Uusi tilaisuus. ”Kipinä-ryhmässä olen ensimmäistä kertaa tajunnut, miten yhteiskunta toimii”, 31-vuotias Oskari sanoo.
Oskari palasi ihmisten ilmoille
Oskari ja Hanna löysivät uusista tukimuodoista vaihtoehdon kotiin jäämiselle.
Päivästä toiseen samat päälle kaatuvat seinät, sama tiskivuori. Kännykkä ei koskaan soi. Syrjäytyneen ihmisen ei ole välttämättä helppoa astua edes ulos aurinkoiselle kadulle, saati kävellä sosiaalitoimistoon pyytämään apua.
”Tajusin jo 15-vuotiaana, että olen syrjäytymässä. Oli paljon poissaoloja koulusta ja viihdyin vain omassa seurassani. Tiesin, ettei tämä ole tervettä, mutta minkäs sille voi tehdä”, 31-vuotias Oskari sanoo.
Alamäki alkoi lukiosta, missä olisi pitänyt ottaa itse vastuuta opinnoista. Opiskelut keskeytyivät, ja Oskari alkoi käyttää yhä enemmän päihteitä. Hän teki silloin tällöin pätkätöitä, mutta suurin osa ajasta kului yksin kotona.
21-vuotiaana Oskari sai ensimmäisen veroehdotuksen, jonka veroprosentti oli pyöreä nolla.
”En jaksanut edes mennä sossuun hakemaan rahaa. Äiti antoi ruokarahaa, mutta vuokrat ja laskut jäivät maksamatta”, Oskari kertoo.
Kesän 2013 Oskari vietti juopotellen. Eräänä elokuun päivänä hän totesi, että haluaa elämältään jotakin enemmän.
Syksyllä 2013 Oskari pääsi katkolle Espoon kaupungin päihdehuollon kautta. Se oli ensimmäinen askel ihmisten ilmoille. Kynnys kotoa poistumiseen madaltui.
”Maaninen onnen tunne valtasi minut, kun olin ollut katkolla kolme päivää. Aloin nähdä mahdollisuuksia elämässäni.”
Viime kesänä Oskarilla todettiin Aspergerin oireyhtymä. Diagnoosi antoi lopulta selityksen sosiaalisen elämän vaikeuksille, joiden kanssa hän on paininut koko elämänsä ajan.
Nyt Oskari elää eteenpäin päivän kerrallaan, mutta haaveilee jo lukion suorittamisesta loppuun. Tämän vuoden keväänä hän pääsi mukaan Espoon Kipinä-ryhmään, joka on aikuissosiaalityön koordinoima uusi toimintamuoto.
Oskarille Kipinän parasta antia on ollut tieto tarjolla olevista palveluista ja tukimuodoista. Ryhmässä on käsitelty muun muassa oman talouden hallintaa, velkajärjestelyjä ja terveydestä huolehtimista.
”En ole koskaan ollut osa yhteiskuntaa, enkä ole myöskään osannut hakea apua. Kipinässä olen ensimmäistä kertaa tajunnut, miten yhteiskuntamme toimii.”
Kipinä-ryhmien toteuttamiseen osallistuvat Espoon kaupunki ja seurakunnat, useat järjestöt sekä Espoon Asunnot Oy.
Hevostenhoitajaksi valmistunut Hanna, 23, on etsinyt töitä valmistumisestaan vuoden 2011 helmikuussa lähtien. Masennukseen sairastuminen kolme vuotta sitten on vaikeuttanut töiden hakua entisestään.
”Nuorille ei anneta yhteiskunnassamme edes mahdollisuutta. Jos ei ole alan koulutusta tai kokemusta, ei saa töitä. Jos mikään paikka ei koskaan ota töihin, niin miten voi saada kokemusta”, Hanna kysyy.
Hanna on tehnyt työharjoitteluja sekä ollut työssäoppimisjaksoilla, ja häntä on aina kehuttu tarkaksi ja tunnolliseksi työntekijäksi. Oikeaa palkkatyötä ei ole yrityksistä huolimatta järjestynyt.
Yksin on vaikea ponnistella eteenpäin. Hanna tapaa kavereitaan harvoin, ja ystävät ovat yhden käden sormilla laskettavissa.
Toisinaan olisi helpompaa vain maata sängyssä ja antaa kaiken valua ohitse. Hanna ei kuitenkaan aio luovuttaa.
”Haaveeni on päästä allekirjoittamaan oikea työsopimus. Haluan kokea, miltä tuntuu olla palkkatyössä”, Hanna sanoo.
Tänä keväänä Hanna päätyi Vamoksen StarttiKaistalle.
StarttiKaista tukee 16–29-vuotiaita, koulutus- ja työpaikkaa vailla olevia nuoria ja tarjoaa nuorille väylän työnhakuun ja oman elämän hallintaan.
StarttiKaista kokoontuu neljänä päivänä viikossa neljä tuntia kerrallaan. Siellä Hanna on saanut ympärilleen ihmisiä ja päiviinsä rutiinin.
”Kaikki työmahdollisuudet ja tilaisuudet opetella uutta kannattaa käyttää hyväksi. Lopulta voi löytyä se työpaikkakin.”
Vamoksessa luodaan katkeamaton auttamisketju, jossa nuori voi siirtyä palvelusta toiseen yksilöllisen tuentarpeensa mukaisesti.
Työskentely lähtee nuoren omista tavoitteista ja perustuu vapaaehtoisuuteen ja nuoren omaan motivaatioon.
Vamos Espoon toimintaa rahoittavat Helsingin Diakonissalaitos ja Espoon kaupunki.
Nuorisotutkija Elina Pekkarisen mukaan oppimisvaikeudet, mielenterveysongelmat tai päihteiden käyttö voivat yhdessä muiden tekijöiden kanssa aiheuttaa sen, että yksilö jää tai jätetään normaalina pidetyn sosiaalisen toiminnan ulkopuolelle.
”Yhteiskunta tulisi luoda sellaiseksi, että jokaiselle sen jäsenelle löydettäisiin tärkeä paikkansa”, Nuorisotutkimusseuran tutkija sanoo.
Pekkarinen pitäisi kaikkien kannalta parempana, jos nuoret pääsisivät kiinnittymään yhteiskuntaan alusta alkaen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulupalvelujen tulisi tukea kaikkien osallisuutta. Sama koskee myös työmarkkinoita.
”On tärkeää, että hyväksymme erilaiset tavat elää. Silloinkin, kun ne eivät vastaa omaa käsitystämme tavallisesta tai hyvästä elämästä”, Pekkarinen sanoo.
Lisätietoja ja tukea:
www.vamosnuoret.fi/yksikot/espoo sekä
www.espoonseurakunnat.fi/web/tukea
Jaa tämä artikkeli: