Pääkirjoitus: Hyvää on jaettava myös merten taakse

Kirkko toimii maailmanlaajuisesti. Siksi tavallinen espoolainen tukee verovaroillaan myös globaalia oikeudenmukaisuutta.

• 23.02.2016 17:40
• Urpu Sarlin

Kiitos sinulle espoolainen seurakunnan jäsen, kuuluu ääni Etiopiasta. Puhujan äidinkieltä hadijaa ei saanut aikaisemmin puhua koulussa. Nyt kiitoksen lausuja saa lukea omalla äidinkielellään Raamattua. Samalla kielen asema on vahvistunut ja sitä käytetään nykyään myös opetuskielenä.

Kiitos voisi yhtä hyvin kaikua huumevieroitusklinikalta Hongkongista, aids-orpojen parista Keniasta tai bangladeshilaisesta kylästä, jossa naisten asema on aiempaa paremmalla tolalla.

Ehkä kaikkialla ei tiedetä kiittää juuri espoolaisia tai kauniaislaisia. Se tiedetään, että kristityt ympäri maailmaa ovat kantaneet huolta siitä, että paikallinen seurakunta ja yhteisö saavat tarvitsemaansa tukea.

Lähetystyö on kirkon perustehtävä. Kristinuskon hyvää on kirkon alkuajoista lähtien välitetty oman elämänpiirin ulkopuolelle. Nykyään kirkko on globaali ja maailmanlaajaa vastuuta kannetaan toimimalla paikallisten kirkkojen kumppaneina. Lähtökohtana on olla apuna siellä, missä tarvitaan ja missä suomalaisten osaamisesta on hyötyä.

Espoolaisten panos maailmalla ei ole vähäinen, vaikka kansainvälisen avun ja lähetystyön määrärahaa leikattiinkin tänä vuonna 15 prosentilla. Siihen on varattu 4,1 prosenttia arvioidusta kirkollisverosta eli kaikkiaan 1,7 miljoonaa euroa.

Kirkkovaltuusto päättää maaliskuussa määrärahan käytöstä. Esitys on, että viimevuotiseen tapaan espoolaiset kanavoivat tukensa kaikkien kirkon lähetysjärjestöjen ja Kirkon Ulkomaanavun kautta. Budjettivarojen lisäksi seurakunnat tukevat lähettejään myös muilla tavoin. Kohteisiin kerätään rahaa erilaisilla tempauksilla ja työn puolesta ristitään kädet.

Suomalainen lähetystyö ja kirkon kansainvälinen auttamistyö on ammattimaista ja pitkäjänteistä työtä. Lähetystyö on myös kokonaisvaltaisempaa kuin mielikuvien tasolla saattaa olla: kirkollisen työn lisäksi järjestöt tekevät laaja-alaista kehitysyhteistyötä ja pyrkivät vaikuttamaan siihen, että ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus toteutuvat. Niin valtion kuin seurakuntien heikentynyt talous ja siitä seuranneet leikkaukset vaikeuttavat tätä työtä, jossa tuloksia ei saada hetkessä.

PS.

Lähetystyö ja kansainvälinen apu eivät ole hyvien aikojen luksusta, vaan kristinuskon ydintä. Se on seurakunnan ominta työtä.

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.

urpu.sarlin@evl.fi