Mitä kummaa? Ihmettely on uskoa. Kuva: Katri Saarela / Instagram: Kutriart
Oooh!
Miksi Jeesus asetti lapsen esikuvaksi taivasten valtakunnasta? Syitä on varmasti useita. Ja ensi sunnuntain saarnoissa ympäri Suomen esitellään taatusti monenlaisia vastauksia juuri tähän.
Minulle tuli heti mieleen muistikuva muutaman vuoden takaa. Lapsenlapseni Lenni oli yksivuotias ja kannoin häntä sylissä esitellen lukaaliamme.
Minä: – Lenni, tämä iso muotokuva pianon yläpuolella on sinun esi-isäsi.
Lenni: – Oooh!
Minä: – Lenni, tämä on television kaukosäädin.
Lenni: – Oooh!
Tuskin yksivuotias kuulemaansa ymmärsi. Mutta hänellä oli jotain, minkä itse olen iän mukana vaarassa kadottaa. Kyky ihmetellä ja kyky aavistaa. Uskon parhaat synonyymit. Voisivatko ne olla sitä, mitä taivasten valtakunnassa tarvitaan?
Ehkä minun ei tarvitse tietää elämän tarkoitusta. Ehkä minulle lujan uskomisen sijasta riittää Jumalan aavistaminen.
Vähän tähän tapaan:
Jumala: – Olli, tässä on sinun elämäsi!
Minä: – Oooh!
Aavistelemisen hyvä puoli on se, ettei tarvitse tietää. On vain ihmettely merkityksellisen asian äärellä. Itselleni usko ei ole niinkään opinkohtia vaan mysteeri. Hiljainen hetki suuren valtameren rannalla. Tuijottamista horisonttiin. Ehkä tässä tapauksessa merkityshorisonttiin.
Ei siis ihme, että Jeesus asetti lapsen esikuvaksemme. Lapsi ei tiedä. Mutta osaa ihmetellä.
Mikkelinpäivä
Jumalan sanansaattajat
Väri: valkoinen
Valo: neljä kynttilää
Tekstit: Ps. 103: 19–22, 9, 2. Moos. 23:20–23, Hepr. 1: 14–24 tai Ilm. 5: 11–12, Matt. 18: 1–10
Jaa tämä artikkeli: