Pääkirjoitus: Hyvän puolesta

Pääkirjoitus: Hyvän puolesta

Espoossa oli vuoden vaihteessa reilut 172 000 kirkon jäsentä. Vaikka joukkue onkin tuhannen henkeä pienempi kuin vuosi sitten, kyseessä on iso määrä väkeä. Seurakunnat ovat näillä kulmilla merkittävä hyvän puolesta toimija myös alkavana vuonna.

Eräs kirkon kivijaloista on diakoniatyö, joka toteutuu kymmenillä eri osa-alueilla. Vuoden 2013 Diakoniabarometrin mukaan seurakuntien auttamistyön suurimmat tarpeet ovat nyt taloudellisessa avustamisessa, vanhustyössä ja sielunhoidossa. Yhteiskunnan taloudellinen tilanne, irtisanomiset ja niiden uhka näkyvät diakonien arjessa.

Diakonia etsiytyy perusajatuksensa mukaan sinne, minne muu apu ei yllä. Seurakunnat eivät kuitenkaan toimi erillään muusta maailmasta, vaan yhteistyössä eri toimijoiden, kuten sosiaalitoimen ja järjestöjen, kanssa. Toimiva yhteistyö on tukea tarvitsevien etu. Yhä useammin ongelmat keskittyvät ja niiden ratkaisemiseksi tarvitaan useiden osapuolten osaamista ja mahdollisuuksia.

Auttaminen ei ole kirkossa vain diakonian asia. Esimerkiksi sairaalapapit, perheneuvojat ja erityisnuorisotyönohjaajat tekevät varsin samankaltaista työtä omilla paikoillaan: sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, erilaisissa perhe- ja yksilöterapiois­sa ja nuorten kanssa. Ihmisen rinnalla kulkeminen on ytimessä kaikessa kirkon työssä: niin jumalanpalveluksissa ja toimituksissa kuin lasten kerhoissa, rippikoulussa tai erilaisissa vertaisryhmissä.

Lähimmäisen rakastaminen kuuluu myös meille kaikille kirkon jäsenille. Tämä toteutuu hienolla tavalla siinä, että juuri diakonian vapaaehtoisten määrä on suuri. Vapaaehtoiset kantavat huolta kanssaeläjistä monin tavoin: ryhtyvät ystäväksi yksinäiselle, kouluttautuvat saattohoitoon vapaaehtoiseksi, pyörittävät ruoanjakelua tai kirpputoria, keräävät varoja köyhyyden ja epätasa-arvon lievittämiseksi niin Suomessa kuin muualla maailmassa. – Kristillistä rakkautta toteuttaa kukin omalla paikallaan. Se tulee todeksi kaikkialla, missä hätää ja epätoivoa lievitetään.

PS.

Kirkon jäsenyys on usein arvovalinta sen puolesta, että lähimmäisen hyvään on jatkossakin voimavaroja. Seurakunnan jäseninä olemme osa yhteisöä, jossa kerrotaan armosta niin sanoin kuin väkevin ­teoin.

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.

urpu.sarlin@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: