Pääkirjoitus: Kirkko ei ole enää erotteleva auktoriteetti
Aikaisemmin kirkko vaati jäseniltään, nyt jäsenet vaativat kirkolta.
Kirkkomaan kiviaita on metrinen ja jykevä. Entiseen aikaan se piirsi rajan siunatun ja siunaamattoman maan välille. Oli selvää, miltä puolelta ihmisen piti viimeinen leposijansa saada.
Kiviaita symboloi omalla tavallaan kirkon muutosta entisestä nykyiseen. Kurinpito on mennyttä maailmaa. Unilukkareita ei ole, ei jalkapuita. Kirkko ei ole enää pitkään aikaan tuominnut aitojen ulkopuolelle. Jokaista sisäpuolelle saapunutta halutaan kohdella samankaltaisella kunnioituksella vakaumuksesta huolimatta.
Nyt kiviaita on enää kulttuurihistoriallinen ylpeyden aihe, käsin ladottuna vanhojen aikojen kaunis muisto. Kirkko ei arvota jäseniään, vaan kannattelee sylissään koko sekalaista seurakuntaa. Lempeästi, kuten armon edustajalle sopiikin.
Jos kirkko on muuttunut, niin ovat muuttuneet jäsenetkin. Karrikoiden voisi sanoa, että jos kirkko oli aikaisemmin se osapuoli, joka vaati jäseniltään tiettyä uskoa, käytöstä ja moraalia, niin nykyään jäsen odottaa ja vaatii kirkoltaan arvojensa mukaista uskoa ja toimintaa.
Kirkon jäsenyys ei ole enää itsestäänselvyys. Enemmistö suomalaisista kuuluu luterilaiseen kirkkoon, mutta jäsenyys on muuttumassa vahvemmin omaksi valinnaksi. Instituution on lunastettava paikkansa: Kirkon sanomalla, työllä ja yhteisöllä on oltava merkitystä jäsenille. Sitä merkitystä yhä useampi jäsen kyselee.
Tässä olemme nyt. Vähintään on selvää, että tiukasti erottelevien kiviaitojen aika on lopullisesti mennyttä. Siitä sopii iloita. Iloita voi siitäkin, ettei auktoriteettien purkautuminen tarkoita uskonnon merkityksen vähenemistä. Ihmisillä on edelleen kaipaus merkitykselliseen elämään ja pyhän kosketukseen. Siinä kirkko aarteineen voi olla kumppanina ja kotina, ei pakolla annettuna, vaan vapaasti valittuna.
Ensi vuonna on kulunut 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi teesinsä kirkon uudistamiseksi. Maailman muuttuessa tarvitaan jatkuvasti uusia teesejä ja niiden testausta. Mitkä ovat ne sanat ja teot, joissa kristillisen uskon ydin tulee näkyviin tänä aikana? Miten armo näkyy maan päällä? Kuinka kirkossa osaamme olla yhdessä, erilaisina ja erilaisuutemme hyväksyen?
PS.
Lopulta kirkon tulevaisuus on suuremmissa käsissä. Herra hulluistaan huolen pitää, tässäkin asiassa.
Kirjoittaja on Essen päätoimittaja
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: