Miranda saa vauvan. Sinkkuelämää-sarjan naiset eivät pysykään ikuisina sinkkuina. Kuva: Nelonen Media
Onko Sinkkuelämää vain viihdettä?
Hömpäksikin haukutuilla tv-sarjoilla voi olla katsojille erilaisia merkityksiä. Joku kokee jälleen kerran uusintana esitetyn Sinkkuelämää-sarjan neljän ystävyksen mieskuviot pelkkänä viihteenä. Jollekin toiselle ne voivat tarjota myös samaistumisen kohteita, olla jopa jonkinasteista terapiaa.
Tv-ohjelmien yhtenä tärkeänä tehtävänä on ihmisten viihdyttäminen, mutta se voi tapahtua monella tasolla. Joihinkin ohjelmiin saattaa sisältyä esimerkiksi uutta ja kiinnostavaa tietoa. Kun katsoo vaikkapa Tunna Milonoffin ja Riku Rantalan päivänpolttavia dokumenttielokuvia esittelevää Docventuresia tai Sami Yaffan maailman eri maiden musiikista kertovaa Sound Trackeria, on niiden jälkeen usein sivistyneempi olo. Maailma on taas avartunut piirun verran.
Silmiä voi avata myös tv-draama, kuten osoittaa Tukholman 1980-luvun homoyhteisöstä kertova Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Kolmiosainen ruotsalaissarja kuvaa tunteisiin vetoavasti, miten järisyttävästi aids, uusi tuntematon sairaus, vaikutti homojen ja heidän läheistensä elämään. Tässä yhteydessä viihdyttävä-sana tosin tuntuu herjaavalta, vaikka sarja imaiseekin katsojan mukaansa.
Onko sitten olemassa puhdasta tv-viihdettä, jota katsoessa voi heittää aivot narikkaan? Ovatko sitä monenkirjavat tosi-tv-ohjelmat, kuten Big Brother, Tuuri, Haluatko huippumalliksi, Top Chef ja Ruotsin miljonääriäidit?
Tiedän, että tosi-tv:täkin katsotaan monella tavalla. On jännitys-, tirkistely-, samaistumis- ja huumorinäkökulmia. Jotkut kokevat Tuurin suoranaisena camp-huumorina, niin uskomattoman mauttomia asioita jättikaupassa tapahtuu. Tosi-tv-ohjelmien osanottajat tarjoavat ylipäätään herkullisia analyysin kohteita keittiöpsykologiaa ja -sosiologiaa harrastaville.
Marjo Kytöharju
Jaa tämä artikkeli: