Pääkirjoitus: Inhimillisyyttä etsimässä

Toivottavasti idea avoimesti, arvostavasti ja reilusti keskustelevasta Suomesta vielä toteutuu.

• 19.10.2015 13:50
• Pälvi Ahoinpelto

Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on lähtenyt liikkeelle innovaatiorahoitustakin saanut tutkimushanke, jossa etsitään myönteisyyttä työelämään. Tutkimuksen perusväittämän mukaan myötätunto lisää työntekijöiden hyvinvointia, luovuutta, intoa ja sitä kautta heidän tuotteliaisuuttaankin.

Hanke herättää toiveita. On kannatettavaa nostaa sosiaaliset ja eettiset arvot niille kuuluvaan asemaan työelämässä ihmisten välisen kanssakäymisen parantajina ja hyvinvoinnin lisääjinä. Lämpö ja inhimillisyys työtoverien ja alaisten kohtelussa lisäävät työviihtyvyyttä. Paremman tuottavuuden tulos taas hyödyttää monia oikeudenmukaisesti jaettuna.
 

Vahva ihminen jättää toiselle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa ja itsetuntonsa myös silloin, kun tämän toiminnasta löytyy huomautettavaa."

Positiivisuuden voimaa ja sen aikaansaamaa nousevaa pyörrettä tarvittaisiin nyt kipeästi. Meillä ei mene niin hyvin, että meidän kannattaisi profiloitua kateellisten kansakunnaksi, jossa mieluummin potkitaan toista nilkkoihin kuin autetaan hänen kulkuaan. Sitä saa mitä tilaa. Tämän on moni huomannut ja saattanut sanoiksi eri tavoin. Jos kohtelen toista hyvin, voin odottaa itselleni hyvää kohtelua - ja päinvastoin.

Hyvinvoinnin ytimessä on keskinäinen luottamus ja halu osoittautua luottamuksen arvoiseksi niin työssä kuin muussa elämässä.

Myötätuntoinen suhtautuminen ei suinkaan tarkoita sitä, että jokainen tehty ehdotus menisi läpi ja jokainen ajatus hyväksyttäisiin pureskelematta. Mitä tärkeämmästä ja laajempia joukkoja koskevasta asiasta tai toiminnasta on kyse, sitä tarpeellisempaa on arvioida sitä kriittisesti.

Kriittisyys voi olla lannistavaa ja ilkeämielistä. Se voi olla myös kannustavaa, rinnalle asettuvaa ja vaihtoehtoisia toteutusmalleja esittelevää. Ehdotusten tekijä tosin ottaa aina riskin joutua itse kritisoitavaksi. Arvosteleminen sen sijaan on helppoa. Viisaasti ja toista arvostaen sanansa asettava herättää kunnioitusta. Vahva ihminen jättää toiselle mahdollisuuden säilyttää kasvonsa ja itsetuntonsa myös silloin, kun tämän toiminnasta löytyy huomautettavaa.

Toivottavasti idea avoimesti, arvostavasti ja reilusti keskustelevasta Suomesta vielä toteutuu. Siihen pyrkivän on hyvä aloittaa vaikka itsetutkistelusta: Mitä pyrin saamaan aikaan, kun asetan sanani näin tai kun jaan tuon kommentin? Miten toivoisin itseäni kohdeltavan?

Kirjoittaja on Kirkko ja kaupunki -lehden toimituspäällikkö
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi