Pääkirjoitus: Kirkko kuuluu politiikkaan
Sanapari "kirkko ja politiikka" herättää tunteita. Moni ihmettelee poliittisia puolueita kirkon hallinnossa, ja kirkkoa ei aina haluta nähdä myöskään politiikan tekijänä. Sitä se kuitenkin jo olemukseltaan on.
Kysymys on siitä, mikä on kirkon tehtävä maailmassa. Ennen kaikkea se luo tilaa ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle, elämän mielekkyyden löytymiselle ja vaalimiselle. Siinä ei kuitenkaan ole kaikki. Jeesuksen esimerkin mukaan kristityn elämään kuuluu yhtä itsestään selvästi huolehtia toisista, erityisesti syrjityistä ja heikossa asemassa olevista.
Messussa tämä tarkoittaa sitä, että rukoilemme laajasti maailman puolesta. Kuljemme kärsivien kanssa, rukoilemme viisautta päättäjille. Kolehdillakin on iso symbolinen arvo: annamme omastamme toisten hyväksi. Messun ulkopuolella toisista huolehtiminen on jotakin vielä konkreettisempaa. Isossa mittakaavassa se tarkoittaa yhteiskunnallista vaikuttamista, myös politiikkaa.
Kyse ei ole mistään sivuseikasta. Jos kristillinen kirkko haluaa täydesti toteuttaa tehtäväänsä tässä ajassa, pitää sillä olla vaikuttamisen tahto, yhteiskunnallista näkyä ja paloa. Jos sitä ei ole, on yhteisömme puolinainen ja itseensä käpertynyt, jopa itsekäs. Siksi kirkon on tavalla tai toisella oltava poliittisessa elämässä mukana.
Näiden eduskuntavaalien alla kirkko on nostanut esiin erityisesti lasten ja köyhien tilannetta. Yhteistyökumppanien kanssa on haastettu vaaliehdokkaita allekirjoittamaan lasten ja nuorten asioiden huoneentaulu. Noin 550 ehdokasta on jo sitoutunut ajamaan lasten oikeuksia päätöksenteossa. Kirkon puoluejohtajille järjestämän arvoillan yhtenä teemana oli kehitysapu eli lähimmäisemme kauempana.
Arkkipiispan kokoon kutsuma laaja-alainen köyhyystyöryhmä jätti mietintönsä kuluneella viikolla. Köyhyys on yhteiskuntamme suuria ongelmia, joka osin jää näkymättömiin suuren keskiluokan taakse. Hyvinvoivilla päättäjillä ei välttämättä ole enää käsitystä siitä, millaista köyhimmän kansanosan elämä on. Kuitenkin joka seitsemäs suomalaisista on köyhä. Työryhmä esittää, että kaikessa päätöksenteossa on vahvistettava heikoimmassa asemassa olevien elämän edellytyksiä. Ihmisarvo on taattava kaikille. Toivoa sopii, että seuraava hallitus ottaa todesta ryhmän suositukset.
PS.
Kirkon diakonia- ja perhetyössä tiedetään, missä ovat suomalaisen yhteiskunnan kipupisteet nyt. Niistä pitää puhua yhä rohkeammin.
Kirjoittaja on Essen päätoimittaja.
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: