Onko mikään täällä sattumaa?
Viime aikoina yhä useammat kirkonmiehet ovat tuoneet julki syvän huolestuneisuutensa kansamme lisääntyvän maallistumisen vuoksi. Kirkossa kävijöiden rivit harvenevat ja pääkaupunkiseudulla enää vain joka toinen uusi kansalainen saa kasteen sakramentin.
Huoli on aiheeton. Raamatun historiasta muistamme aikakauden, jolloin kultainen vasikka oli kansan korkein palvonnan kohde. Elämme nyt siis aikaa, joka osoittaa vain, ettei ihmismielen perusluonne ole noista ajoista miksikään muuttunut. Niin hyvin kristinuskon kuin kirkonkin institutionaalinen asema on siinä määrin vakiintunut, etteivät sitä erilaiset muotivirtaukset suuremmin heittele, sillä sen selkäranka on ja pysyy.
On toinenkin asia, joka lehtien palstoilla on jälleen ollut näkyvästi esillä, nimittäin Jumalan olemassaolo. Raamatun kertomukset esimerkiksi Jeesuksen ajalta herättävät epäilyksiä. Myönnettävä on, ettei niistä ole julkisen notaarin leimaamia pergamentteja, mutta on kuitenkin aikalaisten tekemiä muistiinpanoja.
Itse Jumalaa ei ole kukaan nähnyt, mutta sen sijaan on helposti nähtävissä täällä avoimin silmin kulkiessa se, että Jumala on. Tämän havainnon yhtenä malliesimerkkinä ovat sattumiksi kutsumamme sekä suuret että pienet ja hyvät mutta myös huonot, elämäämme milloin enemmän, milloin vähemmän vaikuttavat tapahtumat. Kun Jumalan sormi näin liikkuu ”sattumissa”, voimme hyvällä syyllä kysyä, onko mikään täällä sattumaa.
Mauno Aholainen
Jaa tämä artikkeli: