Pääkirjoitus: Kirkko keskelle kylää

Pääkirjoitus: Kirkko keskelle kylää

Suvelalaiset saavat kappelinsa. Yhteinen kirkkovaltuusto teki rakentamispäätöksen viime viikolla ja niin Kirstinmäelle nousee seuraavan puolentoista vuoden aikana kuparipintainen kirkko. Rakennus on piirustusten mukaan kaunis, ja jos odotukset pitävät paikkansa, kasvaa siitä myös vilkas kohtaamispaikka.

Kappelin kustannuksista on keskusteltu monta vuotta. Yksi peruskysymys on ollut, satsataanko seiniin vai toimintaan. Tosi on, että rakentamisessa sitoudutaan aina myös tulevien vuosien ylläpito- ja korjauskustannuksiin. Yhtä totta on, että toimintaan tarvitaan tiloja. Suvelan kappeli tarjoaa yhteisen katon lapsille ja nuorille, ryhmätoiminnalle, tapahtumille ja konserteille. Se kutsuu jumalanpalvelukseen ja antaa hienot puitteet kirkollisille toimituksille kuten kasteille.

Uuden kappelin rakentaminen on myös kulttuuriteko. Kirkolla on vuosisatojen ajan ollut rooli taiteen ja arkkitehtuurin mesenaattina. Jumalan, ja usein ehkä rahoittajienkin, kunniaksi on rakennettu lukemattomia upeita katedraaleja. Niitä käymme lomillamme ihailemassa.

Suvelaan on nyt nousemassa kappeli, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Samaisen arkkitehtitoimisto OOPEAAn käsialaa ovat muun muassa Klaukkalan ja Kuoppalan kirkot sekä Kärsämäen paanukirkko.

Oman kokemukseni mukaan nykyarkkitehtuuri tuntuu luissa ja ytimissä. Klaukkalan kirkon yllättäen avautuva korkea kirkkotila saa kävijän lähes nousemaan ilmaan – niin ylhäällä on katto. Myös Turun ekumeenisessa taidekappelissa kävijä voi saada fyysisen kokemuksen. Hiljalleen keskikäytävää kulkiessa askeleet pysähtyvät kuin itsekseen kirkon keskiosaan. Mikä minut pysäytti? Tällä kokemuksella on hauska odottaa: Miltä tuntuu ensimmäinen askel Suvelan kappelisalissa?

Suvelan uusi kappeli rakennetaan ihmisiä varten. Lähialueilla asuu yli kaksikymmentätuhatta ihmistä. Uusissa tiloissa jatketaan myös hyväksi havaittua yhteistyömallia Espoon kaupungin kanssa, tällä kertaa asukaspuiston muodossa. Vastaavia yhteistiloja on esimerkiksi Auroran ja Laaksolahden kappeleissa.

Seurakunnan toiminta alueella on ollut vilkasta, ja vanha kappeli pullistelee väkeä. Toivottavasti kupariseinien suojassakin tuntuu usein kodikkaasti ahtaalta.

PS.

Suvelan kappeli on alueen asukkaille avoin kutsu. Olkaa hyvä: ottakaa kappeli omaksenne. Annetaan valon loistaa ikkunoista aamuvarhaisesta yön kynnykselle.

Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.

urpu.sarlin@evl.fi

Jaa tämä artikkeli: