Pääkirjoitus: Havahduttava kodittomuuden taju
Lähijuna alkusyksystä. Vanha mies pujottelee ikkunapaikalle. Anteeksipyyntö tulee ennen kuin hän ehtii istua alas. ”Anteeksi, että haisen. Ei ole asuntoa ja siksi on kaikenlaista.”
Mies syö pussista pähkinöitä ja jatkaa juttua. Pähkinät ovat hyvää välipalaa, niistä saa energiaa. Kukaan ei oikein vastaa. Nyökkään takaisin, mutta en osaa sanoa mitään. Kohta hän jää junasta pois.
Sielua jää vaivaamaan tuo anteeksipyyntö. Hän ei haissut miltään. Ulkomuoto oli sillä lailla kauhtunut, että hänet saattoi ajatella metsien mieheksi. Mutta ei hänellä ollut mitään syytä pyytää anteeksi. Ei ainakaan lähijunassa, ei satunnaisilta vieressä istujilta.
Ensi viikolla sytytetään jälleen Asunnottomien yön tulia myös Espoossa. Tapahtumanjärjestäjät kuvaavat asunnottomuutta yksinkertaisesti: ”Tavalliset ihmiset tahtovat tavallisia koteja. Tavallisesta ihmisestä tulee helposti epätavallinen, jos ihmisen perusoikeus, oikeus omaan kotiin vaarantuu.”
Asunnottomuuden poistamiseksi tehdään paljon hyvää työtä. Kyseessä on moniulotteinen ongelma, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan monenlaisia keinoja ja useita eri toimijoita ja auttajatahoja. Tarvitaan sosiaalista tukea ja ratkaisuja asuntotuotantoon sekä asuntojen saatavuuteen.
Joskus saattaa olla vaikea nähdä, mikä on syy ja mikä seuraus. Hyviä tuloksia on saatu aikaan Asunto ensin -mallilla, jossa asuntoa ei tarvitse ansaita esimerkiksi päihteettömyydellä, vaan asunto on muun kuntoutumisen lähtökohta. Kodin löytyminen ehkäisee useimmiten myös niiden muiden ongelmien syntymistä.
Suomessa puhutaan asunnottomista ja asunnottomuudesta, mutta yhtä hyvin voisimme puhua kodittomuudesta. Ilkka Taipale on tiivistänyt sanojen eron hyvin: ”Asunnoista on pulaa, mutta kotiin kohdistuu ikävä”.
Koti on ihmiselle turvapaikka. Jos sitä ei ole, myös käsitys omasta arvosta saattaa rapistua. Ajattelen, että tämä saattoi olla yksi syy vanhan miehen sanoihin. Tuntui, kuin hän olisi pyytänyt anteeksi olemassaoloaan. Sitä ei pitäisi kenenkään joutua tekemään.
PS.
Seurakunta voi auttaa koditonta tukemalla hankalassa elämäntilanteessa ja avustamalla asunnon hakemisessa. Pitäisikö seurakuntien pystyä tekemään enemmän?
Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: