Lucian päivän spektaakkeli. Stefan Bremer on kuvannut paljon 200 vuotta täyttävän Helsingin kulttuuritapahtumia ja taiteellisia esityksiä.
Onnea Helsinki
Kaupunki on yksityisyyttä ja julkista tilaa, mutta ennen muuta erilaisuuden sietämistä.
Teksti Marjo Kytöharju, Eira Serkkola ja Marja Kuparinen
Keisari teki päätöksen Helsingin korottamisesta pääkaupunksi ja sen laajasta rakentamisohjelmasta vuonna 1812. Helsingstä haluttiin tehdä klassismin ihanteiden mukainen uuden venäläisen Suomen symboli. Kaupungin uudisrakennuskomiteaa johtanut Ehrenström laati keskustan asemakaavan, johon oli merkitty muun muassa Kauppatori ja uusi satama-alue, Esplanadi, Suurtori rakennuksineen ja Unioninkatu poikkikatuineen. Armfelt halusi mittavan rakennusurakan toteuttajaksi nimekkään arkkitehdin. Pietarista löytynyt saksalainen Carl Ludwig Engel aloitti monumentaalikeskustan rakennusten suunnittelemisen Nikolainkirkkoa myöten vuonna 1816.
Matti Klinge on onnistunut luomaan Helsingin perustamisesta lähes seikkailukertomuksen. Tekstiä elävöittävät otteet henkilöiden käymästä, osin värikkäästäkin kirjeenvaihdosta. Kiinnostavaa on lukea, miten yliopisto toi kaupunkiin uutta intellektuaalista elämää, miten lehdistö ja opiskelijat alkoivat politisoitua ja miten huimaa edistystä tapahtui esimerkiksi rautatien ansiosta. Kirjassa valotetaan myös eri kansankerrosten elämää: ylin sääty eli keskustan hienoissa kivitaloissa palvelijoiden ympäröimänä, mutta jo alempi virkamiesluokka joutui sinnittelemään puhumattakaan työläisistä. Kirjan kuvitukseksi sopivat mainiosti aihepiiriin liittyvät maalaukset, kartat ja arkkitehtisuunnitelmat. MKY
KIRJA Kiehtovan historiikin on kirjoittanut myös toimittaja Eino Leino , jonka Kirjailijoiden Helsinki kertoo kaupungissa 1820-luvulta lähtien asuneista kirjailijoista. Selviää, että suurin osa kirjailijoista on asunut kantakaupungin alueella, lähiöitä kun ei juuri edes ollut ennen 1960-lukua. Leino kuvaa tarkkaan, missä osoitteessa ja ympäristössä kirjailijat ovat eri vuosikymmeninä Helsingissä asuneet. Samalla hän selvittää kirjallisten piirien ystävyys- ja rakkaussuhteita sekä eri aikakausien aatemaailmaa.
Tärkeänä lähtökohtana oli yliopiston siirtäminen vuonna 1828 Turusta Helsinkiin. Se toi kaupunkiin akateemista sivistyneistöä, kuten Turussa ystävystyneet opiskelijat Johan Ludvig Runebergin , Johan Vilhelm Snellmanin ja Elias Lönnrotin . Nuoret miehet asuivat Punavuoren ja Kruununhaan pienissä vuokra-asunnoissa. Pääkaupungin elämä oli jo tuolloin kallista. Asunnoista ja ruoasta oli pulaa, minkä vuoksi opiskelijat kutsuivat kaupunkia Nälkäkoskeksi. Myös tuleva kansallisrunoilija Runeberg joutui pitkään elämään hyvin niukasti. Runebergin koti oli tärkeä kohtaamispaikka, sillä siellä kokoontui Lauantaiseura, jossa keskusteltiin kirjallisuudesta, filosofiasta, Suomen asemasta ja politiikasta.
Kirjassa kuvataan melko paljon myös kirjailijoiden juhlimista kaupungin ravintoloissa. Esimerkiksi Eino Leino ja hänen kirjalliset kumppaninsa viettivät 1900-luvun alkupuolella runsaasti aikaa Kappelissa ja Kämpissä ja Pentti Saarikoski ja Jorma Ojaharju päivystivät 1960-luvulla hoveineen Hansassa ja Kosmoksessa. MKY
KIRJA Naisten Helsinki on mainio kooste, jos haluaa tutkia yhdistelmää kaupunki ja siinä toimiva nainen?
Naiskulttuurihistorian oppaan takana on 14 tutkijaa, jotka kertovat niin yksityisistä kuin yleisistäkin tapahtumista ja tärkeistä paikoista vuosien ja katujen varrella. Aiheiden skaala on laaja. Koska ne on ryhmitelty teemoittain, aikojen sekoittuminen tuo kirjaan mukavan tuoreuden. Teemoina ovat Näkyvyys ja jäljet , Koti ja kaipaus , Valta ja tila , Keitaita ja tapaamisia sekä Katu ja näyttämö .
Aiheiden vaihtelu tuo mukanaan rikkonaisuuden ja elävyyden. Yhtenäisyys syntynee lukijan päässä, kun hän tajuaa olevansa osa naisten pitkää jatkumoa, laajenevaa elinpiiriä ja oman tilan haltuunottoa. Kokonaisuuteen mahtuvat somalitaustaisten nuorten naisten huivit, Yrjönkadun uimahalli, presidentin siirtolapuutarhamökki, prostituoidut, feministit, poliitikot, lesbot ja taiteilijat, piikatytöt ja moderni feministinen tyttökulttuuri. Näkökulmien runsaus riemastuttaa. MK
KIRJA Kaupunki on myös vatsan iloja. Christer Lindgrenin kirja Stadin klassikot kertoo tutuista ravintoloista. Sea Horse, Elite, Kosmos ja Kolme kruunua edustavat pitkää perinnettä. Niissä pitäydytään tuttuun sisustukseen ja ruokiin, joita ei turhaan muutella.
Lindgren kertoo kunkin ravintolan vaiheista ja suosikkiannoksista. Klassikoksi ravintola ei tule omalla päätöksellä. Arvonnousuun vaikuttavat eniten asiakkaat.
Jotain hellyttävää on kirjan ruokaohjeissa: lohikeittoa, pyttipannua, borssikeittoa, paistettuja silakoita, lettuja ja köyhiä ritareita.
Aikojen muuttumisesta kertoo esimerkiksi Kosmoksen naisasiakkaiden kasvanut määrä ja kasvisruokien ilmaantuminen listoille. Kolmen kruunun kuulut lihapullat ovat edelleen suuri salaisuus. Niitä saa vain menemällä itse paikalle.
Tuukka Kosken ruokakuvissa ei ole lavastettu eikä ehostettu. Tarjottava on ihan aitoa sellaisenaan. Reseptit ovat kirjan lopussa myös englanniksi. MK
KIRJA Valokuvaaja Stefan Bremer on kulkenut kameran kanssa rakkaassa Helsingissään kesällä ja talvella, rannoilla ja puistoissa, keikoilla ja rakennustyömailla. Useimmat Helsinki -kirjan kuvat ovat syntyneet näillä retkillä spontaanisti, ilman toimeksiantoja.
Kirjan esipuheessa Bremer (s. 1953) kertoo, että hänen lapsuutensa Helsinki näytti harmaalta ja ankealta kaupungilta, jonka leveillä kaduilla hiljaiset ihmiset kulkivat kumarassa. Nyt Helsinki on nuortunut ja värikäs ”taskukokoinen metropoli”, jossa tapahtuu aina jotain.
Kuvakavalkadi sisältää hauskoja ja yllättäviä tilannekuvia, klassisia maisemia, perhekuvia ja uutiskuvia, kuten VR:n makasiinien tulipalo vuonna 2006. Monilla kuvilla on paljon puhuva nimi: ”Pysäköity vene Kluuvin kauppakeskuksen edustalla”, ”Jäänmurtajien välinen teräskanjoni” ja ”Omituinen tapahtuma Kaivopuistossa”.
Talvinen kuva Kruunuvuoren jugendmökistä pysäyttää hurjalla tunnelmallaan ja väreillään. ES
Matti Klinge: Pääkaupunki.
Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863.
Otava 2012. 509 s., 53,10 e.
Eino Leino: Kirjailijoiden Helsinki. Gummerus 2012. 300 s., 24 e.
Anna Biström, Rita Paqvalén ja Hedvig Rask (toim.): Naisten Helsinki. Kulttuurihistoriallinen opas.
Schildts 2010. 261 s., 25,50 e.
Christer Lindgren, Tuukka Koski: Stadin klassikot. Maukkainta retroruokaa. Teos 2012. 135 s., 36 e.
Stefan Bremer: Helsinki.
Teos 2012. 160 s., 38 e.
Jaa tämä artikkeli: