null Ottakaa mallia Meilahdesta

Ottakaa mallia Meilahdesta

Kun Meilahden seurakunta päätti luopua vuokratiloistaan Tilkankatu 5:ssä taloudellisista syistä keväällä 2013, tunsivat siellä kokoontuneiden 12-askeleen vertaistukiryhmien (AA, Al-Anon, NA ) jäsenet aluksi joutuvansa tuuliajolle.

Seurakunnalla tai millään muullakaan taholla ei silloin tuntunut olevan tarjolla mitään korvaavia kokoontumistiloja. Joillakin tahoilla ymmärrettiin aivan väärin, että kyse olisi lähinnä puliukoista ja kassi-almoista, eivätkä ryhmät olleet tervetulleita oikein mihinkään. Tosiasiassa ryhmien jäsenistö on läpileikkaus suomalaisista. Alkoholismia ja päihderiippuvaisuutta esiintyy tasapuolisesti kaikissa yhteiskuntaluokissa.

Kokoontumisemme Meilahden seurakunnan vuokralaisina ei kuitenkaan lopu. Saimme lupauksen uusista kokoontumistiloista kirkolla Jalavatie 6:ssa, jossa näiden ryhmien toiminta tämän seurakunnan alueella sai alkunsakin. Vuodesta 1971 lähtien ovat nämä ryhmät kokoontuneet keskeytyksettä auttaen satoja ihmisiä uuden, raittiin elämän alkuun. Käyntikertoja näissä ryhmissä on lähes 5 000 vuosittain. Omavaraisuuspyrkimyksemme takia olemme maksaneet käyttämistämme tiloista myös vuokraa.

Seurakuntien kiristynyt taloudellinen tilanne asettaa haasteita myös joissakin muissa Helsingin seurakunnissa. Toivomme, että Meilahden seurakunnan myönteinen asenne ja esimerkki pantaisiin merkille niissä seurakunnissa, joissa harkitaan Al-Anon-, AA- ja NA-ryhmien tilojen irtisanomisia taloudellisista syistä. Hyvällä tahdolla tilat varmasti löytyvät, kuten nyt Meilahdessa. Kiitämme sydämellisesti Meilahden seurakuntaa ja kirkkoherra Hannu Ronimusta siitä, että toimintamme voi jatkua myös tulevaisuudessa seurakunnan tiloissa.

Joukko Meilahden seurakunnan jäseniä

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.