Onko kirkossa tilaa minun kaltaiselleni etsijälle?
Olen nuori aikuinen, luterilaisuuteen kasvanut, sitä hyvin tunteva ja vuosien varrella kristinuskoon liittyviä ristiriitaisia ajatuksia vahvasti läpikäynyt. Monessa suhteessa olen konservatiivi tai leimakirveellä helposti nimettynä fundamentalisti. Olen kipuillut uskoni kanssa, kokenut huutavani tyhjyyteen, etsinyt Jumalaa, ja toisaalta saanut valtavasti turvaa, rauhaa ja iloa Hänen pelastustyöstään. Olen lukenut paljon erilaisia teoksia ja tekstejä ja keskustellut itseäni viisaampien kanssa saadakseni perspektiiviä ja oppiakseni ymmärtämään Raamattua, mutta erityisesti ihmisiä, jotka tulkitsevat sitä eri tavoin.
Olen paininut pitkään Raamatun kirjaimellisen ja ei-kirjaimellisen tulkinnan välillä. Haluaisin syvällä kiivaudella olla kaikkien puolella, en ketään vastaan, nähdä rakkauden ytimen. Haluaisin löytää sen Jeesuksen, joka käveli tämän planeetan päällä, jonka tahdosta kaikki on luotu ja joka nöyrtyi ristinkuolemaan minun syntini kantaakseen. Jeesuksen, joka kutsuu minua kääntymään pois synneistäni, tekemään parannusta ja astumaan joka päivä kuolemasta elämään. Haluaisin pystyä sanomaan "tapahtukoon Sinun tahtosi", silloin kun se on kaikkein helpointa ja vaikeinta.
Kirkko ja kaupunki edustaa kansankirkkoamme, ja sen juttuja lukiessani olen monet kerrat ahdistunut ja miettinyt: onko kirkossa tilaa minun kaltaiselleni, minun tavallani etsijälle. Konservatiivinen ei ole synonyymi vahvauskoiselle. Välillä laitan lehden suoraan paperinkeräykseen, jos ajattelen, että tällä viikolla en jaksa tulla jyrätyksi siltä taholta, joka mainostaa olevansa särkyneiden majatalo.
Riittäisikö armoa ja rakkautta tällekin suunnalle?
Nina Iljala
Jaa tämä artikkeli: