Pääkirjoitus: Rippikoulussa ei mitata uskon määrää
Kirkkoon mahtuvat niin epäilijät kuin uskossaan vahvat.
Kesän viimeiset rippikoululeirit ovat parhaillaan käynnissä. Kokemuksia syntyy ja keskusteluja käydään. Toivottavasti hyviä!
Seurasin kesällä verkkokeskustelua, jonka kimmokkeena oli rippileirin arkea ja sisältöjä käsittelevä artikkeli. Pappi oli jutussa todennut, ettei rippikoulussa mitata kenenkään uskon määrää. Nuorelle ei sanota: jos et usko, en konfirmoi.
Juttua kommentoitiin tuohtuneestikin. Useat kaipasivat selkeää isännän ääntä: Näin tämä meillä menee, ota tai jätä. Samaa ehdottomuutta kaivattiin nuoriltakin. Konfirmaation osallistuisivat silloin vain uskossaan varmat ja vahvat.
Kirkko on ollut yhteiskunnassa merkittävä vallankäyttäjä. Uskon määrää on todellakin mitattu ja sen puutteesta, joko aidosta tai epäillystä, on rankaistu.
Siihen historiaan nähden luulisi näiden avarampien tuulien tuntuvan raikkailta. Usko ei voi syntyä väkivalloin tai pakottamalla. Sen sijaan rippikoulu voi antaa kävijälleen eväsrepun elämän poluille. Hyväksyvä ja tukeva asenne kantaa pidemmälle kuin tarkkarajaiset vaatimukset.
Kirkko on uskovien yhteisö. Näin rippikoulussakin opetetaan. Alusta pitäen se on ollut myös epäilevien ja etsivien ihmisten yhteisö. Suosittu Tuomasmessukin on saanut nimensä epäilijän mukaan.
Konfirmaatiossa on kyse uskon vahvistamisesta. Kun nuori pääsee ripille, rukoilemme, että usko voisi vahvistua hänen elämässään ja kannatella eteenpäin. Konfirmaatiossa ei tulla valmiiksi. Ihan samanlaista rukousta taitaa jokainen kristitty tarvita aina uudelleen.
Kysymys on siitä, millä uskolla voi rehellisesti olla kirkon jäsen. Luterilainen kansankirkko on avara eikä sen ovella kysellä uskon määrää tai mittaa. Avarassa tilassa on lupa ajatella, etsiä ja löytää. Kirkon jäsenyys ja sen aarteet ovat voimavara, joka kulkee ihmisen mukana. Jumalan armon varassa olemme lopulta jokainen.
PS.
Koulutiet täyttyvät kohta kulkijoista ja liikenteeseen tarvitaan lähiviikoiksi tarkkoja silmiä ja malttia. Lasten ja nuorten kanssa niitä tarvitaan läpi vuoden. Tärkeintä mitä lapselle voi antaa, on aito kiinnostus ja aika juuri hänen kysymyksilleen.
Kirjoittaja on Essen päätoimittaja
.
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: