Omaperäistä tarinaa elämän sattumuksista
”Ekaks mä sain fudut duunista, koska siellä vähennettiin, supistettiin, järkiperäistettiin ja rationalisoitiin sekä otettiin tyhjät pois.”
Finlandia-palkittu Rosa Liksom palaa Väliaikainen-teoksellaan tavaramerkikseen tulleen lyhytproosan pariin. Liksom iskee tarinaa meistä suomalaisista omalaatuisine mietteinemme, arkikuvioinemme ja sattumuksinemme. Kirjan loppupuolella tarinat sijoittuvat Lappiin ja muuttuvat hieman aihepiiriltään, jolloin Lapista kotoisin oleva Liksom siirtyy käyttämään paikallista murretta.
Erityyppisistä tapahtumista ja tilanteista kertovat ihmiset, joista monella on toimeentulo-, mielenterveys- ja päihdeongelmia. Suomalaiset ja ympäröivä yhteiskunta eivät näyttäydy kirjassa erityisen kauniissa valossa. Toisaalta porukka painaa sisukkaasti eteenpäin ja selviää sen avulla päivästä toiseen. Hirtehinen huumori puolestaan saa aikaan sen, että Väliaikainen ei rankoista kertomuksista huolimatta ole raskasta luettavaa.
Liksomin kieli on raikasta, puhekielimäistä ja siten samalla elämänmakuista. Yllättäen myös murteella kirjoitettua osuutta on helppo lukea, vaikka ei tunne murretta entuudestaan. Se on samalla rohkea veto, sillä vahvaa murreilmaisua esiintyy, kenties leimautumisen pelossa, suomalaisessa kirjallisuudessa melko vähän.
Marjo Kytöharju
Rosa Liksom: Väliaikainen. Like 2014.
”Ihminen kuvittelee, että muut näkevät hänet sellaisena kuin hän on valokuvassa. Ellei hän ole lapsi, pieni lapsi.”
Toinen Finlandia-palkittu Pirkko Saisio on kirjoittanut teoksen Signaali, joka perustuu omiin elämänkokemuksiin. Saisio on valinnut omaperäisen tyylin, sillä teksti soljuu lyhyissä ja asiasta toiseen pomppivissa irrallisissa kappaleissa. Kirjoitus on tietynlaista tajunnanvirtaa. Saisio esiintyy kirjan sivuilla eri-ikäisenä eri rooleissa, tilanteissa ja tunnetiloissa. Uudeksi rooliksi on noussut isoäitiys, johon hän on heittäytynyt suurella intensiteetillä.
Saisio kirjoittaa muun muassa ystävyydestä, ihmisten kohtaamisesta ja vanhenemisesta. Kuolema ja hengellisyys ovat esillä erityisesti portugalilaisen ystävän kokeman menetyksen yhteydessä. Kirjailija asuu osan vuodesta elämänkumppaninsa kanssa Portugalissa, missä hän on törmännyt vahvaan uskonnollisuuteen kirkossakäynteineen ja seimiperinteineen.
Erityisen herkullisesti Saisio kuvaa vihkimistään Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi ja monipäiväiseen seremoniaan osallistuneita akateemisia ihmisiä eri puolilta maailmaa. Itseironiaa viljelevä nainen kuvailee juhlallisuuksien aikana hersyvimmin omaa olemustaan ja ristiriitaisia tunteitaan. Saisio vierastaa ensin muita kunniatohtoreiksi vihittäviä, koska kokee itsensä oudoksi ja erilaiseksi, mutta vähitellen hän liikkuu täysin sulavasti tässä seurassa.
Tummatukkainen ja -silmäinen Saisio kertoo kiehtovasti myös omien juuriensa etsimisestä. Kirjailija päätyy siihen, että hänen esi-isänsä voisivat olla lähtöisin Mustanmeren ympäristöstä, esimerkiksi Romaniasta, jossa hän vaivojen rasittamalla työmatkallaan kohtaa kovin tutunnäköisiä ihmisiä.
Marjo Kytöharju
Pirkko Saisio: Signaali. Siltala 2014.
Jaa tämä artikkeli: