Pääkirjoitus: Oppiminen
Avoin mieli on tärkeä, sillä taantumisen sanotaan alkavan siitä hetkestä, kun ihminen uskoo olevansa valmis.
Peruskoulut ja lukiot ovat avanneet ovensa. Ammattioppilaitokset, korkeakoulut ja muut opinahjot seuraavat esimerkkiä. Alkaa taas uuden oppiminen.
Monelle syksy tuo suuren muutoksen. Ehkä vaihdetaan koulua samassa kaupungissa tai aletaan käydä koulua naapuripaikkakunnalla. Tai ehkä opiskelupaikan saaminen merkitsee muuttoa vieraaseen kaupunkiin, tutun kaveripiirin jäämistä taakse ja tutustumista monenlaisiin uusiin kuvioihin. Silloin elämän kaikinpuolinen järjestyminen, uuden sosiaalisen verkoston muodostuminen ja esimerkiksi asunnon löytäminen voivat tuottaa epävarmuutta.
Jos opiskelijaelämän alku tuntuu mahdottomalta ja muutos sietämättömältä, kannattaa antaa itselleen kunnolla totutteluaikaa. Myös apuja voi ja kannattaa hakea, vaikkapa oppilaitospapin pakeilta.
Mutta vaikka oma kouluaika ja opiskeluvuodet olisivat jääneet taaksekin, ei oppimisen tarvitse lakata. Myös työelämään tai vaikka jo eläkkeelle siirtynyt voi pitää mielensä avoimena ja kieltäytyä luutumasta paikalleen. Taantumisen nimittäin sanotaan alkavan siitä hetkestä, kun ihminen uskoo olevansa valmis.
Avoin mieli, kuuntelevat korvat ja näkevät silmät ovat tarpeen sille, joka tahtoo pysyä virkeänä ja kehittyä edelleen. Saattaa joskus olla houkuttelevaa ajatella, että omistaa itse kaiken oleellisen tiedon ja oikeassa muodossa vielä. Sitten lähempi tarkastelu todistaa, että usein myös muut ovat oivaltaneet ja oivaltavat kullan arvoisia asioita uskosta ja elämästä, sellaisia, mitä itse ei ole tullut ajatelleeksi.
Elämän mittaiseen oppimiseen suuntautunut ihminen on kuin virtaava vesi tai se kuuluisa vierivä kivi. Virtaava vesi ei ummehdu eikä vierivään kiveen kasva sammal. Vaikka uskoisikin olevansa totuuksien jäljillä, käsityksiään voi ja kannattaa jatkuvasti päivittää. Aina voi pyrkiä vielä lähemmäs totta ja oikeaa.
Oppiminen on lukemalla hankittua tietoa mutta myös, ja ehkä merkittävimmillään, elämän oppimista osana yhteisöä. Ihminen tarvitsee toista elämänsä alkaessa ja sen lähetessä loppuaan, mutta myös monessa kohtaa siinä välillä. Toistemme kanssa ja kautta me opimme olennaisimman.
V. A. Koskenniemi runoili Koulutiessään: ”Ah, enkö ma hautahan asti myös koululainen lie?” Se olisi aika onnellista.
Pälvi Ahoinpelto, toimituspäällikkö
palvi.ahoinpelto@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: