
Ehdokkaat esittäytyvät. Ehdokkaisiin voi tutustua myös verkossa osoitteissa markkupaivio.fi, ullakosonen.fi ja annmaaritjoenper.blogit.fi. Markku Päiviö on kuvassa vasemmalla, Ulla Kosonen keskellä ja Ann-Maarit Joenperä oikealla.
Oulunkylän seurakuntaan kirkkoherra
Oulunkylän kirkkoherraksi on ehdolla kolme hakijaa. Teksti Tommi Sarlin Kuva Esko Jämsä
Ensimmäinen vaalisija:
Markku Päiviö, 56
1. Olen kotoisin Riihimäeltä. Työskentelen kirkkoherrana Tallinnan suomalaisessa seurakunnassa kirkkohallituksen lähettämänä työntekijänä. Aiemmin toimin 24 vuotta Suomussalmen seurakunnan kappalaisena ja kaksi vuotta Norjassa ulkosuomalaistyössä.
2. Kuntien yhdistyessä seurakuntalaisten on hyväksyttävä myös uusi kunnallinen identiteetti. Oulunkylän ja Käpylän seurakuntien yhdistyessä oli kummallakin oma toimintakulttuurinsa, jumalanpalvelusyhteisönsä sekä omat luottamushenkilönsä ja aktiiviset toimijansa. Seurakunnassa etsitään uutta toiminnan kulttuuria. Tärkeää on tukea sekä omaleimaisuutta että yhdistymistä. Haluan rohkaista uuteen, perinteitä arvostaen. Yhdistyminen on kuin avioliitto, jossa vähitellen muodostuu uuden perheen kulttuuri.
3. Seurakunnan alueella on useita mahdollisuuksia harrastaa urheilua. Haluan rakentaa yhteistyötä eri urheilu- ja kulttuuriseurojen kanssa. Kansainvälinen toiminta on myös tärkeää. Haluan tehdä työtä niin, että Oulunkylän seurakunnalla on juuret ja siivet.
4. Tavoitteena on johtaa kokonaisuutta, jossa nämä kolme ovat tasapainossa. Pidän tärkeänä, että kirkkoherralla on kontakti seurakunnan perustehtävään, joka on evankeliumin tuominen ihmisten arkeen. Seurakunnan toiminta edellyttää johtamista, suunnittelua ja organisointia. Ilman toimivaa hallintoa ei synny toimivaa budjettia. Euromääräiset asiat ovat myös osa evankeliumia.
Toinen vaalisija:
Ann-Maarit Joenperä, 48
1. Olen teologian lisensiaatti ja tehnyt laaja-alaista papin työtä 23 vuotta. Olen vetänyt nuoriso- ja rippikoulutyön työtiimiä sekä vastannut nuoriso-, rippikoulu- ja jumalanpalvelustyöstä budjettivastuineen. Tällä hetkellä olen Kellokosken aluepastori sekä jumalanpalvelustyön työalateologi. Väittelen keväällä tohtoriksi seurakuntalaisten jumalanpalveluskokemuksista. Lisäksi olen ollut 15 vuotta akavalaisena luottamusmiehenä. Olen toiminut useita kertoja kirkkoherran viransijaisena.
2. Näen seurakunnalla olevan edessään kolme vaihtoehtoa: työmuotoihin ja työtiimeihin perustuva malli, aluetyön malli ja kolmantena nämä kaksi yhdistävä malli. Kaikilla vaihtoehdoilla on sekä hyviä että huonoja puolia. Kaikki esittämäni mallit vaativat hyvää keskusteluyhteyttä kirkkoherran, viranhaltijoiden sekä seurakunnan luottamushenkilöiden välillä.
3. Toisin Oulunkylän seurakuntaan vahvan ja laaja-alaisen seurakuntatyön osaamiseni, hallinnollisen kokemukseni sekä teologisen oppineisuuteni. Olen keskusteleva, erilaisia näkökulmia kunnioittava ja oikeudenmukainen.
4. Nuo kolme asiaa muodostavat kirkkoherran viranhoidossa sen keskeisimmän ”kolminaisuuden”, eikä niitä voida arvottaa keskenään. Kirkkoherran tulee huolehtia kaikista niistä, jotta seurakunta pystyisi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttamaan tehtäväänsä omalla alueellaan.
Kolmas vaalisija:
Ulla Kosonen, 45
1. Olen Oulunkylän seurakunnan kappalainen. Asun Veräjämäessä. Seurakuntatyön lisäksi olen toiminut teologisten aineiden opettajana ja merimiespappina. Tärkeää elämässäni ovat perhe, kummilapset, ystävät, mökkiaskareet ja musiikki. Harrastan sarjakuvapiirtämistä.
2. Pidetään kirkot toimivina ja avoimina kohtaamispaikkoina Käpylässä, Maunulassa ja Oulunkylässä. Rakennetaan seurakuntaa, jonka vahvuutena ovat moni-ilmeiset ja perinteiset kaupunginosat. Viestitään uskon ja rakkauden sanomaa luovasti ja luontevasti. Kohdataan ihmisiä arkisissa ympyröissä, kaduilla ja kyläjuhlilla. Otetaan netti ja sosiaalinen media oleelliseksi osaksi toimintaamme.
3. Merimiespappina Englannissa opin, mitä kirkon työ voi parhaimmillaan olla moniarvoisessa ja -kulttuurisessa suurkaupungissa. Tunnen helsinkiläistä kaupunkikulttuuria ja kansalaistoimintaa. Sarjakuvaharrastus on syventänyt viestinnän ja verkkoympäristön tuntemusta. Näistä voin ammentaa kirkkoherran johtamistehtävässä. Haluan vaalia monipuolista musiikkielämää, jossa Oulunkylän seurakunnalla on pitkät perinteet. Pitkän linjan kokemus kriisityöstä ja sielunhoidosta on lisännyt ymmärrystä ihmiselon rosoisuudesta ja ajoittaisesta arvaamattomuudesta.
4. Kirkkoherra on kippari, joka vastaa hallinnosta, taloudesta ja toiminnasta. Oleellista on katsoa, että ne tukevat seurakunnan perustehtävää tämän päivän ja huomisen haasteissa.
Kysymykset:
1. Kuka olet?
2. Oulunkylän ja Käpylän seurakunnasta muodostettiin vuonna 2011 yksi uusi Oulunkylän seurakunta. Miten seurakunnan toimintaa pitäisi kehittää eteenpäin?
3. Mitä persoonallista toisit Oulunkylän seurakuntaan?
4. Johdatko mieluummin hallintoa, taloutta vai toimintaa?
Jaa tämä artikkeli: