null Ouluun haetaan uutta piispaa – ehdolle on asettunut kaksi Jukkaa

Oulun piispanvaalit käydään alustavan arvion mukaan elo–syyskuussa.

Oulun piispanvaalit käydään alustavan arvion mukaan elo–syyskuussa.

Ouluun haetaan uutta piispaa – ehdolle on asettunut kaksi Jukkaa

Nykyinen piispa Samuel Salmi jää eläkkeelle marraskuussa.

Oulun hiippakuntaan etsitään uutta piispaa. Vuodesta 2001 lähtien piispana toiminut Samuel Salmi jää eläkkeelle marrakuussa. Tähän mennessä Salmen seuraajaksi on ilmoittautunut kaksi ehdokasta.

Raudaskylän kristillisen opiston rehtori Jukka Hautala, 49, kertoi 14.1. blogissaan, että häntä on pyydetty ehdolle. Hautala kertoi makustelleensa asiaa ja päättäneensä olla käytettävissä. "Minua kiinnostavat yhteiskunnassa ja kirkossa meneillään olevat isot muutokset. Ne innostavat antamaan oman panokseni ja osaamiseni yhteiseen käyttöön", Hautala kirjoitti. Hautala on toiminut Herättäjä-Yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2011–2017. Hänen ehdokkuudestaan uutisoi ensimmäisenä Kotimaa24.

Kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, 56, kertoi 15.1., että "merkittävä joukko Oulun hiippakunnan pappeja ja seurakuntien luottamushenkilöitä" on pyytänyt häntä asettumaan ehdolle. Keskitalo vastasi pyyntöihin myöntävästi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Kaleva. "Arvostan minulle osoitettua luottamusta todella paljon. Näin erityisesti, kun kysymys tulee hiippakunnasta, jonka maaperässä juureni ovat syvällä. Asiaa harkittuani olen vastannut myöntävästi. Haluan tarjota pitkää seurakuntakokemustani ja kokonaiskirkon tuntemustani pohjoisen hiippakunnan käyttöön", Keskitalo kirjoitti julkisella Facebook-seinällään.

Kalevan mukaan Tuiran kirkkoherra Niilo Pesonen on luvannut lähteä ehdolle, jos hän saa riittävästi kannatusta. Kiimingin kirkkoherra Pauli Niemelä ja Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen kertoivat Kalevalle, etteivät ole ehdolla.

Kotimaa24 kertoo, että vaalit käydään alustavan arvion mukaan elo–syyskuussa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: