Pääkirjoitus: Hyvä erimielisyys
Yhtenäisyys ei tarkoita sitä, että kaikki ovat samaa mieltä vaan sitä, että jokaista kuunnellaan arvostavasti.
Meillä ihmisillä on tämän tästä keskinäisiä erimielisyyksiä. Näin on aina ollut ja näin tulee ilmeisesti aina olemaan. Erimielisyydessä ei ole mitään pahaa, päinvastoin.
Monet asiat seurakuntayhtymän toimintakulttuurin muutoksen yksityiskohdista laajoihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin yleensä paranevat, kun joku etsii niistä vuotokohtia kriittisellä silmällä. Kritiikin esittäminen on tärkeää. Asettautuessaan poikkiteloin, vastaan vallitsevaa hyväksynnän hyminää, kriitikko vaarantaa maineensa kivana kaverina. Mutta joka tahtoo olla vain mieliksi, vie harvoin kehitystä eteenpäin. Siksi kriittisiä henkilöitä on syytä arvostaa ja suorastaan kutsua esiin. Teesi ja antiteesi muodostavat yhdessä synteesin.
Kritiikin esittäminen onkin sitten taitolaji. Kritiikki asuu meissä kaikissa, ja jokainen valitsee, pitääkö eriävän mielipiteensä piilossa, esittääkö sen takanapäin vai tuoko sen yhteisesti tarkasteltavaksi – ja alttiiksi vastakritiikille. Taitavasti sanansa asettava tulee muuten parhaiten kuulluksi. Myös kritiikin vastaanottamista kannattaa harjoitella, ettei pahoita mieltään ihan joutavasta.
Jyrkimmissä puheissa on usein juurena muutoksen ja toisella tavoin ajattelevien pelko, sillä omat, selkeät kuviot ovat usein kovin rakkaat. Kuitenkin, kun toisenlaiseen hiukan tutustuu ja siten laajentaa tietämystään, saa helpommin kiinni siitä, miten toinen maailmaa katsoo. Vaivannäköähän se vaatii.
Jotta ihminen voisi arvostaa toista, hänen täytyy arvostaa itseään. Itsensä arvostaminen taas lähtee itsetuntemuksesta sekä oman historian, kulttuurin ja uskon perusteiden ymmärtämisestä. Pitää tietää, missä seisoo.
Siksi Helsingin opetuslautakunnan päätös mahdollisuudesta osin eriytettyyn oman uskonnon opetukseen ja osin yhteiseen uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen toisin uskovien kanssa voikin viitoittaa tietä keskustelevampaan yhteiskuntaan, jossa erilaisen pelko saa vähemmän sijaa. Kun ensin tutkitaan omaa uskontoa ja vakaumusta ja sitten tarkastellaan sitä toisin uskovien vakaumukseen peilaten, kaikki oppivat.
Yhtenäisyys ei tarkoita sitä, että kaikki ovat samaa mieltä vaan sitä, että keskustelussa jokaista kuunnellaan arvostavasti. Yksi ihminen kun ei koskaan tiedä kaikkea.
Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden toimituspäällikkö.
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: