Siri Hustvedt yrittää selvittää, miksi hän saa kummallisia tärinäkohtauksia.
Outoa vapinaa
Siri Hustvedt: Vapiseva nainen. Otava 2011.
Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Siri Hustvedt kertoo, kuinka hän pitäessään muistopuhetta isälleen alkaa yhtäkkiä vapista rajusti. Hurja, äkillinen vapina ja sen toistuminen on lähtölaukaus kirjalle, jossa selvitetään muun muassa hysterian historiaa, psykoanalyysia ja neurotieteitä tutkijan ja salapoliisin ottein.
Mikä saa ihmisen potemaan tärinää, jolle ei löydy selviä fyysisiä eikä psyykkisiä syitä? Jokin selitys olisi lohdullista löytää, oireilun loppumisesta puhumattakaan, mutta vastauksia ei lääketieteen ja psykoanalyysin viidakoista hevin löydy.
Hustvedt kokee jakautuvansa kahteen: on tietoinen minä ja vapiseva nainen, joka on tuon tietoisen minän vaikutuspiirin ulottumattomissa. Kokemus synnyttää kiintoisaa pohdintaa esimerkiksi kaksoisolentokokemuksista, unista, automaattikirjoituksesta, ruumiinkuvan muutoksista ja uskonnollisista kokemuksista.
Aistiyliherkkyyttä Hustvedtilta löytyy. Hän kertoo kärsivänsä voimakkaasta aurallisesta migreenistä, jota edeltää hyvänolontunne. Tietystä turkoosin väristä hän saa kuvotuskohtauksen. Lapsena hän kuuli ääniä ja koki olleensa kiihkouskovainen.
Hustvedt tutkailee myös mystisiä kokemuksia. Jo muinaisen Hippokrateen mukaan epilepsia liittyi uskonnollisiin taipumuksiin. 1970-luvun tutkimuksessa ohimolohkoepilepsiapotilailla ilmeni lisääntynyttä uskonnollisuutta, kiinnostusta eettisiin kysymyksiin ja sukupuolivietin laskua.
Apostoli Paavali, Jeanne D’Arc, Fjodor Dostojevski, pyhä Teresa Avilalainen ja Simone Weil — kaikkien heidän innoituksen ja valaistumisen näkynsä on jälkikäteen kytketty epilepsiaan, migreenikipuun tai hysteriaan. Aivojen on sanottu sisältävän jumalapisteen.
Mutta mitä seuraa, jos uskonnon typistää pelkäksi aivotoiminnaksi? Katoaako uskonnon merkitys?
Vaikka aivojen toiminta selitettäisiin läpikotaisin, maailma ja sen merkitys ovat aina lähtökohtaisesti minän kokemia. Minässä — meissä kaikissa — on jotain tavoittamatonta, aivoista huolimatta. Siitä Siri Hustvedt on kirjoittanut kiehtovan kirjan.
Jaa tämä artikkeli: