuminen vapautti kuitenkin tietyllä tavalla. Aloin ymmärtää, etten ole velkaa kenellekään ja voin tehdä elämässäni asioita oman mittapuuni mukaan.
Ekebomin sairaus vaikutti vahvasti myös hänen läheisiinsä. Hänen vanhempansa hakivat ahdistuksessaan tukea seurakunnasta.
Pääasiallisen toimeentulonsa sarjakuvataiteilija saa lehtijuttujen kuvituksista ja seinämaalauksista. Opettamisen ja graafisen suunnittelun hän on jättänyt.
– Olen harjoitellut käyttämään sanaa ei ja merkitsemään kalenteriin vain yhden tehtävän kullekin päivälle. Olen myös oppinut arvostamaan nukkumista, Terhi Ekebom kertoo iloisena.
Terhi Ekebomin Puutarha-näyttely 12.4. saakka Sarjakuva-keskuksessa, Hämeentie 150. Avoinna ma–pe klo 10–18 ja la klo 12–16.
Jaa tämä artikkeli: