null Onko kristinusko rauhan uskonto?

Onko kristinusko rauhan uskonto?

Nimimerkki Islam Ihmetyttää kysyy islamista Kirkko ja kaupungissa 4.3. Syynä ovat Isis sekä al-Qaidan ja Boko Haramin toiminta. Saman voisi kysyä kristinuskosta äärikristittyjen toiminnan valossa.

Ei tarvitse mennä ristiretkien aikaan asti löytääkseen esimerkkejä.

Katolinen kirkko käytti mielellään juutalaisista nimitystä ”Kristuksen murhaajat” ja muokkasi näin maaperää otolliseksi holokaustille. Sodan jälkeen Vatikaani auttoi natsirikollisia pakenemaan Etelä-Amerikkaan.

1982 Libanonin kristityistä koostuva ”Falangi” järjesti Israelin armeijan silmien alla Sabran ja Shatilan verilöylyt. Palestiinalaiskylien kaikki asukkaat tapettiin. Ugandassa ”Jumalan Vastarintarmeija” levitti 2000-luvun alussa kauhua. Se käytti lapsisotilaita verilöylyissään ei-kristittyjen keskuudessa.

Eniten uhreja, erään arvion mukaan puoli miljoonaa, aiheutti kuitenkin George W. Bushin ristiretki (hänen käyttämänsä sana) Irakiin. Tähän osallistui moni muukin kristitty Nato-maa aina Tanskaa myöten.

Yhdysvalloissa sai pitkään toimia rauhassa Ku Klux Klan palavine risteineen. Eivätkä äärikristityt Yhdysvalloissa kunnioita naisen oikeuksia. Eric Rudolph lienee pahin esimerkki: hän ehti tappaa 111 ihmistä sodassaan muun muuassa aborttia vastaan.

Miltä tuntuisi, jos näiden ääri-ilmiöiden takia kyseenalaistettaisiin kristinusko rauhan uskontona?

P. O. Öller
Helsinki

 

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.