null Oppineessa seurassa

— Imaami johtaa yhteisöä ja selittää oppia. Minä olen pienen yhteisön johtaja, mutta imaami-nimitystä käytetään myös muslimien ylimmästä johtajasta, Mostafa Hossein kertoo.

— Imaami johtaa yhteisöä ja selittää oppia. Minä olen pienen yhteisön johtaja, mutta imaami-nimitystä käytetään myös muslimien ylimmästä johtajasta, Mostafa Hossein kertoo.

Oppineessa seurassa

Kristityt ja muslimit voivat yhteisissä keskusteluissa oppia tuntemaan toisiaan ja toistensa uskoa.

Imaami Mostafa Hossein avaa oven Länsi-Vantaalla sijaitsevaan toimistoonsa ja kirjastoonsa. Hyllyissä on 3000 arabiankielistä kirjaa.

— Iranissa minulla oli 6000 kirjaa, mutta en voinut ottaa mukaani niitä kaikkia, hän sanoo.

Pääosa teoksista edustaa uskonnollista kirjallisuutta. Lisäksi kirjastoon kuuluu 20 000 cd:tä ja dvd:tä, arabiankielisiä klassikkoteoksia, historiaa, runoja sekä länsimaista ja arabialaista musiikkia.

Kokoelmassa on kolmetoista kirjaa, jotka Mostafa Hossein on itse kirjoittanut.

— Olen kirjoittanut Darwinin teorian kritiikin, musiikin ja laulun ilmiöstä sekä siitä, miksi historiaa kirjoitetaan uudelleen. Kolmiosaisen teoksen aihe on, miksi on sotia.

Kun Mostafa Hossein opiskeli ja työskenteli professorina ja imaamina Iranissa, hänen erityisalansa oli vertaileva uskontojen tutkimus. Se antaa taustaa keskusteluille, jota Vantaalla käydään muslimien ja kristittyjen kesken.

— Ajatuksena ei ole etsiä Raamatusta virheitä, vaan paremminkin Raamatun ja Koraanin yhtäläisyyksiä — asioita, jotka toistuvat molemmissa uskonnoissa.

Sotavanki sai alkaa opiskella

Vaikka Mostafa Hossein on luonut tutkijan uraansa Iranissa, hän on alun perin irakilainen ja arabiankielinen. Iranissa maan virallinen kieli on persia eli farsi. Suomea ja englantia Mostafa Hossein sanoo osaavansa sen verran huonosti, että haluaa antaa haastattelun tulkin välityksellä.

Aikoinaan Mostafa Hossein soti irakilaisena sotilaana Irakin ja Iranin välisessä sodassa ja jäi 1982 sotavangiksi. Kahden vuoden kuluttua hän olisi voinut palata kotimaahansa maiden välisen vankienvaihtosopimuksen perusteella.

— Kieltäydyin palaamasta, sillä se olisi ollut vaarallista. Saddam Hussein kutsui pettureiksi niitä, jotka olivat jääneet vangeiksi. Sotilaan oli hänen mielestään mieluummin kuoltava kuin jäätävä vangiksi.

Iranissa oli 60 000 irakilaista sotavankia. Niiden, jotka kieltäytyivät palaamasta kotimaahansa, ajateltiin vastustavan Saddamin hallitusta.

— Sain opiskella ja elää vapaasti Iranissa, kunhan vain kävin kolmen kuukauden välein ilmoittautumassa viranomaisille.

Rukoushetket joustavat

Saddamin kauden vielä jatkuessa Irakissa tehtiin vuonna 1990 kansannousu. Se epäonnistui, ja Mostafa Hosseinin vaimo lähisukulaisineen pakeni Saudi-Arabiaan. Vaimo päätyi kiintiöpakolaiseksi Suomeen, ja perheenyhdistämisohjelman kautta Mostafa Hossein muutti Suomeen vuonna 1993.

Mostafa Hossein on tehnyt Suomessa muun muassa opetustyötä. Akateemisena asiantuntijaluennoitsijana hänet tunnetaan paremmin muissa pohjoismaissa ja Saksassa kuin Suomessa. Hän on vasta saanut kutsun vierailla Hollannissa.

Mostafa Hosseinin mukaan Vantaalla asuu 6000 muslimia. Heistä noin 300 on mukana hänen johtamassaan Imam Ali Islamilaisessa Yhdyskunnassa. Kokoontumistilojen mentyä remonttiin heillä ei tällä hetkellä ole kuitenkaan omaa moskeijaa.

— Rukoileminen on islamin pilari. Ilman sitä ei ole uskovainen, Mostafa Hossein selittää.

Päivittäiset rukoushetket voi pitää joustavasti. Viisi viisiminuuttista hetkeä voi toteuttaa kolmena eri kertana: aamulla kello 6 on aamurukous, keskipäivällä kello 12 on yhdistetty keskipäivän ja iltapäivän rukous sekä kello 18–24 on yhdistetty illan ja auringonlaskun jälkeinen rukous.

Viidesosa tuloista on almuja

Vasta rukouksen jälkeen tulevat esimerkiksi paasto ja almut, kertoo Mostafa Hossein.

— Viidesosa nettotuloista kuuluu antaa almuina. Almuja annetaan köyhille, sairaille ja muille tarvitseville, kuten opiskelijoille.

Paastotessa ei valoisaan aikaan saa syödä eikä juoda, ei harrastaa seksiä eikä polttaa tupakkaa.

— Paasto on kevyt asia. Se kestää vain yhden kuukauden, kristittyjen suuri paastohan kestää 40 päivää. Annamme yhden kuukauden Jumalalle, loput yksitoista ovat meidän.

Paasto opettaa, millaista on olla köyhä. Se koskee terveitä aikuisia — ei lapsia, vanhuksia, sairaita, raskaana olevia naisia, naisia kuukautisten aikana eikä matkoilla olevia.

— Kun matkustaa Saharan auringonpaisteessa, ei selviä ilman juotavaa ja syötävää. Niinpä silloinkin kun matkustan Tampereelle, voin syödä.

  • Imaami Mostafa Hossein kertoo islamin uskosta su 21.11. klo 18 Korson kirkossa (Merikotkantie 4). Isäntänä kirkkoherra Kari Pekka Kinnunen.
  • Pastori Heikki Leppä kertoo kristinuskosta su 28.11. klo 18 Silkinportissa (Tikkurilantie 44 F). Isäntänä imaami Mostafa Hossein.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.