Outi Martikaisen Pepita-teos kuvaa Suomessa elänyttä harvinaista sirkusnorsua.
Outi Martikainen tekee taidetta naruista tietokoneohjatuilla kangaspuilla
Tekstiilitaiteilijan vanhaa jacquard-tekniikkaa hyödyntävä näyttely avaa Kallion kirkon uuden taidekahvilan, Café Sonckin.
Tekee mieli silittää. Vahvojen narujen verkosto elää ja liikkuu silmän alla. Niiden alkukoti on Ylihärmässä, jossa sijaitsevasta lankatehtaasta tekstiilitaiteilija Outi Martikainen on ostanut kilokaupalla jämälankaa. Hän on kuljettanut ne hämeenlinnalaiselle punojalle, jonka käsissä langat ovat muuttuneet naruiksi. Sitten Martikainen istuu tietokoneohjattujen kangaspuidensa ääreen ja alkaa toteuttaa suunnittelemaansa kuviota.
Vanhalla tekniikalla on vaikea nimi: jacquard.
– Se on lähtöisin soittorasioista, Martikainen kertoo.
Kun Martikainen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta, tapahtui kaksi asiaa. Hän kyllästyi perinteiseen, geometriseen kudontaan. Samaan aikaan tekstiiliteollisuus hävisi Suomesta. Oli keksittävä jotain uutta.
Seurasi tiivistä yhteistyötä arkkitehtien kanssa. Martikaisen työtä voi ihailla esimerkiksi Hakaniemessä sijaitsevassa Opetushallituksen talossa, johon hän suunnitteli uuden julkisivun.
Seurasi myös jacquard. Tekniikka tekee tekstiilistä elävämmän. Kallion kirkon taidekahvilan Paratiisin kulkurit -näyttelyssä on kolme suurta jacquard-teosta: Mäntyjen alla, Babyballeriina ja Pepita.
Räsymattojen värimaailma on katoamassa. Loppuun kulutettujen vaatteiden väriä ei juuri näy."
Räsymaton pehmeitä sävyjä
Töiden taustalla on usein valokuva. Sen pohjalta syntyy kangas, kuvan pikseleistä tulee tekstiilin pisteitä.
Näyttelyn teoksiin Outi Martikainen etsi räsymaton pehmeitä sävyjä.
– Se värimaailma on katoamassa. Loppuun kulutettujen vaatteiden väriä ei juuri näy.
Toisetkin katoavat värit näkyvät sinisävyisessä teoksessa Pepita. Teosta hallitsee suuri norsu.
– Kun aloitin koulun vuonna 1968, sain sinipunakynän, lyijykynän ja pyyhekumin. Pepitassa on koulun värimaailmaa.
Pepita ei ollut mikä tahansa norsu, vaan yksi Suomen harvoista sirkusnorsuista. Se kiersi maata monen sirkuksen matkassa, kunnes eläköityi Liedon Zoolandiaan.
Intiannorsuakin kiinnostavampi oli hänen hoitajansa, puoliksi valkolainen ja puoliksi mustalainen, poika, joka ei soveltunut kouluun ja karkasi kotoa.
– Silloin elettiin paljon rasistisemmassa yhteiskunnassa. Nuori romanipoika löysi Pepitan kautta uuden elämän, Martikainen kertoo.
Yhdessä narussa voi olla jopa 40 erilaista lankaa. Värit alkavat sulautua toisiinsa, Outi Martikainen kertoo.
Kirjat olivat lapsena pakopaikka
Outi Martikainen rakasti lapsena Astrid Lindgrenin kirjoja. Niitä lukiessa saattoi hengittää toisin, sillä oma lapsuus oli jotain aivan muuta. Viina ja väkivalta sanelivat perhearjen reunaehdot.
– Elin koko ajan pelon ilmapiirissä. Jouduin käsittelemään vanhempien ihmisten asioita jo lapsena.
Aikuisempana Martikaiselle on selvinnyt, ettei elämä ollut Lindgrenillekään helppoa. Hän tuli raskaaksi ja synnytti lehtolapsensa Tanskassa, jonne myös joutui lapsen jättämään. Tarinoissaan Lindgren halusi välittää toisenlaista lapsuutta.
– Kirjat olivat pakopaikka myös Lindgrenille.
Taidekahvilan näyttelyssä on kaksi lapsuuskuvaa.
– Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus elää lapsuus niin, että voi luottaa maailmaan.
Näyttelyn avajaisissa Martikaiselta tuli itku eikä se kaukana haastatteluhetkelläkään ole.
– Kiva esitellä taiteilijana töitä, kun itkettää koko ajan, hän niiskaisee.
– Lapset ovat pyhän kuvia. Tämänkin Mäntyjen alla -työn voisi hyvin vaihtaa tuon kanssa, Martikainen sanoo ja osoittaa kahvilatilan seinällä jo kauan ollutta Ristiltäottoa.
Kappeli – ja nyt myös kahvila
Kallion kirkkoon avautui marraskuun alussa uusi taidekahvila Café Sonck 1912. Sonck viittaa kirkon suunnitelleeseen arkkitehtiin Lars Sonckiin, 1912 taas on kirkon valmistumisvuosi.
– Tämä tila on ollut ja on yhä kirkon kappeli, toiminnanjohtaja Sten Maury kertoo.
Nyt, pintaremontin jälkeen, Kallion kirkon kainalossa voi kahvitella, katsoa kuvataidetta ja kuunnella konsertteja. Kuvataiteilijat saavat hakea kahvilan galleriaan. Kaikki gallerian teokset ovat myynnissä.
Kahvilasta on löytänyt kotinsa myös Suvi Olavisen johtama, aiemmin Agricolan kirkossa toiminut Aino Acktén kamarifestivaali.
– Toivon, että tämä paikka olisi lahja, jonka voisimme antaa yleisölle, paikka, jossa on hyvä olla, Olavinen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: