Osana isoa joukkoa
Yhteispeliä. Juha Eriksson, Alfons Nysand, Tanja Holm ja Kristina Causton löysivät kimppasukset, mutta hiihtämisen harjoitteluun kuluu tovi.

Yhteispeliä. Juha Eriksson, Alfons Nysand, Tanja Holm ja Kristina Causton löysivät kimppasukset, mutta hiihtämisen harjoitteluun kuluu tovi.

Osana isoa joukkoa

Kymmenet lapset telmivät ja kokivat uusia asioita Hilavitkutin-leirillä.

Velskolan toimintakeskuksen pihamaalla ei näy liikettä. Vain Suomen lippu lepattaa salossa. Lähempänä päärakennusta syy hiljaisuuteen alkaa selvitä. Puoliksi avonaisista ikkunoista kantautuu hälinää, joka muuttuu lauluksi: ”Nyt silmäin alla Jeesuksen...”
Hilavitkutin-leirin 41 osallistujaa ovat juuri aloittamassa ruokailua.
”Mä en tuntenut noita ollenkaan, kun tulin tänne leirille”, virnistää Sara Simpanen, 12, ja viittaa kädellään ruokapöydässä vieressään istuviin Tripta Syreniukseen ja Wilma Peltolaan.
”Me vaan mentiin sanomaan sille moi, kun se oli yksin”, Tripta Syrenius, 13, jatkaa.
Nyt tytöt näyttävät parhailta ystäviltä. He toteavat yhdestä suusta, että parasta suuressa leirissä ovat kaverit.
”Tykkään näistä leireistä, täällä ei ole koskaan tylsää”, Syrenius toteaa.

Ruokailun keskeyttää kännykän pärähdys. Kännyköitä saa käyttää leirillä vapaa-aikana, mutta ohjatun ohjelman aikana niiden käyttö on kielletty.
Simpanen, Syrenius ja Peltola kertovat, ettei leirillä tule juuri otettua kännykällä kuvia, vaikka se periaatteessa olisi mahdollista.
”Sitä paitsi netti toimii täällä todella huonosti. Kuvia ei saa ladattua esimerkiksi Facebookiin”, Syrenius sanoo.

Kahdettatoista kertaa järjestettävä, Espoon ja Kauniaisten seurakuntien yhteistyössä toteuttama leiri, houkuttelee vuodesta toiseen lapsia ja nuoria kesänviettoon. Leirille voi osallistua kuka vain asuinpaikasta ja uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Seurakunnan jäsenyyttä ei ilmoittautumisen yhteydessä kysytä.

Viikon kestävä leirirupeama on jaettu kahteen osaan. Maanantaista keskiviikkoon leirillä ovat 1.–3. luokkia käyvät lapset ja keskiviikosta perjantaihin ”isot” eli 4.–7.-luokkalaiset.
Hilavitkutin on järjestetty joka toinen vuosi vuodesta 1992 lähtien. Aluksi leiri järjestettiin Hilan leirikeskuksessa Kirkkonummella, minkä mukaan se sai myös nimensä. Myöhemmin leiri siirtyi Velskolaan, jossa on enemmän majoituskapasiteettia.

Alussa kaikki ikäryhmät olivat leirillä yhtä aikaa, mutta sitten leiri jaettiin pienten ja isompien leireiksi.
”Näin voimme mennä enemmän ikäryhmän ehdoilla. Vertaisryhmäkokemuskin on näin vahvempi”, Tapiolan seurakunnan johtava nuorisotyönohjaaja Ilkka Kalliokoski sanoo.

Ensimmäistä kertaa Hilavitkutin-leirille osallistuvaa Sara Simpasta jännitti etukäteen eniten se, että leirillä olisi ”pelkkää rukoilua”.
Huoli osoittautui aiheettomaksi. Leiriohjelma sisältää erilaisia tehtävärasteja, pelejä ja leikkejä, iltahetkiä nuotiolla ja mansikkana kakun päällä leiriolympialaiset viimeisenä päivänä.
Ensimmäisenä iltana leirillä vieraili MTV Juniori -kanavalta tuttu juontaja Pekka Laukkarinen, joka konsertoi leiriläisille pihan lehmusten alla.
Aamuisin ja iltaisin on hartaus, ja leiri päättyy leirijumalanpalvelukseen.
”Lisäksi on ruokalaulu aina ennen ruokailua”, Simpanen kertoo.

Ruokailun jälkeen Ilkka Kalliokoski antaa ohjeet iltapäivän kulusta. Nyt leiriläisillä on puoli tuntia vapaata aikaa, joka kuluu ulkona pelaillen tai omissa huoneissa lepäillen.
Ennen ulos säntäämistä keittiölle kajahtaa vielä ruokasalin täydeltä huudettu ”Kiitos!”.

Tämänvuotisessa Hilavitkuttimessa puhutaan kolmea kieltä, sillä leirille osallistuu kahdeksan virolaista nuorta ohjaajansa kanssa. He tulevat Tapiolan seurakunnan ystävyysseurakunnasta Pärnusta.
”Virolaisille puhumme englantia, koska emme osaa viroa”, Simpanen sanoo.
Leirillä on myös Espoon ruotsinkieliseen seurakuntaan kuuluvia lapsia, joten hartauksissa raamatuntekstit luetaan suomeksi ja ruotsiksi. Virolaisten nuorten ohjaaja puolestaan toimii tulkkina omalle ryhmälleen.
”Kyllähän virolaisten ja suomalaisten lasten välillä on pieni kielimuuri. Toisaalta lapset ovat avoimia, ja ryhmäytyminen tapahtuu nopeasti”, Espoonlahden seurakunnan nuorisotyönohjaaja, Hilavitkutin-leirin ohjelma- ja turvallisuusvastaava Laura Malme kertoo.

Lepotauon jälkeen leiriläiset jakautuvat ryhmiin ja siirtyvät harrastepisteille. Yhdessä pisteessä teemana on luomistyö. Keskellä huoneen lattiaa on suuri, tyhjä paperi, johon leiriläisten tehtävänä on askarrella maailmaan luotuja asioita luomiskertomuksen mukaisesti.
Ensimmäisenä keskelle paperia ilmestyy vuori, jolla on lumihuiput. Mahtava vuori kohoaa majesteetillisena tyhjyyden keskellä. Kolme poikaa värittää vakavana suuria jokia vuoren rinteille.
”Se on Mount Everest”, eräs pojista sanoo.
Yksi vuoren askartelijoista, Kasper Nyman, on ollut Hilavitkuttimessa kerran aiemminkin.
”On kivaa, kun on tekemistä lomalla. Minulla on myös hyvät huonekaverit”, Nyman, 10, toteaa.
Eniten hän odottaa uimaan lähtemistä, sillä iltapäivällä luvassa on retki läheiseen rantaan.
”Uiminen on parasta”, Nyman nyökkää.
Monet leirikaverit ovat samaa mieltä.

Ulkoa kuuluu voimistuvaa sirinää ja ropinaa. Sadeputkipisteellä kymmenkunta lasta rakentaa vimmatusti rainmaker-soittimia, suomeksi sadeputkia. Ensin pahviputkien läpi lyödään nauloja, ja sen jälkeen ne täytetään kuivalla makaronilla, riisillä ja herneillä. Lopuksi putket saavat maalipinnan.
Yksi isosista istahtaa paahteiselle pöydänkulmalle maalaamaan omaa sadeputkeaan. Hän hyräilee hiljaa virttä Siunaa koko maailmaa. Vierellä pieni leiriläinen alkaa laulaa mukana tuttua laulua.
”Tämä biisi on oikea korvamato”, isonen toteaa.
Leirillä on kaikkiaan 13 isosta, jotka ovat ohjaajien apuna. Isoset vetävät harrasteryhmiä, viettävät aikaa lasten kanssa ja lukevat pienten leirillä iltasatuja ennen nukkumaanmenoa.

Valtaosa isosista on seurakunnan kerhonohjaajia tai parhaillaan isoskoulutukseen osallistuvia nuoria.
Laura Malme kehaisee, että isoset luovat leirifiiliksen.
”Heillä on korvaamaton asema leiriyhteisössä. Isoset eivät ole lapsia eivätkä toisaalta aikuisiakaan. Me ohjaajat emme koskaan pystyisi samanlaiseen suhteeseen lasten kanssa kuin he.”
Hilavitkuttimen tavoitteena on Ilkka Kalliokosken mukaan olla osana lapsen kristillistä kasvatusta. Leiri tarjoaa lapsille myös kokemuksen siitä, mitä on kuulua suureen joukkoon.
”Suurleirillä voimme toteuttaa todella monipuolisen ohjelman. Mukana on muusikkoja, kädentaitajia ja muita osaajia eri seurakunnista.”

Hilavitkuttimen 2014 punaisena lankana on Totuutta ja tehtävää -teema. Uskoa ja Raamattua lähestytään tarinoiden ja vertauskuvien kautta. Leirillä käsitellään muun muassa kertomusta Nooan Arkista sekä Laupiaan samarialaisen tarinaa, joka opettaa, että jokaisella ihmisellä on tehtävä rakastaa lähimmäistä.
Kertomusten kautta lapset pääsevät pohtimaan omaa tehtäväänsä maailmassa.

Monelle lapselle Hilavitkutin on kasvun paikka. Varsinkin pienemmät leiriläiset ovat usein ensimmäistä kertaa yötä poissa kotoa. Tänäkin vuonna osa pienistä leiriläisistä lähti pois kesken leirin. Osa ehti myös palata takaisin.
”Menemme lapsen ehdoilla. Ei haittaa, jos lapsi haluaa lähteä kotiin kesken. Omat rajat löytyvät sitäkin kautta”, Laura Malme sanoo.
Hän korostaa, ettei koti-ikävän tunteessa ole mitään pelättävää. Lapsen kanssa mietitään, miten tunteen kanssa pärjää ja miten sitä voisi helpottaa.
”Jos lapsi kertoo, että hänellä on koti-ikävä, voin vastata, että niin minullakin. Tunne ei ole millään lailla vaarallinen.”

Monissa perheissä Hilavitkutin on kesäperinne, joka jatkuu aina kolmetoistavuotiaaksi saakka. Hyvä leirikokemus ruokkii halua tulla uudestaan.
Telttamajoitus on ollut aina Hilavitkuttimessa yhtenä vaihtoehtona. Tänä vuonna isompien leirillä kukaan ei halunnut telttailla, mutta pienemmistä yhdeksän uskalikkoa yöpyi ulkosalla. Pienten leirillä oli reilut 60 osallistujaa.
Laura Malmen mielestä Hilavitkutin tarjoaa turvallisen ympäristön kokeilla teltassa nukkumista, sillä ohjaaja yöpyy ulkona yhdessä lasten kanssa.
Ilkka Kalliokoski kuvaa ensimmäistä yötä teltassa selviytymiskokemukseksi.
”Lapselle se on sellainen ’minä uskalsin, vaikka jännittikin’ -juttu.”

Kesken haastattelun nuori poika kävelee käsi ojossa Kalliokosken luo. Pojan silmälasien sanka on irronnut. Toisessa kädessä hänellä on pikkuruinen ruuvi, jolla sanka pitäisi kiinnittää takaisin.
Ruuvimeisseliä lähdetään hakemaan yhteistuumin talonmieheltä.
”Ethän hukkaa sitä ruuvia?”, poika vielä varmistaa.
Kalliokoski lupaa teipata osan sormeensa siksi aikaa, että silmälasit ovat taas toimintakunnossa.

Velskolan pihalla hulina jatkuu. Isoset ovat löytäneet kahdeksan hengen voimin hiihdettävät kimppasukset, joita pitää kokeilla kesäoloista huolimatta. Ryhmä leiriläisiä on lähdössä noin kilometrin päässä olevaan rantaan uimaan. Lapset odottavat jo uikkarit päällä ja pyyhkeet kainalossa päivän kohokohtaa.
Pari tyttöä supattaa toisilleen, vilkaisee kohti toimittajaa ja tirskahtaa. Leiriläisillä on monia pieniä salaisuuksia, joista ei auta toimittajalle kertoa.


Kesällä 2015 Partaharjun leirikylässä Pieksämäellä järjestetään lasten suurleiri. Järjestäjinä ovat kirkon varhaisnuorisotyön palvelujärjestö Poikien ja tyttöjen keskus sekä seurakunnat, hiippakunnat ja muut yhteistyötahot.

Jaa tämä artikkeli: