null Opiskele oikein, elä enemmän

Kuva: Jukka Granström

Kuva: Jukka Granström

Opiskele oikein, elä enemmän

Esseen palautuspäivä lähenee, mutta kursori vilkkuu tyhjällä ruudulla. Pitäisikö päivittää Facebook-status, mitä Twitterissä tapahtuu?

Tenttikirja on toki mielenkiintoinen, mutta Iltalehden sivulle on ilmestynyt Katie Holmesin ja Tom Cruisen eron uusimman käänteet, nopea vilkaisu vain!

Tuntuuko tutulta? Ajantuhlaus saa mielen synkeäksi. Miten pärjään työelämässä, jos esseekään ei etene? Olenko laiska vai tyhmä? Alanvalintakin alkaa mietityttämään. Onko tämä edes Se Mun Juttu, kun en kerran pysty keskittymään?

Paineet ovat kovat. Korkeakoulujen avajaispuheissa kannustetaan järjestöaktiivisuuteen ja verkostoitumiseen, työkokemustakin olisi kartutettava. Paineiden ristitulessa keskittymisosaaminen on elintärkeää.

Parkkeeraa alamäkeen

Onneksi oppimista on tutkittu paljon ja netti vilisee tehokkaita ohjeita. Moni käyttää tenttiviikoilla lukupyräyksiin perustuvaa pomodoro-taktiikkaa, ja tosipänttääjä luo hankalien asioiden hahmottamiseksi muistiassosiaatioita.

Graduntekijää neuvotaan ”parkkeeraamaan alamäkeen”, siis valmistelemaan päivän päätteeksi seuraavaa urakkaa, edes vähän. Varsinkin aloittelevien opiskelijoiden kannattaa perehtyä muistiinpanotaktiikoihin ja rohkaistua vaikkapa perustamaan opintopiiri.

Mitä yleisemmälle tasolle opiskelumetodit viedään, sen selkeämmäksi nousee kuitenkin kolme kovaa: päämäärätietoisuus, aikatauluttaminen, lepo.

Juuri nämä tuntuvat kuitenkin olevan ne suurimmat kompastuskivet. Omat ammatilliset maalit hämärtyvät tai muuttuvat, unetkin jäävät parikymppisellä vähäiseksi. Ja mitä hyötyä on hyvästä aikataulusta, jos sitä ei kuitenkaan noudata?

Viivyttelijä juuttuu Youtubeen

Miksi käsillä olevan homman tekeminen ei sitten luonnistu? Usein kyse ei ole sen kummemmasta kuin viivyttelystä. Ilmiötä on tutkittu paljon. Varsinkin opiskelijoiden joukosta on löydetty kroonikkoviivyttelijöitä sankoin joukoin.

Tekosyitä riittää. Perfektionisti arkailee tai odottaa juuri sopivaa mielentilaa. Jonkun mielestä kurssi on ärsyttävä ja proffa idiootti, joten tehtävä ei ansaitse panostusta. Itse kuulen usein sanovani:

”Mä toimin parhaiten paineessa, ei se haittaa jättää tätä viime tinkaan.”

Ihmisluonteelle on luonnollista viivytellä, kun edessä on haastava tehtävä. Tottahan sitä nyt mieluummin katselee söpöjä kissavideoita Youtubesta kuin uppoutuu uuteen teoriaan.

Viivyttely lisää kuitenkin lopulta stressitasoa, tutkitusti alentaa arvosanoja ja kyllä, lopulta käykin niin, että se essee ei olekaan palautuspäivänä valmis. Sisäinen viivyttelijä kannattaa tunnistaa ja lempata viivyttelemättä!

Ajattele aivojakin

Jos keskittyminen ei suju, vaikka puitteet olisivat kunnossa ja opiskelutaidot hanskassa, kannattaa tutustua myös pääkoppaansa. Kaiken oppimisemme keskiössä ovat omat aivomme. Nuo poloiset, jotka pakotetaan niin monen ärsykkeen joukosta seulomaan se olennainen.

Stressinhallinta on oleellista opiskelijan aivotyölle. Pieni paine saattaa lisätä kykyä omaksua uutta, mutta jatkuvassa stressitilassa pää menee lukkoon, eikä suostu enää käsittelemään informaatiota.

Oppiminen on myös emotionaalista. Jos oppimistilanne on ikävä, on muistijäljen jääminen heikompaa. Pänttääminen kannattaa siis tehdä mukavaksi.

Aivoja ravitaan virikkeillä. Pelkkä maiseman vaihtaminen omasta huoneesta kirjastoon voi olla elähdyttävää. Pieni happihyppely ei edesauta pelkästään henkistä virkistäytymistä, aivot nimittäin käyttävät kaksikymmentä prosenttia elimistömme happivaroista.

On tärkeää muistaa myös, että olemme sosiaalisia olioita. Aivojemme perusravintoa ovat niin ikään nauru, kontakti ja keskustelut. Maailmanparannussessio kaverin keittiönpöydän ääressä takaa oppimisinnon.

Opiskelu on tiimipeliä

Niinhän se kuitenkin on, että jokaista opiskeluohjetta ei voi orjallisesti noudattaa. Valikoivaa otantaa kannattaa käyttää myös ulkoisten paineiden seulomiseen. Harva pysyy tiukan päämäärätietoisena kaikkien opiskeluvuosien ajan, eikä kukaan pysty aikatauluttamaan jokaista tointaan.

Tilaa saa jättää myös lepsuilulle ja itselleen voi olla armollinen. Vaikka kuinka tietäisi oikeat metodit, tuleehan se kelpo essee ajoittain valmiiksi myös aamuyöllä, kahvitankkauksella ja suklaata napostellen.

Tässä jutussa olen sinutellut opiskelijaa. Kenenkään ei kuitenkaan soisi olevan ihan yksin vastuussa opintomenestyksestään. Kavereilla, vanhemmilla, sukulaisilla ja korkeakouluhenkilökunnallakin on merkitystä, kun opintojen tuloksia mitataan. Metodirankingissa tukiverkko nousee kiistattomaksi ykköseksi.

Viritä vehkeet opintoihin

Opiskelijan kannattaa valjastaa kännykkä ja tietokone tehokkuustarkoituksiin. Opintoja auttavia ja arkea helpottavia appeja eli sovelluksia löytyy moneen makuun, joten tekniikka avuksi, kanssaopiskelijat.

Turhaa nettisurffailua voi estää vaikkapa Chrome Nannylla. Tekemättömät hommat kannattaa listata esimerkiksi kätevään Cleariin tai leikkimielisempään EpicWiniin.

Sekä kännykkään että koneelle asennettavalla Evernote-sovelluksella voi muun muassa kerätä informaatiota ja tehdä muistiinpanoja.

MyHomework pitää puolestasi kirjaa joka kurssin tehtävistä.

Tenttijännityksestä kärsivä voi kokeilla Exam Supportia, joka lupaa auttaa keskittymään ja rauhoittaa pänttääjää.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.